If today was perfect there would be no need for tomorrow

Mrrrr, nyt ärsyttää! Ärsyttää ja rankasti, kun mun työtäni tullaan kommentoimaan, vaikka olen tehnyt työni tasan niin hyvin kuin vain ilman minkäänlaista koulutusta osaan. Ja nyt ei ole kyse lastenhoidosta vaan pyykkien silittämisestä! Siis ei herran jestas sentään. Taas ei kyllä voi todeta muutakuin että silittääkää sitten itse pyykit paremmin, jos kerta minun työni ei kelpaa. Enitenhän tässä asiassa ärsyttää se, että työtäni kommentoi nainen, jonka pyykkejä en edes silitä! Ör ör (joo, tää örinä pelottaa mua itteänikin...)

Noniin, nyt kun olen saanut purettua tämän kiukkuni, niin voin taas rauhoittua ja kertoa eilisestä kielikoulun tunnista. Niitä joita kiinnostaa, tämä ilmainen espanjankielen kielikoulu sijaitsee siis Ventura Rodriguezilla, mikä on keltaisen kolmoslinjan varrella. Eilinen eka tunti meni suhteellisen hyvin, vaikka Jennin kanssa olimmekin kymmenen minuuttia myöhässä. Ja minun myöhästymiselle on hyvä syy, sillä joudun aamuisin työskentelemään tunnin kun annan lapsille aamupalan ja työnnän heidät ovesta ulos kouluun, minkä takia pääsen lähtemään vasta kaksikymmentä yli yhdeksän lähtevällä junalla. Näin ollen olen Solilla kymmentä vaille kymmenen ja ottaa aina oman aikansa mennä ensin metrolla Solilta Ventura Rodriguezille ja sen jälkeen kävellä se muutama satametriä asemalta koululle. Opettaja tosin ei ollut kovin pahoillaan siitä, että saavuimme hiukan myöhässä, koska Espanjassahan on tapana olla muutenkin myöhässä ja hitaita. Voisin kirjoittaa vaikka koko päivityksen hitaista kaupankassoista, mutta jätän senkin johonkin toiseen kertaan.

Tästä kuvasta ei voi sanoa muuta kuin että
RAKASTAN <3

Tunnilla minun ja Jennin kanssa oli myös yksi pakistanilainen mies, kaksi ukrainalaista miestä sekä yksi norjalainen mies. Oli vielä yksi mies, mutta hänen kansalaisuuttaan en millään jaksa muistaa. Tyttöjä ja naisia oli sitten filippiineiltä, sveitsistä sekä briteistä. Jos Juuliakin eksyy samalle kurssille, niin sitten meitä on jo huimat yksitoista opiskelijaa.
Eilen kävimme läpi lähinnä aakkosten ääntämistä ja joitain espanjankielisiä sanoja, joten en todellakaan oppinut mitään uutta. Edelleen olen vähän sitä mieltä, että en usko meidän käyvän jäljellä olevien 12 tunnin aikana läpi mitään semmoista aihetta, mitä en jo osaisi. Hengailen nyt kuitenkin mukana Jennin ja mahdollisesti myös Juulian tukena.

Meitä tosiaan kehotettiin ostamaan oppikirjat ja tunnin jälkeen suuntasimmekin sitten Casa de Libroon, joka sijaitsee Gran Víalla. Sieltä emme kuitenkaan harmiksemme saaneet kyseisiä kirjoja, joten huomiselle tunnille pitää vain mennä ilman kirjaa. Opettajahan ei siitä tykkää, pero yo no puede hacer nada. Sry! Eilen kyllä pompin muuten riemusta, sillä sain Jenniltä puuroa, jota hän oli löytänyt jostain kaupasta. Ihanaa syödä taas parina aamuna puuroa, harmi vain ettei sen sekaan ole laittaa mustikoita.

Illalla saatuani tytöt rauhoittumaan (kotiläksyjen tekeminen on nimittäin suuri tappelun aihe) ja vanhempien tullessa kotiin M meni isänsä kanssa surffailemaan nettiin, mitä he tekevät todella useasti. Olen muuten ihmetellyt miten nämä vanhemmat hemmottelevat lapsiaan todella usein joillain lahjoilla tai vastaavilla. Ja sitten varsinkin nuorempaa kiristetään lahjojen saamattomuudella, jos hän ei esimerkiksi syö aamupalaansa tai juo mehuaan minua tyydyttävästi (on kamalaa olla lapsen lahjojen tiellä, mutta pakkohan hänen on oppia ettei mitään saa ilmaiseksi.) Silti tämmöinen kiristys tuntuu kamalalta. Joka tapauksessa minä jäin sitten nuoremman tytön kanssa kaksin ja koska hänellä on nyt alkanut piano tunnit, hän pyysi minua auttamaan biisin tekemisessä. Minä sainkin sitten päästää luovuuteni valloilleen ja kirjoittelin jotain riimejä englanniksi, jotka google kääntäjällä käänsimme espanjaksi. Tyttö katsoi että sanat rimmaavat ja sitten kirjoitimme ne ylös. Ihan kelpo biisin saimmekin aikaiseksi! Biisin nimi oli muuten "A mi me gusta el rock".

Nyt se olisi tasan 29 päivää elämää Espanjassa jäljellä. Ei sitä vaan voi uskoa, että olen jo puoli vuotta täällä asunut. Kamalan haikeata muistella viime syksyä ja mitä kaikkea sillon tulikaan sählättyä. Toivon etten ikinä unohda mitään mitä on tapahtunut, onneksi tämä blogigin auttaa muistamisessa. Niin hyvät kun pahatkin asiat ovat opettaneet ja kasvattaneet minua, en todellakaan halua luopua yhdestäkään päivästä mitä olen täällä kokenut! Onneksi Madrid ei katoa minnekkään ja tänne voi aina palata jos siltä tuntuu. Ja siltä varmasti tuntuu.