The future belongs to those who believe in the beauty of their dreams

DJ Antoine ft. The Beat Shakers - Ma Chérie

Nykytaide on kyllä ihmeellinen asia. Se ei aina välttämättä aukea kaikille, mutta sitten taas välillä tuntuu kuin jokin kuva kertois täydellisesti sen, miltä sillä hetkellä itsestä tuntuu.

Tältä minusta tuntui kun kiertelin Reina Sofian museota lauantaina iltapäivällä. Päätin lähteä käymään siellä, koska lauantaisin on monta tuntia aikaa kierrellä aivan ilmaisiksi tuota valtavaa rakennusta, joka sijaitsee aivan Atochan metroaseman tuntumassa, kävelymatkan päässä Solin aukiolta. Ilmainen sisäänpääsy on lauantaisin tosiaan puoli kolmesta aina ilta yhdeksään asti. Minä olin museolla vähän vaille kolme ja olin oikeastaan yllättynyt miten vähän porukkaa oli ilmaantunut paikalle.

Aloitin kiertelyn neljännestä, eli ylimmästä kerroksesta. Minulla ei ollut mitään hajua, missä kerroksessa on mitäkin, joten päätin aloittaa ylhäältä vain sen takia, että se tuntui parhaimmalta idealta. Tietysti olisin voinut napata jostain infopisteestä esitteen, mutta halusin mennä ihan mututuntumalla ja kierrellä rauhassa. Toki tämä "rauhassa" -ajatus romuttui samantien, kun törmäsin ensimmäisen kerroksen portaikossa vartia-asuiseen mieheen, jonka tunnistin erääksi tutuksi. Se oli suoraan sanottuna järkytys, koska en olisi uskonut kyseisen herran olevan Reina Sofiassa vartijana.

Selvittyäni tästä otin hissin ylimpään kerrokseen ja aloin kierrellä ja tutustua erikoisiin teoksiin. Jossain vaiheessa sain inspiraation itsekin töhriä pari valkoista kangasta abstrakteilla kuvioilla tai heittää vain yhden pisaran johonkin nurkkaan ja kutsua sitä sitten taiteeksi. Yhdessä huoneessa en voinut kuin nauraa ääneen, sillä siellä oli täysin valkoista, hieman hämyistä ja seinillä oli tyhjiä taulujen kehyksiä. Dia projektorikin näytti pelkkää tyhjää ja koko "taideteoksen" nimi oli "Empty". En nyt muista kenen "teos" tämä oli, mutta siinä vaiheessa tuli todella sellainen olo, että "ok, kyllä mäkin tähän pystyn." Kanssani samassa huoneessa ollut poika tuntui olevan kanssani aivan samaa mieltä tästä teoksesta, koska hänenkin huulillaan kareili hymy.

Reina Sofian tunnetuin teos on Pablo Picasson Guernica. Aikaisemmin arvostin Picassoa ja hänen töitään suuresti, en tosin tiedä miksi, mutta nyt kun olen nähnyt hänen töitään livenä, minun on pakko myöntää, että kun on nähnyt yhden hänen työnsä on nähnyt ne kaikki. Eivät ne oikein iskeneet. Salvador Dalín työt sitä vastoin olivat erittäinkin upeita! Ja jos missään muualla ei ollut ruuhkaa, niin siinä huoneessa mikä oli omistettu melkein pelkästään Dalín töille toisessa kerroksessa oli aikamoinen kuhina, kun sinne saavuin. Hänen töissään on niin monta ulottuvuutta, että niiden taulujen kohdalla oikeasti pysähdyin useaksi minuutiksi tutkailemaan jokaikistä kulmaa ja siveltimen vetoa. Hienoja töitä!

Päästyäni museosta joskus muutaman tunnin kuluttua minun teki kamalasti mieli Rodillan leipiä ja Starbucksin kaakaota, joten kävin ostamassa ne ja suuntasin sitten Solin juna-asemalle. Asemalla kuuntelin Flo Ridaa, Pitbullia ja muita tanssimusiikin moniosaajia ja tulin siihen tulokseen, että lähden kuitenkin bilettämään tyttöjen kanssa, vaikka Discoteca Cats ei oikein kuulostanut minun korvaani hyvältä paikalta. Halusin kuitenkin tanssimaan ja Catsissä on sentään hyvät musiikit, joten laitoin Julialle viestiä, että käyn kotona suihkussa ja lähden sitten heidän mukaansa.

Olimme Catsissä jo ennen puolta yhtä, joten siellä ei todellakaan ollut vielä ketään muita. Yhteen asti saimme käytännössä hengailla nelistään, mutta mikäpä siinä. DJ pyöritti ihan hyvää musiikkia, joten tanssimme tyhjällä lattialla Julian kanssa kaksin. En poistunut noiden viiden tunnin aikana tanssilattialta oikeastaan muuten kuin käymään harjaamassa hiuksia tai ostamassa juotavaa. Ei sieltä yksinkertaisesti voinut poistua, kun melkein kaikki biisit olivat niin hyviä.

Minulla oli kyllä todella mukava yö. Tanssin melkein koko yön tyttöjen kanssa, niitä hetkiä lukuunottamatta kun joku vitsiniekka varasti hattuni ja loppuillasta, tai aamusta eräs mies, joka oli tanssinut lähellä minua koko yön, otti minua kädestä kiinni. Hänen kanssaan tanssinkin sitten melkein koko loppu ajan. Jonottaessani narikasta laukkuani luokseni tuli mies, joka kysyi mistä päin olen ja vastattuani että Suomesta, hän sanoi selvällä suomen kielellä "parempi pyy pidossa kuin kymmenen oksalla." Hän osasi myös kymmenkunta muuta lausetta tai virkettä, jotka sain kaikki kuulla. Se oli aika hämmentävä hetki.

Sunnuntaina iltapäivällä kävimme vielä Julian kanssa shoppailemassa ja syömässä Madridissa. Sitä en kuitenkaan halua muistella, sillä sain todella huonon olon, mutten yhtään tiedä mistä. Joka tapauksessa toivon, että onnistuneen lauantain ansiosta jaksaisin taas tämän viikon. Toisaalta minulla alkaa viikot käymään vähiin, että ehkä niiden pitäisi mennä vähän hitaammin. No anyway, ensi viikonloppua odotellessa. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!