Finland baby!

Heippa!

Olen huomannut, että tätä blogia luetaan vielä monta kuukautta viimeisen tekstin kirjoittamisen jälkeenkin. Jos teitä kiinnostaa hieman tuoreemmat kuulumiseni, niin uusi blogini löytyy tästä osoitteesta. Uusi blogini käsittelee lähinnä minun elämääni täällä Suomessa. Mukava huomata, että tämä Madridin blogini on kerännyt näin paljon lukijoita vielä jälkeenkin päin!

I'll live forever or die trying

Boyce Avenue tekee niin ihania covereita <3

Noniin, arvoisat blogini lukijat. Tämä on nyt virallisesti viimeinen blogiteksti, mitä tulen tänne kirjoittelemaan. Minä saavuin torstaina Suomen maankamaralle ja siitä syystä en voi enää kirjoittaa nimen "Madrid y Yo", eli "Madrid ja minä" -nimen alla. Katsotaan, jatkanko minkään muunkaan nimen alla, sillä samantien kun saavuin kotiin (ja sain kissan häädettyä ulos huoneestani, hän kun oli vallannut 7 kuukauden aikana sohvani täysin omakseen -.-) löysin kirjoituspöydältäni kutsun Lahden ammattikorkean, International Businekssen pääsykokeisiin. Näyttäisi siis siltä, että 25.4. olen Lahdessa pääsykokeissa ja nyt pitäisi niihin sitten lukea Metson sivuilta jokin materiaali, jota ei saa edes ottaa mukaan kokeisiin. Katsotaan miten minä selviän. 

Keskiviikko Madridissa meni aika itkuisissa tunnelmissa. Ensinnäkin, taivaalta tuli kaatamalla vettä, ja sitä ihmettä ei oltu nähty pitkiin aikoihin. Toiseksi, minulla itselläni oli erittäin haikea tunnelma. Juuliaa ja Juliaa Solin suihkulähteellä odotellessani meinasin purskahtaa itkuun varmaan miljoona kertaa, mutta sain pidettyä itseni kasassa. Ja olin oikeastaan iloinen, että vain Juulia tuli sovittuun aikaan tapaamaan minua, sillä hänen seurassaan ei itketä. Julia tuli sitten Madridiin vasta vähän ennen kuin olin jo lähdössä takaisin kotiin, mutta ehdin onneksi juttelemaan hänenkin kanssaan. Mennessäni Solin juna-aseman liukuportaita alas meinasin taas purskahtaa itkuun, sillä tajusin etten näitä tyttöjä, saati tätä kaupunkia näkisi piiiiiiiiitkään aikaan. 

Viideltä tuli vain M kotiin, sillä B:llä oli synttärijuhlat. Niimpä minulla oli hieman helpompi viimeinen työpäivä. Annoin läksiäislahjat M:lle, joka oli ainakin iloinen saamistaan hiuspinneistä ja kaulakorusta. Kun B tuli kotiin, oli hänellä vähän känkkäränkkä päivä, joten B:n lahja odotti aina illallisen yli, ennen kuin hän sai sen. Kun olin jo vetäytynyt huoneeseeni pussattuani tytöt viimeisen kerran, B koputti ovelleni ja tuli vielä yksin kiittämään ja halaamaan minua. Olisittepa nähneet hänen ilmeensä kun hän ensimmäistä kertaa ikinä näki tietokoneeni työpöydän ja kaikki sen musiikkitiedostot. Tytön ilme oli korvaamaton :D

Torstaina sitten odottelin kentällä tunnin verran lentoani. Kyllä tuntui hassulta, kun portin avautumistani odotellessani istuin penkillä ja viihdytin itseäni tuijottelemalla ohi kulkevia ihmisiä ja sitten yhtäkkiä ohitseni kävelee kolme Finnairin lentoemäntien puvuissa olevaa naista, jotka puhuvat SUOMEA! Minun seurassani istui pelkkiä aasialaisia, mutta sitten jostain putkahtaa nämä kolme naista, jotka kommentoivat Johanna Tukiaista suureen ääneen, eikä niin kovin positiiviseen sävyyn. Väkisinkin huuleni vääntyivät hymyyn, sillä tähän mennessä olin kuullut Suomea vain omasta ja Juuuuulioiden suusta, mutta nyt sitä kuuli joltain ihan muulta. Omituista!!

Lento meni hyvin. Se kesti vain 3 tuntia ja 55 minuuttia ja sinä aikana oikeastaan vain nukuin. Olin niin väsynyt, koska edellisenä yönä en ollut nukkunut. Kun viimein poistuimme pilvistä Suomen yllä, minua alkoi samantien masentaa Suomen harmaus. Madridiin oli jäänyt +20 astetta ja pilvetön auringonpaiste. 

Laukkuni sain melkein samantien ja kun olin kävellyt "EI TULLATTAVAA" kylttien alta, näin äidin melkein samantien. Autolla minua odotti isä, sekä ruisvoileivät, rasiallinen laskiaispullia ja kaakaota!

Minä palaan vielä joskus Madridiin, se on ihan varmaa. En siis vain lomalle, vaan jäädäkseni sinne. Siksi toivon, että Espanja saa taloustilanteensa hallintaan, että tämä neiti Kansainvälinen Talous pääsee muuttamaan sinne joskus! Rakastan sitä kaupunkia enemmän kuin mitään tällä hetkellä! Tietysti on mukava päästä tänne Lammille joskus rauhoittumaan, mutta haluan palata Madridiin heti kun se vain on mahdollista. 

Kiitos kaikille lukijoille, sillä sain toissapäivänä 10000 sivun selauskertaa rikki. Vaikka ne ovat vain selauskertoja, niin olin silti iloisesti yllättynyt :D

Nyt tämä tahmatassu lähtee polkemaan kuntopyörää ja illalla pitäisi varmaan vielä lähteä kaverin kanssa salille. Tästä alkaa tämä kesäksi kuntoon yritys, nimittäin pääsin 7 kuukauden aikana vähän rupsahtamaan. No, ei tällä kyllä vielä ensi kesäksi kuntoon päästä, mutta jos yritetään tähdätä sinne vuoden 2014 kesään, kun on jalkapallon MM-kisat Brasiliassa :P Sinne sitten rantaleijonia metsästämään, kun on itekkin vähän tiukemmassa kunnossa! Nyt ei muutakuin soronoo, adjöö ja kiitos kaikille! <3

It's funny how "hello" always ends with a "goodbye"

Niin se vika päivä vain valkeni. Tähän aikaan huomenna olen vähintäänkin matkalla kohti Lammia, jos en ole jo kotona halailemassa koiraani <3

Asioita mitä jään kaipaamaan Madridista? No ensinnäkin mun ihanat kaverit!! Ilman Juliaa ja Juuliaa olis ollut aika tylsää. Lisäksi tietysti kaikki muut ihanat ihmiset, keihin ehdin tutustua. Harmittaa vaan se, etten erääseen Albertoon enään saa millään yhteyttä, saakelin kännykkävaras... JUULIA! JOS NÄET SEN HERRAN VIELÄ JOSKUS NIIN ANNA SILLE MUN NUMERO!!! Tai sähköposti tai facebook tai joku...

Mitä muuta jään kaipaamaan? Musiikkia ja bileitä tottakai. Madridin yöelämä on ollut tutustumisen arvoinen. Niitä huonojakin kokemuksia toki on jäänyt, mutta minkäs sille mahtaa, että on vähän menevämpi persoona, niinkuin minä. Ja ennen kaikkea kokeilun haluinen. Mutta mä en kadu mitään. Korkeintaan sitä, etten pitänyt kännykästäni tarpeeksi hyvää huolta..

Myös sitä tulen kaipaan Suomessa, että pääsen niin helposti tällä hetkellä maailman parhaaseen kaupunkiin mitä tiedän ja voin shoppailla siellä naurettavan halvoissa kaupoissa tai vain hengailla suihkulähteellä ja katsella ohi meneviä ihmisiä, kommentoida turistien naurettavaa lookkia ja bongaila komeita miehiä. Ei tämmöistä voi Lammilla harrastaa, missä tuntee melkein jokaisen ohi menevän ihmisen. Lisäksi kun ei siellä edes ole niitä "HOT HOT HOTTEI" miehii. Kuten nyt esim Sergio Ramos ;D

Toisaalta olen kyllä iloinen että tämä 7 kuukautta on nyt vihdoinkin ohi. Jos jotain todellakin olen oppinut niin sen, etten halua kotiäidiksi vielä ainakaan pitkään aikaan, jos vielä senkään jälkeen. Haluan todellakin nauttia sinkkuudesta ja lapsettomuudesta vielä kauvan. Tai no, en välttämättä sinkkuudesta, mutta ainakin siitä lapsettomuudesta. Toinenkin asia on varmaa: en ikinä tule kasvattamaan mahdollista lastani Espanjassa. Täällä nämä lapset ovat aivan liian hemmoteltuja, minusta heillä pitää ollu joku kuri. Itsehän olen kasvanut melko leppoisassa ympäristössä, mutta en todellakaan ole aina saanu mitä haluan, joka on minusta ihan hyväkin. Ainakaan en ole samanlainen nenän varttani pitkin muita ihmisiä tuijottava narttu, kuten useat täälläkin tapaamani tytöt ja myös jotkut pojat. Vaikka kyllä niitä mukavia poikkeuksiakin on!

Tulevaisuuden suunnitelmani? Palata Suomeen, käydä pääsykokeissa, toivoa että pääsen kouluun ja hankkia töitä. Jos en pääse opiskelemaan tänäkään syksynä minnekkään, niin haen tänne Madridiin opiskelemaan ja/tai töihin. Tiedän todellakin mitä haluan ja se on asua täällä. Asua, opiskella tai työskennellä täällä. Mutta yksi asia mitä en enää tee on se, etten enää ikinä lähde au pairiksi. Vaikka nämä 7kk ovatkin olleet opettavaisia ja mukavia, niin siihen sekaan mahtuu niin paljon kaikkea kamalaa ahdistusta, etten halua sitä enää kokea. Ja kaikki se ahdistus johtuu todellakin vain minusta, muilla ihmisillä ei ole siihen ollut mitään osuutta. Tai ehkä vähäsen. Joillakin. Nimeltämainitsemattomilla Elviksen kaltaisilla ihmisillä. Ehkä. :D

Nyt lähden hakemaan vanhempaa tyttöstä kielikoulusta ja sitten hengailen hänen kanssaan koko lopun illan kaksin kotona. Katsotaan mitä tästä tulee, varmaa on että huomenna klo 10.10 istun Finnairin koneessa ja itken sitä, että renkaat irtoavat tästä mahtavasta maasta..

The most painful goodbyes are the ones that are never said and never explained

Viikonloppu oli ja meni ja tänään onkin sitten jo päivä uusi. Sanotaanko, että fiilikset vaihteli aika tiuhaan viikonloppuna ja nyt voisin vähän avata teille mitä tarkoitan:

Lauantaina lähdin Julian luokse valmistautumaan iltaa varten, sillä hänelläkin oli talo tyhjänä aivan kuten minullakin. Hänen host-äitinsä oli luvannut, että minä saisin mennä heille, jos vain emme tuhoa taloa ja kutsu sitten ketään muita pitämään bileitä. Julia kun on kertonut minusta aika paljonkin juttuja host vanhemmilleen ja he kyllä tietävät miten hyviä ystäviä olemme tuon sekopään kanssa, niin en oikeastaan ihmetellyt että host äiti ehdotti tuommoista. Ja mukavaahan meillä olikin Julian kanssa!

Juulia & Alien <3

Kävimme läheisessä ostoskeskuksessa shoppailemassa, tai no lähinnä kiertelemässä kauppoja. Julia meni edeltä ja minä raahauduin zombina perässä, sillä perjantai oli vielä kirkkaana mielessä ja koska aamulla oli tullut hengailtua reipas tunti ulkona jutellen ennen kotiin lähtöä baaritutun kanssa, niin olin hieman väsynyt. Untakin olin tosiaan saanut sen pari tuntia. Oli silti hauska jutella Julian kanssa pitkästä aikaa ihan kaksin, sillä emme ole viime aikoina kovin useasti nähneet toisiamme.

Julian kotiin päästyämme hän valmisti minulle herkkuillallisen ja sen jälkeen alkoi se itse meikkaus ja vaatteiden vaihto. Illan paras facebook tilapäivitys tulee tässä: "Ei p*rkele vodkapullo hukassa" ja illan paras filosofinen kommentti: "tää on tärkee, mielestäni, jos vodkapullo on hukassa nii sit ollaan kaikki aika hukassa, paitsi että ollaan kyllä ihan hukassa vaikka vodkapullo ei olekkaan enää hukassa." Julia - The TVS (Tilapäivitysten Virallinen Sabotoija).

Metromatka oli hupaisa, sillä join elämäni ensimmäistä kertaa Gin Tonicia, ja voin sanoa etten kyllä juo kyseistä litkua enää ikinä uudelleen. Kamalaa myrykkyä! Koska olimme hieman myöhässä sovitusta aikataulusta, menimme suoraan Guzman el Buenolle, jossa olimme kuin olimmekin ensimmäisinä. Sieltä matka jatkui Catsiin, kun koko porukka oli kasassa.

Ovella tarkistettiin laukut, jonka olimme kyllä osanneet arvata. Hupaisinta kuitenkin oli, ettei Tollo portsari löytänyt Julian vodkapulloa laukustani, vaikka kopeloi sitä varmaan pari minuuttia. Hänhän ei saa tonkia laukkua, vain katsoa sisään, mutta koska vodkapullo oli piilotettu näppärästi kenkääni ja koska sen päällä oli kaulahuivini, niin miesparka joutui vain kopeloimaan laukkua. Ihmettelin tosin sitä, miksei hän löytänyt edes energiajuomaani, vaikka se pyöri laukun pohjalla aivan suojattomana. Anyway, sisään päästiin eikä mitään otettu pois!

Ilta meni sitten tanssilattialla. Oli kyllä ihan ihmeellistä musiikkia, vaikka yleensä Catsissä tosiaan tunnistan melkein kaikki musiikit, niin nyt täytyy kyllä sanoa, että aina välillä katsoin Juliaa ihmeissäni, että mikä renkutus tämä nyt sitten on. Mukavaa oli aina siihen asti, kunnes jalkani teki tenän, sillä olinhan jo bilettänyt yhden illan samoilla kengillä. Onneksi se tapahtui kuitenkin vasta viiden aikoihin, joten ainoastaan tunnin verran istuskelin penkeillä.

Sunnuntai päivä meni koomatessa ja iltaa odotellessa. Sen verran kävin päivällä Madridissa, että törmäsin Juliaan Solin asemalla ja sain häneltä laukkuni, joka oli jäänyt hänen luokseen. Sieltä palasin kotiin, söin ja lähdin sitten kohti Solia jossa törmäsin vuorostani Juuliaan, joka koko edellisen päivän oli maannu kotonaan sairaana. Nyt hän sentään pääsi ylös sängystä ja lähti mukaani Santiago Bernabeulle. Oli kyllä ihan mahtavaa! Ostin stadionin edestä huivin, jossa lukee "Gracias Papá por hacerme guapo, listo y siempre... MADRIDISTA" eli suomeksi: "Kiitos isä että teit minusta komean (minun tapauksessa kauniin), älykkään ja aina... MADRIDISTAN". Minun oli aivan pakko saada tuo huivi ja kun se maksoi vain 10€ niin tottakai se lähti mukaani!

Julia & yo <3

Itse pelihän oli ihan mahtava. Istuimme melko huonoilla paikoilla, mutta se ei pilannut fiilistäni, sillä vieressäni istui ihan söpö Madridin kannattaja. Lisäksi huomasin selvästi, kuinka minun ja Sergio Ramoksen välillä lenteli kipunoita niinkin pitkästä välimatkasta huolimatta ;D Pelihän loppui 1-1, mutta ihan sama! Varmaa on, että vielä joskus menen katsomaan toisen ja kolmannenkin pelin!

Pelin jälkeen suuntasimme syömään ja sieltä metrolle, jossa Julia odotteli. Saatoimme Juulian Moncloaan ja palasimme itse Solille ja otimme suunnaksi Palacen. Kerrankin menin sinne ihan selvinpäin. Ja hauskaa oli siitäkin huolimatta! Ei toki ihan niin hauskaa kuin perjantaina, mutta kumminkin.

Aamulla metroasemmalla sain sitten kokea karmivan tilanteen, kun kallis HTC:ni varastettiin. Se on nyt jonkin hijo de putan kynsissä. En voi muuta sanoa kuin että harmittaa ihan vietävästi. Se kännykkä oli minulle kultaakin tärkeämpi ja siellä oli tosiaan ihan kaikki. Ja se oli myös ensimmäinen ikinä itse ostamani puhelin, joten harmittaa sekin, että ne 345€ meni ihan taivaan tuuliin. Eikä eilinen päivä muutenkaan ollut kovin hehkeä, kun huomasin että Elvis elää ja hän toi minut kotiin mustalla Peugeotilla. No, sille asialle en voi muuta kuin nauraa.

Kaksi työpäivää jäljellä, tämä ja huominen. Kauhean haikeata. Äskön minulta lähti ensimmäinen laukku jo kohti Suomea, kun kuriiripalvelu kävi hakemassa laukun Málagaan ja sieltä kohti Lammia. Nyt olen vain siivoillut ja tappanut aikaa koneella, että pian olisi jo ilta ja tämä päivä olisi ohi. Näin kiireesti en haluaisi Suomeen JOS minulla olisi puhelin. Nyt haluan vain sen uuden puhelimen, mikä tarkoittaa sitä, että minun on mentävä Suomeen.

Mutta nyt, hyvää tiistai päivää teille kaikille! Kuka teistä keksisi aikakoneen, millä pääsisin takaisin perjantai iltaan Palacessa ja sen jälkeen maanantai aamuun Solin metrolle? Tämän päivityksen otsikko nimittäin on liian totta...

Ah, gravity - thou art a heartless bitch.

Mun pidennetty viikonloppuni on tällä hetkellä puolivälissään, joten ajattelin tulla päivittään kuulumisia. Niitä onkin varsinkin perjantain osalta jonkin verran :D

Torstaina lähdin käymään Madridissa moikkaamassa Juliaa, joka ei nykyään enää käy kovin usein siellä, joten kun tilaisuus tulee, niin tottakai olen messissä. Sitä paitsi kun tässä muutenkin käy aika vähiin hänenkin kanssaan, niin jätän potkujenkin uhalla pyykkien silittämisen suosiolla seuraavaan päivään ja lähden ottamaan aurinkoa Solille siskoni kanssa. Solilla sitä tuli sitten törmäiltyä muihinkin "tuttuihin" kun näin siellä bulgarialaiset miehet, jotka jo aikaisemmin olivat yrittäneet tehdä tuttavuutta kanssani, kun istuin suihkulähteellä Juulian kanssa. Kyllä tämä kaupunki on pieni!

Ilta meni oikeastaan yllättävänkin mukavasti, sillä tytöillä oli rullaluistelua minkä jälkeen heillä olikin hirmuisesti läksyjä. Minä siis lähinnä vain hengailin mukana ja autoin vanhempia asentamaan uutta jääkaappia ja pyykinpesukonetta, jotka tulivat viimeinkin. Nyt pääsen taas pesemään pyykkiä tiistaina ja keskiviikkona, jippii (?). Illallisen aikaan B veti minut olohuoneeseen kattamaan pöytää kanssaan ja hienosti sen saimmekin katettua, B kun päästi taiteelliset lahjansa valloilleen. Hän myös kirjoitti minulle kirjeen, jossa hän kirjoitti suunnilleen näin: "Tannia, you are the best au pair I ever had. Sometimes you are so beautiful and sometimes you are so intelligent. I love you so much, B." Teki mieli kysyä mitä tuo "sometimes" tarkoittaa, mutta jätin kysymättä, kun melkein kyyneleet tulivat silmiin tuon kirjeen takia!

Perjantai aamukin oli yllättävän hyvä. Minun ei tarvinnut tapella lasten kanssa aamupalasta tai vaatteiden laitosta, vaan kummatkin söivät ja pukeutuivat erittäin nätisti. Minulla ei ole mitään hajua, tietävätkö lapset että lähden torstaina, mutta ainakin he ovat käyttäytyneet erittäin kiltisti viime päivien aikana. Saatuani tytöt kouluun, säntäsin itse myös ulos ja kohti juna-asemaa, sillä minulla oli treffit parin suomalaisen kaunottaren kanssa Solilla kello kymmeneltä. Nämä mainitut naiset ovat blogini lukijoita, mikä lämmittää minun mieltäni kovasti, sillä on mukava huomata, että blogistani on ensinnäkin hyötyä Madridissa matkaileville ihmisille ja toiseksi taisin saada pari uutta mahtavaa kaveria :) Kiitos siis naiset!

Iltapäivällä jatkoin shoppailua Juulian kanssa. Minulle itselleni ei jäänyt käteen muutakuin uusi vihreä toppi ja matkalaukku, minkä otan mukaan lentokoneeseen torstaina, kun tuo isompi kapsäkki lähtee tiistaina tai keskiviikkona kohti Malagaa ja sieltä Suomeen. Kotiin päästyäni täällä oli jo vanhemmat jotka olivat tulleet aikaisemmin töistään ja he pakkailivat laukkuja viikonloppua varten. Minun iltani menikin sitten pyykkejä silitellessä, kaupoissa käydessä sekä tietenkin iltaan valmistautumisessa, sillä olimme päättäneet, että lähdetään ulos, kun kerrankin on näin oiva mahdollisuus.

Julia oli kerrankin ajoissa Solilla, kun saavuin sinne kahtakymmentä vaille kaksitoista. Otimme samantien metron Moncloalle, jossa Juulia liittyi seuraamme. Täytyy sanoa, että kyllä bileiltaan vain kuuluu olennaisena osana tuo metroajelu, kun silloin kuunnellaan musiikkia ja jutellaan ja aiheutetaan hämmennystä suomenkielellä.

Jäimme jossain vaiheessa metrosta pois Operalla ja lähdimme etsimään flaijereita Palaceen. Kävellessämme kohti Solia hetken matkaa törmäsin Joy Eslavan flaijereiden jakajaan, jonka kanssa meillä on syksystä asti ollut pientä flirttiä. Nyt en ole nähnyt häntä joulun jälkeen, koska emme ole hengailleet Joyn lähellä laisinkaan, mutta viime yönä törmäsin häneen sattumalta. Siinä vaiheessa tuntui, että tästä tulee hyvä ilta! Palacessa se asia myös varmistui, sillä paikka oli täynnä nuoria, eikä niitä vanhempia ihmisiä, keitä siellä on aina lauantaisin. Tosin, kyllä sinne pari vähän vanhempaakin herrasmiestä oli eksynyt.

Minä ja Juulia seilasimme vessan ja tanssilattian väliä, kunnes kävimme ulkona hieman jäähdyttelemässä. Sieltä palatessamme Julia sanoi nähneensä suomitytöt eikä ehtinyt kulua varmaan edes minuuttia, kun he löysivät minut ja Juulian. Loppu yö menikin sitten heidän kanssaan tanssien, paitsi että ei siinä ihan niin käynyt. Olin nimittäin jo pidemmän aikaa huomioinut erään raitapaidan ja puoli viideltä sanoin Juulialle että haluaisin tanssia hänen kanssaan. Juulia leikki amorin apulaista ja kävi sanomassa tälle miehelle, että haluaisin tanssia hänen kanssaan, kielloistani huolimatta. No, sanotaanko vaikka niin että vihainen en ole Juulialle, että hän teki näin ihanan ystävän palveluksen, minulla nimittäin oli erittäin onnistunut loppuilta.

Nyt olen vain hengaillut ja yrittänyt siivoilla tätä huonetta. Olen tänään kuitenkin saannut vain aikaiseksi silitettyä pyykit. Kohta pitäisi kuitenkin olla jo valmis ja lähteä Julian luokse valmistautumaan tätä iltaa varten. Suuntana on Cats ja meitä on taas isompi suomiporukka lähdössä sinne. Katsotaan mitä tämä ilta tuo tullessaan, jos ainakin vähemmän kompurointia ja kaatumisia kuin mitä viimeyönä. Jos nukkuisi enemmän ja paremmin niin jalatkin varmaan kantaisivat koko yön :D

Make your smile change the world - but don't let the world change your smile

Hähää!! Nyt on liput Real Madrid - Malaga peliin tulevana sunnuntaina!! Olen niin onnellinen, että vihdoin ja viimein pääsen todellakin Santiago Bernabeulle seuraamaan maailman parhaan joukkueen peliä!

Mun jalkapallo hypetykseni alkoi vuonna 2008 kun oli EM-kisat. Sitä ennen en todellakaan seurannut futista, mutta minun ei tosiaan tarvinnut kuin vilkaista Espanjan peliä ja kun näin Sergio Ramoksen, niin olin samantien myyty. Nyt pääsen näkemään hänet ilmi elävänä Bernabeun nurmella ja minä todellakin toivon että hän ei sitten istu koko peliä penkillä!!

Mukaan sunnuntaina lähtee Juulia, joten ihan yksin minun ei tarvitse sentään mennä. Ihan kyllä mahtava päätös tiedossa tälle seitsemälle kuukaudelle, mitä olen Espanjassa viettänyt. Toivon, ettei tämä jää ainokaiseksi Real Madridin peliksi, jota pääsen elämäni aikana katsomaan paikan päälle.

Tänään on edessä toiseksi viimeinen työpäivä tällä viikolla. Sitten on neljän päivän vapaa ja sen jälkeen kaksi päivää töitä ja torstaina sitten lento kotiin. On kyllä juuri niin minun tuuriani, että juuri kun olen lähdössä, kaikki vanhat tutut soittelevat pitkän tauon jälkeen, mikä tekee oloni surulliseksi, koska en haluaisi palatakkaan Suomeen. Sitten kuuntelen Coldplayn ja Rihannan Princess of China biisin ja katselen junan ikkunasta ulos ja yritän painaa kaikki ihanat hetket mieleeni, etten unohtaisi niitä.

Viime aikoina olen myös miettinyt blogini tulevaisuutta. Se nyt on ihan varmaa, että jos jatkan kirjottelua, se jatkuu jollain toisella nimellä kuin "Madrid y Yo", mutta tulisinko saamaan samalla tavalla lukijoita kuin nyt? Olen muuten hämmentynyt, miten paljon teitä on riittänyt aina Yhdysvaltoja ja Australiaa myöten. Tuskin kaikki lukijani ovat edes suomenkielisiä, mutta silti suurin osa jaksaa näköjään päivityksestä toiseen palata lukemaan höpinöitäni. Alunperinhän kirjotin vain itselleni päiväkirjatyyppisesti enkä välittänyt siitä, minkälaisia kommentteja sain, mutta nyt kun blogiani on luettu melkein 10 000 kertaa, niin pakko myöntää, että olen hieman ajatellut mitä tänne kirjoitan ja jättänyt ne kaikista raaimmat jutut sitten facebook chättiin kavereiden luettavaksi.

Nyt kuitenkin on aika palata töihin ja toiseksi viimeiseen työpäivään tällä viikolla. Hauskaa loppuviikkoa kaikille ihanille lukijoille <3

You know you had fun when you can't tell your parents what you did.

Love this song <3 Tulee hyvä fiilis aina ku kuuntelee :D

Viikko ja kolme päivää. Vastahan se oli kaksi viikkoa ja kolme päivää! En tosiaan tiedä pitäisikö olla iloinen vai surullinen lähdöstä, kaikkea on meinaan tapahtunut lyhyessä ajassa.

Gugga <3

Perjantaina saatuani lapset kouluun jäin kotiin hengailemaan, sillä olin vakaasti päättänyt, etten lähde Madridiin. Lisäksi kun pyykinpesukone oli mennyt rikki, niin ajattelin että joudun varmaan pyykkäämään käsin, mutta host äiti sanoikin, että "älä koske pyykkeihin". Niimpä minulla oli aika tylsä aamupäivä eikä iltakaan ollut sen hehkeämpi. Perjantaisin kun vanhemmat tulevat jo aikaisemmin koulusta, niin nytkin he olivat jo vähän ennen neljää kotona. Isä sai pyykinpesukoneen toimimaan jollain tavalla ja äiti käski minua pitämään näppini erossa siitä, sillä siitä oli yläkansi aivan irti ja sitä pitää nyt manuaalisesti hoitaa. Äiti laittoi jotain pyykkejä koneeseen ja sanoin, että kun kone on valmis, en saa tehdä niille mitään.

Lopulta kahtakymmentä vaille viisi vanhemmat lähtivät hakemaan tyttäriään koulusta. "See ya, Tanja", sanoi host äiti lähtiessään ja todella oletin että kun kello löisi viisi yli viisi, ulko-ovi pamahtaisi auki ja sieltä tulisi koko konkkaronkka takaisin kotiin. Olin siis keittiössä jo valmiina ottamaan heitä vastaan, mutta oven käydessä, sisään astelikin vain isä joka höpisi jotain että aina hän unohtaa jotain ja säntäsi etsimään lastenhuoneesta kirjoja. Hän oli nimittäin lähdössä Barcelonaan M:n kanssa jollekin koulun järjestämälle retkelle. Hän koppasi mukaansa vielä takin, ennen kuin poistui ovesta ulos. Ei ehtinyt tosin kulua minuuttiakaan kun hän jo aukaisi sen uudelleen ja manasi huonoa muistiaan vielä toistamiseen ja haki kännykkänsä olohuoneesta. Ovella hän kääntyi vielä kysymään että haluaisinko sittenkin lähteä heidän mukaansa Barcelonaan, mutta vastasin että taidan pysytellä Madridissa, joka sentään voittaa La Ligankin tänä vuonna. Isä näytti minulle kieltään ja toivotti sitten hyvät viikonloput.

Julia <3

Koska muita perheen jäseniä ei kuulunut kotiin, minä istuin tietokoneella ja luin Da Vincin Koodia. Lopulta kymmentä vaille kymmenen äiti soittaa minulle, että he ovat B:n kanssa menossa naapurissa sijaitsevaan mäkkäriin syömään ja että haluaisinko liittyä seuraan. Koska en ollut vielä ehtinyt tekemään iltaruokaa itselleni, niin puin päälleni ja lähdin mäkkäriin. Täytyy sanoa, että mieluummin olen semmoisissa paikoissa kavereiden kanssa kuin perheen kanssa, johon kuuluu ruoasta kiukutteleva pikkutyttö. Koko paikka oli nimittäin täynnä hyvännäkösiä Valdelasfuentesilaisia nuoria, jotka olivat tulleet aloittelemaan iltaansa mäkkiin. Vieläkin ihmettelen miten täällä mäkeissä tarjoillaan olutta.
Kotona olimme yhdeltätoista, mikä tarkoitti sitä että autoin kauppakassien tyhjentämisessä ja menin sitten nukkumaan. "Rankka" päivä, voin kertoa!

Lauantaina tapasimme Solilla yhdeltä Juuuulioiden kanssa. Siitä otimme ensiksi suunnaksi el Corte Inglesin ja sen jälkeen Gran Víalla sijaitsevan Dian. Sieltä herkkueväiden kanssa lähdimme kävelemään kohti Retiroa, jossa oli sopivasti porukkaa nauttimassa kauniista lauantaista. Raivasimme tilaa piknikillemme yhdeltä nurmikkopläntiltä ja aloimmme nautiskella mekin päivästä.

Piknikin jälkeen lähdimme kohti Solia hieman mutkien kautta. Ensin piti käydä Gran Vían mäkissä vessassa, sitten menimme Callaolle, josta lähimme kohti Solia kiertäen muutamia vaatekauppoja. Minun haaviini jäi 3€ punainen bolero sekä 4€ pilottilasit Shanasta. El Corte Inglesistä mukaan tuli myös alottelujuomat iltaa varten.

Pikaisen kotona käymisen jälkeen palasin Solille, jossa jo Juulia odotteli. Julia tuli melkein sovittuun aikaan, joten pääsimme lähtemään liikkeelle. Metromatka meni mukavasti, kiertelimme siellä sun täällä, kunnes lopulta otimme Solin kautta metron Reina Brujan metroasemalle. Discoon ei ollut kovin pitkä jono, mutta koska meillä kaikilla oli kova vessahätä odottelu tuntui tuskalta. Lopulta emme edes päässeet sisään, koska Juulia huijasi meitä, ettei hänellä ollut henkkareita mukana ja se meni meihin kuin väärä raha. Niimpä kun Juulian huijaus paljastui, me olimme toisina jonossa ja Julia sai kamalan kohtauksen. Niimpä portsarit käskivät meidän tekemään uuden kierroksen jonossa. Päätimme kuitenkin olla menemättä koko paikkaan ja suuntasimme lyhyen matkan Discoteca Palaceen.

Juulia <3

Tuntui upealta olla Palacessa pitkästä aikaa! Lauantai-illat tosin ovat juuri niitä huonoimpia päiviä mennä sinne, kun siellä on todella vanhaa porukkaa, mutta ainakin joku meistä löysi ihan nuortakin seuraa. Minä ja Juulia saimme melkein koko illan väistellä vanhoja miehiä jotka tulivat tanssimaan kanssamme, mutta lähempänä kuutta minä sain seuraa ihan mukavanoloisesta miehestä, jonka jo aikaisemmin olin tavannut baaritiskillä ja vaihtanut hänen kanssaan pari sanaa. Niinhän siinä lopulta kävi, että kun Palace meni kiinni, saatoimme miehen kanssa Juulian Solille ja lähdimme sitten kävelylle. Koko päivä meni hänen kanssaan ja sanotaanko että en aivan kaiken aikaa nauttinut olostani. Kotona olin vasta lähempänä viittä.

Gova meno!!

Tänään menin Solille odottelemaan Juuliaa ja ottamaan aurinkoa. El Corte Inglesistä kävimme ostamassa pikkunaposteltavaa ja istuimme sitten suihkulähteelle ottamaan aurinkoa. Kauvaa ei saatu istua rauhassa, kun viereen istui kaksi bulgarialaista miestä ja hehän tietysti aloittivat jutun. Jossain vaiheessa toinen heistä nostettiin kuitenkin poliisiauton kyytiin, joten hänestä pääsimme eroon.

Nyt olisi vielä viisi tuntia töitä ja sitten jäljellä on enää kolme työpäivää tällä viikolla ja kaksi ensi viikolla. Nähtäväksi jää, miten selviän näistä jäljellä olevista kuudesta työpäivästä, toivottavasti kunnialla. Huomenna pääsen sentään taas Madridiin vähän kiertelemään matkamuisto kauppoja ja ostamaan Real Madrid krääsää itselleni. Vaikka Real Madridin tavarat eivät koskaan ole krääsää!!

You can never make the same mistake twice. Because the second time you make it, its not a mistake, its a choice

Onpas kyllä ollut aikamoinen viikko ja vielä olisi yksi työpäivä jäljellä. Kaiken kaikkiaan niitä ei tosiaan ole enää kuin 7 jäljellä, mahdollisesti 8. Tasan kahden viikon päästä loikoilen jo omassa sängyssä ja todennäköisesti katselen telkkaria, mahdollista myös on että nukun jo takapuoli homeessa lentouupumustani pois. Tai ehkä itken että olen Suomessa enkä Madridissa. Tai ehkä olen vielä niin ulkona kaikesta lennon jäljiltä, etten tajua mistään mitään. Totuus iskee siinä tapauksessa vasta ehkä seuraavana päivänä, tai sitä seuraavana.

Anyway, tätäkin viikkoa voi sitten muistella lämmöllä kun olen palannut Suomeen. Olen joka päivä ollut Madridissa tyttöjen kanssa ottamassa aurinkoa Solin suihkulähteellä. Joka päivä olemme myös käyneet ostamassa mansikat El Corte Inglesistä ja nautiskelleet sitten niitä. Neljän päivän saldona on punaiset posket sekä nenä ja tietysti myös rintakehä ja toinen olkapää. Meikäläinen kun palaa turhan helposti!

Tänään minun ei pitänyt mennä käymään Madridissa, mutta koska pyykinpesukone on hajonnut ja koska silitettäviä vaatteita oli jopa huimat viisi paitaa, niin ajattelin että voisin kuitenkin mennä tappamaan aikaa Solille. Niimpä laitoin Juulialle viestiä, että jaksaisiko hän vielä tänäänkin lähteä kanssani ja ilokseni sain myöntävän vastauksen. Menin Madridiin kahdeksitoista, mutta Juulia antoi odotuttaa itseään puolisen tuntia, mutta hänellä oli siihen kyllä ihan hyvä syy.

Niimpä minä istuskelin yksinäni Solin ensimmäisellä suihkulähteellä ja katselin ohimeneviä ihmisiä. Pari luokkaretkellä ollutta ryhmää käveli ohitseni, samoin kuin parit papparaiset, jotka tuntuvat olevan turhankin kiinnostuneita minusta. Ei sillä, ei mulla mitään niitä vanhuksia vastaan ole, mutta joskus heidän katseensa ovat vähän turhan häiritseviä!
Jossain vaiheessa havahduin siihen, kun tajuan Super Marion seisovan edessäni peukut pystyssä. Kohotin hänelle omat peukkuni, jolloin hän ehdotti, että ottaisimme kuvan yhdessä. Aloin vain pudistella päätäni, ja tässä vaiheessa meinasin jo kuolla nauruun tilanteen koomisuuden takia, sillä tajusin että moni ympärillä ollut ihminen oli seurannut tilannetta sivusta ja heitäkin nauratti. "Guapa" Super Mario vain sanoi ennen kuin lähti jatkamaan matkaansa.

Onneksi Juulia tuli puolen tunnin päästä kuten oli luvannutkin. Kävimme ostamassa mansikat ja palasimme samaan paikkaan syömään niitä, mutta loppu ei mennytkään sitten suunnitelmien mukaan. Sain nimittäin host äidiltäni viestin, missä hän kysyi olenko kotona, sillä nuorempi tytöistä oli sairastunut koulussa. Manasin huonoa tuuriani ja laitoin takaisin viestin, että olen tunnin päästä kotona ja voin aivan mielelläni olla tytön seurassa lopun päivän. Loppujen lopuksi B lähti kuitenkin isänsä kanssa illalla katsomaan Disney On Ice jäätapahtumaa Madridiin, joten ei hän tainnut niin kipeä ollakkaan. Kyllä, pienellä katkeruudella tätä nyt kirjoitan, mutta pari tuntia vapaa-aikaani sinne tai tänne, eikös niin?

Olen kyllä niin onnellinen, että enää pari tuntia tätä päivää jäljellä ja sitten on jo perjantai! Koska perjantain jälkeen tulee aina lauantai ja se meinaa vapaata! Lauantaina jos on hyvä keli menemme piknikille Juuuuuuulioiden kanssa. Jos ei niin sitten varmaan menemme La Gavialle, yllätys yllätys :D Joka tapauksessa illalla menemme ulos mansikkabileisiin, jotka ovat Reina Brujassa, eli Kuningatar Noidassa näin vapaasti suomennettuna. Mansikkabileet ovat varmasti juuri sitä mitä nyt tarvitsen, sillä sen verran on rankka viikko takana. Mutta jotenkin se vain helpottaa kun ajattelee, että kahden viikon päästä voin ainakin hetken aikaa maata reporankana sängyssä eikä todellakaan tarvitse ajatella yhtään mitään!

Huomisen missio on tehdä AMK haut ja varmaan bongailla hottiksia naapureita parvekkeelta samalla kun otan aurinkoa. Huomenna nimittäin en mene Madridiin, ellei herra X soita ja halua tavata. Niin ei tule käymään, joten hyvällä omalla tunnolla voin huomenna istua auringossa, sitten kun se keskipäivän jälkeen alkaa paistaa parvekkeelle. Tähän loppuun muistan nyt vielä toivottaa hyvää naistenpäivää kaikille ihanille naisille! Ihan ansaitusti meille on oma päivä kalenterissa!

I don't want to be your whole life... just your favorit part!

Miten yksi yö voi muuttaa mielen ihan täydellisesti? Nimittäin, nyt tekisin mitä vain, jos voisin alle kolmen viikon päästä sittenkin jäädä tänne. Ärsyttää, vaikka päälimmäisenä tällä hetkellä onkin aivan mahtava fiilis! Mutta ärsyttää siis siksi, että olen yrittänyt tehdä kaikkeni, jotta palaisin Suomeen sillä fiiliksellä että "jes! Olen taas täällä, wuuhuu!" Mutta nyt pahoin pelkään, että palaan Suomeen semmoisella fiiliksellä, että itken ja itken ja itken, että jätän tänne paljon muutakin kuin Madridin, Julian ja Juulian.

No joka tapauksessa eilinen päivä ja viime yö oli mahtavia. Juulian kanssa herätettiin Julia uuteen päivään ja olimme jopa vähän yli kaksi jo La Gavialla. Alunperin meidän tosiaan piti mennä piknikille, mutta nyt on ollut vähän pilvinen ja kolea viikonloppu, joten piknik siirtyi toiseen kertaan. Aika turha reissuhan se oli La Gavialle, koska en saanut sieltä sitä mitä menin etsimään, mutta pääasia että meillä kolmella oli mukavaa! Varsinkin metro matkat näiden naisten kanssa on jotain aivan muuta kuin tylsiä. Pääsevätpähän espanjalaiset ainakin kuulemaan kaunista ja erittäin monotonista suomea, jos ei muuta :D

Suomenruotsalainen ja australialainen <3 Tää kuva on vaan
niin mahtava etten kestä :D

La Gavialta päästyäni silittelin vaatteet, joita en ollut aamulla pystynyt silittämään koska ne olivat olleet vielä märkiä. Ja nyt jos joku ihmettelee, miksi minä lauantaina silitän pyykkiä vaikka juuri edellisessä postauksessa vaahtosin vapaa-ajan tärkeydestä ja ettei silloin tehdä töitä, niin teen sen tosiaan vain siksi, ettei maanantaina ole sitten mitään silitettävää kun se on jo hoidettu pois alta. Huomenna voin siis hyvällä omalla tunnolla käydä kielikoulussa ja sen jälkeen lataamassa lisää saldoa kännykkääni ja ostamassa uuden puuterin, koska edellisen hukkasin viime yönä lahjakkaasti jonnekin Macumban syövereihin.
Pyykkien silittelyn jälkeen ei enää ollut aikaa päiväunille, joten aloin samantien valmistautua iltaa varten.

Juulia oli jo Solilla, kun saavuin sinne kaksikymmentä yli yksitoista. Aloitimme samantien lippujen maalaamisen toistemme poskiin. Metrossa La Gavialle tai sieltä pois päin olimme sopineet, että illalla esittäisimme muun maalaisia, joten minun poskeeni syntyi Ruotsin lippu, Juulian poskeen Australian lippu (joka oli muuten älyttömän vaikea maalata kasvomaaleilla!!) ja Julian poskeen Hollannin lippu. Ohi kulkeneet ihmiset pällistelivät kyllä silmät lautasina meitä kolmea, kun jammailimme Julian puhelimen soittaman musiikin tahdissa, sekoittelimme alottelujuomia ja maalailimme lippuja. Alottelujuomista sen verran, että The Special One #4 oli kyllä hyvää! Ehkä parasta mitä olemme tehneet :D

Kun lopulta olimme valmiit, huomasimme että Jenni ja Tiina olivat olleet "odottamassa" meitä aivan puoli metriä paksun kiviseinän toisella puolella. Tytöt olivat lähteneet jo aikaisin liikenteeseen ja ainakin heillä vaikutti olevan hauskaa. Erosimme melkein samantien, sillä työt suuntasivat Catsiin ja me lähdimme metroajelulle. Villi Karamelli Primark ja Cava Mercadona Gavia pisti meidän päät kyllä metrossa sekasin, joten oli hyvä lähteä kohti Chamartinia ja Macumbaa.

Chamartinin metroasemalla meitä tuli vastaan jätkäporukka, jotka eivät millään voineet olla paljon vanhempia kuin 16-17 vuotiaita. Espanjalaisista on kauhean vaikea sanoa, siis pojista, tytöistä näkee heti samantien minkä ikäisiä he ovat. Joka tapauksessa sain ihailijan ainakin yhdestä heistä, ja kun tivasin pojan ikää, en saanut mitään vastausta. Pojat jäivät asemalle hengailemaan kun me lähdimme joidenkin tyttöjen kanssa etsimään Macumbaa. Lopulta se löytyikin ja paikalla oli aivan älytön jono. Se oli useita kymmeniä metrejä pitkä, mutta onneksi liikkui suhteellisen nopeasti.

Aikaisemmin illalla minulle oli soittanut tuttu ehkä neljän kuukauden takaa ja hänelle kerroin olevani illalla Macumbassa. Niimpä ehdin olla ehkä kymmenisen minuuttia Macumbassa sisällä Julian ja Juulian kanssa, kun tämä mies jo löysi minut tanssilattialta. Oli aika suuri hämmennys, sillä en ollut nähnyt häntä useaan kuukauteen, mutta jutellut silloin tällöin puhelimessa. En siis tunnistanut häntä heti, mutta hän kyllä tunnisti minut. Ei siinä mitään, koko yö menikin sitten hänen seurassaan tanssien ja jutellen. Ja hän on myös syy, miksi minusta tuntuu että Suomeen palaaminen on sittenkin virhe.

Macumbasta voin sanoa sen verran, että ehdottomasti kokeilun arvoinen paikka! Ja se nousi ehkä samantien minun suosikkilistani kärkeen. Tai ainakin jaetulle ykkössijalle. Jos käytte Madridissa, niin menkää Macumbaan, siellä on valtavasti espanjalaisia nuoria, rento meininki, tilaa tanssia ja muutenkin paikka on erittäin miellyttävä. Musiikista en valitettavasti osaa sanoa paljon mitään, sillä vietin aika paljon aikaa ulkona ja sen ajan mitä olin sisällä, keskityin johonkin aivan muuhun kuin musiikkiin, mutta sen muistan ja tiedän että musiikki on kuitenkin tanssittavaa. Tulee siellä tuttujakin biisejä, mutta suurimmaksi osaksi musiikki taitaa olla jotain never heard kamaa. Musiikin suhteen suosittelen ennemmin Catsiä, mutta kaikki muu on kyllä paremmin Macumbassa!

Kamala ajatella, että minulla on enää kaksi viikonloppua jäljellä! Onneksi se viimeinen viikonloppu on todennäköisesti neljän päivän pituinen, sillä veikkaan että minun viikonloppuni alkaa silloinkin taas perjantaina, jos perhe lähtee taas mökilleen. Maanantai 19. päivä on nimittäin isänpäivä ja samalla vapaapäivä, joten viimeisellä viikolla minulla on vain tiistai ja keskiviikko töitä. Minun laskujen mukaan siis enää vain 11 työpäivää jäljellä. Nyt on niin ristiriitaiset fiilikset tästä, ettei ole tosikaan. Ehkäpä menen syömään suklaata tähän masennukseen ja odottamaan puhelimen soittoa, itse kun en tosiaan voi soittaa kenellekkään kun ei ole saldoa ja Phone Houset eivät ole sunnuntaisin auki. Älkää hankkiko Happy Movil -liittymää, halvempiakin liittymiä nimittäin on!

Good decisions come from experience, and experience comes from bad decisions

Täydellinen au pair? No juu, en todellakaan ole! En edes lähellä sitä. Onko semmoista käsitettä edes olemassa kuin "täydellinen au pair"?

Ainakin jotkut tuntemani au pairit pääsevät aika lähelle tuota täydellisyyttä, mutta minä en sitä ole. Mikä edes tekee au pairista täydellisen? Jos minulta kysytään, niin osaan vastata vain oman kokemuksen kautta, sillä tiedän mitkä ominaisuudet minussa eivät todellakaan tue käsitettä "täydellinen".

Ensinnäkin olen kamalan huono muistamaan mitään. Joudun aina kirjoittamaan kaiken ylös, jos haluan muistaa jotain. Minulla on muistivihkossa tälläkin hetkellä ylhäällä useampia sivuja merkintöjä, mitä pitäisi muistaa tehdä tai sanoa. Esimerkiksi viikko-ohjelma, joka on joka viikko aivan samanlainen, on minulla ylhäällä, koska muuten unohdan sen. Joka aamu katson mikä on tämän päivän ohjelma, onko minulla lasten enkun tunneille viemistä vai kenties rullaluistelua. Ja koska pesen tämän talouden pyykit päivittäin, saattaa mennä viikkokin ennen kuin muistan sanoa host äitille, että huuhteluaine on muuten loppu. Pieniä asioita, mutta pelkkä muistamattomuus tekee minusta ei-niin-täydellisen-au-pairin.

Toiseksi, kun minulla on vapaa-aika, se todellakin on minun vapaa-aikaani! Silloin minulla ei ole mitään velvollisuuksia lapsia kohtaan. Toki olen edelleen osa tätä perhettä, eli perheen jäsen, joka esimerkiksi tyjentää tiskikoneen, jos se sattuu olemaan sopivasti valmis tai autan pöydän siivoamisessa ruokailun jälkeen JOS olen itse osallistunut ruokailuun. Mutta lasten kanssa leikkiminen tai heidän viihdyttäminen muulla tavoin ei kuulu työhöni silloin kun minulla on vapaa-aikaa. Viikonloppuisin siis saatan hyvällä omalla tunnolla istua koneen ääressä samaan aikaan kun host äiti tekee toisen lapsen kanssa läksyjä enkä silloin ole velvoitettu leikittämään toista lasta. Ja teen tämän vielä hyvällä omalla tunnolla, sillä voin kertoa, että kyllä se vapaa-aika vaan on tarpeellista ihan mielenterveydenkin kannalta. Toki asioista voidaan sopia, mutta olen kuullut että jotkut au pairit todellakin leikkivät lasten kanssa myös vapaa-ajallaan, mikä tekee heistä parempia au paireja, kuin mitä itse olen.

Kolmanneksi, minulla ei ole minkäänlaista koulutusta lastenhoidosta. Kokemuksen kautta lähdin au pairiksi ja sillä olen selvinnyt kohtalaisen hyvin. Tenkkapoo tuleekin sitten silloin, kun lapsi kolhii itsensä sen verran pahasti, etten osaa kuin hyssyttää itkevää lasta. Aika nopeasti kännykkä nousee silloin korvalle ja soitto host äitille on ainut, mihin pystyn. En todellakaan tiedä, mitä tehdä jos lapsi aukaisee huulensa tai satuttaa olkapäänsä kaatuessaan. Näin on tapahtunut minulle viimeisen kolmen viikon sisään ja lapset ovat edelleen hengissä, eli olen kuitenkin hoitanut asiat suhteellisen hyvin. Täydellinen au pair olisi varmasti hoitanut asiat paremmin, mutta minäkin tein parhaani ja parempaan en pysty.

Siinä kolme ominaisuutta, jotka tukevat vastaväitettäni tuohon naurettavaan väitteeseen että olisin täydellinen au pair. Eikä kai kukaan oletakkaan että olen täydellinen au pair, riittää että olen riittävän hyvä. Ja ainakin siihen nähden, ettei perhe ole valittanut työstäni kertaakaan, taidan olla riittävän hyvä au pair heille. Tosin, kädessäni näkyy vieläkin haaleasti B:n kirjoitus "Tannia you are the best au pair ever! You are beautiful and I love you". Se viesti todella lämmitti sydäntä, vaikka valhehan se olikin. B:llä ei edes ole ketään kehen verrata, minä kun olen tämän perheen ensimmäinen ja viimeinen au pair. Ja viimeinen sen takia, että perheen taloudenhoitaja palaa äitiyslomalta tilalleni, en siis sen takia, että perhe olisi saanut samantien tarpeekseen au paireista :D

On minulla toki varmasti hyviäkin ominaisuuksia kuten nyt esimerkiksi se, että opin virheistäni. En todellakaan tee uutta virhettä uudestaan, sillä otan opikseni. Lasten kanssa eläminen ja heidän hoitaminen on täynnä haasteita, joista joko selvitään tai sitten niistä selvitään hieman heikommin. Minä olen yrittänyt keksiä, miten saisin tuon nuorimmaisen syömään aamupalansa nopeasti ja kiltisti, vielä en ole onnistunut, mutta ainakaan sen syömiseen ei enää mene tuhottomasti aikaa. Lisäksi lapset ovat oppineet englantia, mikä oli tärkein tavoite ja syy miksi tänne tulin. Olen siis ainakin jossain onnistunut.

2 viikkoa ja 5 päivää jäljellä. Ette uskokkaan miten haikealta se tuntuu. Aranjuezista lähteminen ei ollut laisinkaan vaikeata, tämä sen sijaan todellakin on sitä. Minulla on vielä perheen läksiäislahjat ostamatta, mutta tiedän jo mitä heille ostaa. Jos edellisen perheen lapsille oli vaikea keksiä mitään, niin nyt tiedän täydellisesti mitä ostan tytöille, sillä tunnen heidät paljon paremmin kuin edellisen perheen lapset. En kuitenkaan vielä paljasta mitä aijon ostaa tytöille vaan kerron sen sitten kun olen jo ostanut lahjat.

Olen niin iloinen, että matkalaukku ongelmani on pois pyyhitty! Tänään olen pakkaillut laukkua ja todennut, että en todellakaan olisi saanut kaikkea mahtumaan yhteen laukkuun. Kiitos siis mielettömästi Ismolle!! <3 Nyt tarvii vain käydä ostamassa toinen laukku, jonka vien sitten mukanani lentokoneeseen :) Sitä asiaa en kuitenkaan pohdi vielä sen tarkemmin, vaan tänään olisi tarkoitus suunnata piknikille Retiroon jos tuo aurinko suostuisi paistamaan! Ei sinne kukaan halua jäätymään mennä. Vähän pahoin pelkään että piknik siirtyy johonkin toiseen päivään ja tänään on suuntana taas La Gavia, josta minulla on kyllä ostettavaa, koska en tiedä ehdinkö enää käymään siellä jäljellä olevien päivien aikana. Ja illalla sitten Macumba. Minä varmaan leikin ruotsalaista tänään illalla, mutta se jää nähtäväksi ja kerron siitä enemmän jos sen toteutan :D

Tällä päivityksellä ei ollut muuta pointtia kuin se, että hieman epätäydellisempikin persoonsa voi lähteä au pairiksi ja selvitä siitä kiitettävin arvosanoin. Kannattaa kuitenkin miettiä, että haluaako sitä leikkiä alle 20 vuotiaana kotiäitiä vai ei. Tämä nyt oli kuitenkin minun tapani viettää välivuosi ja ainakin sain paljon uusia kokemuksia ja tiedän todellakin sen, etten hanki lapsia vielä piiiitkään aikaan jos koskaan. Never say never, mutta melkein voisin jo sanoa että ei ikinä :D

You know what's beautiful? Read the first word

Kuinka moni nainen kosi eilen karkauspäivänä mielitiettyään? Minä ainakin olisin käyttänyt eilisen päivän hyödykseni, jos vain olisi ollut joku jota kosia. Ei vais, miksi naiset saisivat kosia vain kerran neljässä vuodessa? Eiköhän se nykypäivänä ole niin että kumpi tahansa saa kosia. Mutta mitenkäs sitten sen hamekankaan kanssa, jos tuleekin kieltävä vastaus jonain muuna päivänä kuin karkauspäivänä, hmm?

Hitsin pitsi, tänään tajusin että minulla on tasan kolme viikkoa siihen kun lähden täältä. Juuri nyt täällä on niin ihanan kesäistä, ettei mitenkään hatsituttaisi tulla Suomen kylmään talveen, joka tuntuu siellä nyt riehuvan pahimmillaan. Täällä on tällä hetkellä lämmintä päivästä toiseen vähintään 15 astetta ja suurimmaksi osaksi aurinko pääsee paistamaan pilvettömältä taivaalta (joskus välillä joku pilvenhattara pääsee vuorten yli tänne syvänteeseen). Madrid sijaitsee erittäin otollisella paikalla ja täällä todella ON lämmin, kun ilma ei periaatteessa pääse vuorten takia vaihtumaan ja lämpö myöskään karkaamaan. Voin vain kuvitella miten tukalan kuuma täällä on kesäisin niissä yli 40 asteen helteissä!

Eilen oltiin Juulian kanssa Solilla ottamassa aurinkoa ja syömässä mansikoita, jotka eivät todellakaan ole yhtä hyviä kuin Suomessa. Oli kuitenkin mukava istuskella Solin suihkulähteellä aina siihen asti kunnes Madridin nuoret kokoontuivat protestoimaan säästöjä vastaan. Rauhallinen mielenilmaus se onneksi oli, eikä siitä koitunut meillekkään mitään vaaraa, muuten kuin ehkä korville, kovaa ääntä nuoret nimittäin pitivät.

Kukahan keksisi minulle työpaikan kesäksi? Sellainen joka mielellään voisi palkata mut jo huhtikuusta alkaen, koska kotona kökkiminen ei ole sitä mitä haluan. Harrastin sitä jo viime keväänä/kesänä aivan tarpeeksi. Ainoastaan lintsi on ilmoittanut että kiitos mutta ei kiitos, kaikki muut 10 paikkaa joihin olen hakenut ovat pitäneet hiljaiseloa.

Minä tässä elättelen pientä toivetta, että jäisin taas viikonlopuksi yksin kotiin. Host äitillä on tänään synttärit, mutta en tiedä juhlivatko he niitä täällä vai jossain muualla. Sen verran pieni on meidän asunto, että ei tänne kovin montaa vierasta mahdu, hyvä jos aamuisin mahdumme me viisi samaan aikaan keittiöön. Viikonlopulle minulla ei tosin ole sen suurempia suunnitelmia kuin piknik Retirossa tytteleiden kanssa ja ehkä jotain kauppojen kiertelyä ja jos jaksaa niin sitten lauantaina illalla ulos todennäköisesti Macumbaan. Kuinka moni muistaa sen Serranon Perhe jakson, jossa Diego kävi vähän ulkona Fitin ja Santin kanssa ja kotiin tullessaan huusi pienessä pilvessä Mocumbaa? Veikkaan että nyt on kyse samasta discosta, vaikka tosin tuo Serranon Perheen disco taitaa olla ihan kuvitteellinen. Viimeisten kolmen viikon aikana pitäisi muuten varmaan kiertää niitäkin paikkoja, missä Serranon Perhettä on kuvattu ja käydä katsomassa sitä taloa, joka toimii ulkoota päin Serranoiden talona.

Minua on taas puraissut joku ihme lukutoukka. Olen lukenut Da Vinci Koodin kolme kertaa viimeisen neljän kuukauden aikana ja siinä välissä myös Murtamattoman Linnakkeen, jonka sain Julialta lainaan. Nyt todellakin odotan, että pääsen taas Suomeen ja kirjastoon lainailemaan kirjoja. Jos ei sitä työpaikkaa ala pikkuhiljaa kuulumaan, niin sittenhän ei haittaa ollenkaan että minua vetävät kirjat puoleensa. Ja toinen asia tällä hetkellä mitä tykkään tehdä on tanssia! Olen kuullut niin paljon hyviä tanssibiisejä viimeisen 6 kuukauden aikana, että minulla on koko ajan musiikit päällä kun olen koneella tai istun junassa ja kännykkäni todella on täynnä pelkkää tanssimusaa. Sen takia haluaisinkin sinne Macumbaan lauantaina, tanssimaan, mutta en todellakaan tiedä jaksanko koska tämän flunssan takia en ole kohta kahteen viikkoon nukkunut kunnon yöunia ja olen siis todella väsynyt kaiken aikaa. Noo, jos sitä Suomessa taas parantuisi!

Hyvää maaliskuun alkua nyt kaikille! Minun horoskooppi lupaa minulle menestystä jos vaan jaksan olla innostunut niiden asioiden suhteen, mitä haluan viedä eteenpäin, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Maaliskuussa on se hyvä puoli, että kevät saapuu Suomeen, Formulat alkaa ja Jääkiekon MM kisoihinkaan ei ole enää pitkä aika!! Nyt kun La Ligan mestaruus on jo melkein varmasti Real Madridin hyppysissä ja kausi siis jo aivan lopuillaan, niin todellakin odotan formuloita ja lätkää :D Ennen kaikkea formuloita, sillä niitä saa sentää seurata taas marraskuulle asti! Harmi että avaus kilpailu Australiassa ajetaan parin viikon päästä, eli vielä en isän kanssa pääse niitä katsomaan, mutta seuraavan osakilpailun näenkin sitten jo kotisohvalta. Go Räkä, Go Nico!! :D

There are so many people out there who will tell you that you can't. What you've got to do is turn around and say "watch me"

Tää on vaan niin läppä biisi!! :D

Kolme viikkoa ja kolme päivää, toisin sanoen 24 päivää ja siis 17 työpäivää jäljellä. Vähiin käy ennen kun loppuu. Tarkotus oli, että Suomessa mulla odottais työpaikka, mutta mistään ei ole kuulunut yhtään mitään ja moneen paikkaan olen hakenut. Voin sanoa että ketuttaa!

Jos ei muuta, niin hyvät muistot minulle ainakin jää. Tästäkin viikonlopusta.
Perjantaina lähdin host äidin seuraksi uimahallille, koska en jaksanut kotona hengailla nukkuvan isän ja vanhemman tyttären kanssa. Aika meni mukavasti tulevaisuudestani jutellen ja hyvän näköisiä futispoikia katsellen uimahallin kahviossa. Kotiin palasimme vähän yhdeksän jälkeen, joten helppo ilta oli.

Lauantaina lähdimme, yllätys yllätys, shoppailemaan La Gavialle, vaikka minun teki mieli jättää koko reissu tekemättä huonosti nukutun yön jälkeen. Tämä saakelin flunssa saisi kyllä jo mennä ohi!! En ole viikkoon nukkunut kunnolla ja se näkyy hervottomana väsymyksenä ja verestävinä silminä. Ei kiva. Ihan kuin olisin kaiken aikaa kamalassa krapulassa. Vapina vain puuttuu. Anyways tapasin Julian ja Juulian Solilla, josta matkamme jatkui Las Suertesiin. Onneksi lähdin La Gavialle, koska mukavaahan meillä siellä oli. Nämä kaksi naista on niin mainiota seuraa, ettei paremmasta väliä!

Löysin uudet kengät, mutta mitään muuta en sitten oikeastaan shoppaillutkaan. Enkä kyllä vararikkoon mennyt näistäkään kengistä, ne kun maksoivat vain 10€. Kohta sitä ollaan taas Suomessa ja siellä tulee uudet kengät ostettua vain siinä tapauksessa, että edellisistä on pohja lähtenyt irti, muuten ei raaski maksaa sitä kamalaa summaa, mitä niistä kengistä pyydetään.

Kotona olin kuuden aikoihin, ja pääsinkin nukkumaan samantien, kun talo oli tyhjänä. En kuitenkaan saanut unta, joten aloin valmistautua iltaa varten musiikkia kuunnellen. Yhdeksältä olinkin jo täysin valmis, joten sain hengailla pari tuntia ennen varsinaista lähtöä. Miten tulen siihenkin tottumaan, että kun Suomessa ollaan jo kymmenen-yhdentoista maissa aivan persukset olalla, niin täällä ei olla vielä edes maistetu mitään? Ja myös siihen, että kaikki paikat menevät kiinni jo neljältä ja täällä siihen aikaan on meno ylimmillään.

Solilla tapasin Juulian aivan sovittuun aikaan. Hänellä oli mukanaan sininen ja valkoinen kasvomaali, millä piirtelimme toistemme poskiin Suomen liput (vaikka minun poskeeni meinasikin ensin jostain syystä muodostua Ruotsin lippu?) odotellessamme Juliaa. Voin kertoa, että meidän liput aiheutti hämmennystä koko lopun yön. Metroa odotellessamme Juulia huomasi että niin meidän puoleiset ihmiset kuin myös toisella puolella omaa metroaan odottelevat ihmiset tuijottivat meitä silmät pyöreinä. Asiaan vaikutti ehkä myös King African Bomba biisi, jota lauloimme Julian kanssa suureen ääneen.

Catsissä oli yllättävän paljon porukkaa, jos siis pitää paikkansa että näillä on alkamassa taas koeviikot täällä. Ei väkeä ihan niin paljon ollut kuin viime viikon karnevaalibileissä, mutta kuitenkin ihan riittävästi. Ja ainakin sen verran, että sain taas metsästää hattuani ympäri Catsiä. Yksi porukka nimittäin ihastui hattuuni siinä määrin, että kun sain sen takaisin, se oli kohta taas kadonnut. Yhdessä vaiheessa yksi pojista varasti hattuni ja säntäsi kuin aropupu karkuun ja suoraan ovesta ulos. "Oh my God" parkaisuni kirvoitti muut hervottomaan nauruun, eikä minun auttanu muuta kuin lähteä perään. Onneksi tämä jätkä tuli jo ovella minua vastaan, joten en joutunut pihalle asti menemään. Pojat halusivat ottaa kuvan hattuni kanssa ja lupasivat sitten jättää minut rauhaan, lopulta päädyin itsekin siihen kuvaan vaikken olisi millään tavalla halunnut.

Kadotettuani Julian ja Juulian jonnekin, istuskelin lepuuttamassa jalkojani VIPpien sohvilla. Kauvaa en istuskellut yksin, kun yksi mies tuli kysymään, olenko Ruotsista. Vastasin että en todellakaan, vaan Suomesta, johon hän vastasi että "AH! De verdad! Perdon" ja veti kaverinsa luoksemme, joka kuulemma oli sanonut, että poskessani oleva lippu on Suomen lippu. Juttelin heidän kanssaan jonkin aikaa, kunnes huomasin Julian ja Juulian vähän kauvempana ja karkasin heidän luoksensa.

Loppuillasta, tai oikeastaan aamuahan se jo oli, tanssin yhden espanjalaisen kanssa, joka oli jo jonkin aikaa tanssinut selkäni takana. En kuitenkaan kauvaa jaksanut hänen moovejansa, joten vaihdoin takaisin tyttöjen seuraan. Lopulta hakiessani tavaroitani narikasta, portsari pysäytti minut ja alkoi flirttailla kanssani. Tämä on jo toinen kerta kun joku Catsin portsareista yrittää iskeä minua, enkä suoraan sanottuna ymmärrä sitä lainkaan.

Sunnuntaina lähdimme syömään krapularuokaa Julian kanssa mäkkiin. Gran Vían mäkki oli aivan täysi, joten menimme Callaolla sijaitsevaan vastaavaan ja siellä sentään oli vähän enemmän tilaa. Oli muuten ihana olla ulkona, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila kipusi sinne reiluun 20 asteeseen!
Lopulta eksyimme, tai oikeastaan uskaltauduimme Entrepanesiin katsomaan Real Madridin paikallispeliä Rayo Vallecanoa vastaan. Samat tarjoilijapojat siellä oli kun aina ennenkin, ja koska emme todellakaan tiedä kuka se Oscar on, joka lähetteli meille niitä viestejä sillon viimekertaisen jälkeen, niin yritimme olla aivan normaalisti. Lopultahan siinä kuitenkin kävi niin, että tulimme jättäneeksi uuden viestin, mutta tällä kertaa meillä ei ole mahdollisuutta tietää, ovatko tarjoilijat lukeneet sen vai eivät. Joka tapauksessa mukava päivä, joskin aika uuvuttava, oli myös sunnuntai.

Koittaisin jos veikkaisin, ja niin pois päin :D Hyvää helmikuun viimeistä viikkoa, muistakaa että keskiviikkona on naisten vuoro kosia!

Never regret something that once made you smile

Sain eilen edelliseen postaukseeni erittäin hyviä kysymyksiä ja niitä oli sen verran paljon, että ajattelin kirjoittaa kokonaisen uuden postauksen näihin kysymyksiin liittyen. Veikkaan nimittäin että moni au pairiksi haaveileva painiskelee näiden samojen kysymysten äärellä miettiessään lähteäkö vaiko ei. Toivottavasti vastauksistani on jotain apua varsinkin hänelle, joka näitä eilen kyseli. Muistakaa että jos jokin tosiaan vaivaa mieltänne au pairin elämään liittyen, niin vastailen erittäin mielelläni kaikella "kokemuksella" mitä minulla on reilulta kuudelta kuukaudelta kertynyt :)

Onko hyvä kielitaito välttämätön?

Kysyjä tarkoittaa nyt englannin kielen taitoa nimenomaan Espanjassa

Tietysti kielitaidolla on merkitystä ja varsinkin täällä Espanjassa perheet yleensä hankkivat au pairin nimenomaan opettamaan lapsille englantia. Tähän uuteen perheeseen tullessani minullekin tärkein työtehtäväni on ollut nimenomaan englannin opettaminen leikkien muodossa. Espanjassa kun kaikki televisio-ohjelmat on dupattu espanjaksi, ei lapset juuri pääse kuulemaan ja opiskelemaan englantia muuten kuin koulussa ja sielläkin englannin tuntien määrä vaihtelee suunnattomasti koulusta riippuen. Vastaan siis että kyllä, kielitaidolla on väliä! Mutta miten se kielitaito sitten mitataan? Minä kirjoitin viime keväänä A:n pitkästä englannista (jes, nyt pääsin paljastamaan senkin!) mutta suoraan sanottuna tuo yo-koe ei todellakaan kerro mitään varsinaisesta kielitaidosta! Minä puhun sujuvaa englantia ja tulen toimeen sillä mitä osaan ja kun tapasin tämän host-äitini ensikerran Solilla hän sanoi heti ensimmäisen viiden minuutin jälkeen että puhun täydellistä englantia. Itse en ole samaa mieltä, mutta jos kielitaitoni hänelle kelpaa niin hyvä niin. 

Suosittelenkin nyt kysyjälle, että kun rupeat etsimään perhettä, pidä heihin mahdollisimman paljon yhteyttä ennen päätöstäsi lähteä. Skypettele, sähköpostittele etc, kunhan vain pidät mahdollisimman paljon yhteyttä! Mainitsit, ettet puhu espanjaa juuri paria sanaa enempää, joten todennäköisesti kommunikointi hoituu englannilla. Sinun kannattaa myös mainita, ettet ole aivan sinut englantisi kanssa, mutta jos perhe ymmärtää sinua ja on silti valmis ottamaan sinut, en usko että "kielitaidottomuudestasi" tulee ongelmaa. Sitä paitsi samallahan siinä opit englantia, kun puhut sitä 24/7 tuleville host lapsillesi :) Rohkeasti siis vain perhettä etsimään, älä pelkää englantia!

Miten olet itse pärjännyt ja oletko oppinut kuin paljon ja hyvin espanjan kieltä?

Kuten jo mainitsin, olen pärjännyt hienosti. Tänne tullessani puoli vuotta sitten en ollut opiskellut espanjaa muuten kuin omin päin Ylen sivuilta ja Serranon Perhettä katsoen. Minä ymmärsin espanjaa, mutten osannut puhua sitä. Huomasin kuitenkin hyvin nopeasti, että kun ympärillä on pelkkiä espanjaa puhuvia ihmisiä, sitä tulee pakostikin oppineeksi jotain. Kaiken lisäksi kun espanjalaisten englannin kieli on naurettavan huonoa, sitä on pakko käyttää espanjaa kaupassa asioidessaan ja muutenkin. Minulla on koko ajan ollut halu oppia espanjan kieli, joten en ole pelännyt tilanteita missä sitä pitää käyttää. Lisäksi kun kummassakin host perheessäni on ollut toinen vanhemmista sellainen, joka ei ole puhunut englantia, niin heidän kanssaan on ollut hyvä opetella espanjaa. Uuden kielen oppii todellakin parhaiten vain käyttämällä sitä ja elämällä joka päiväisesti sen kielen kanssa. Sen takia olen erittäin iloinen että lähdin Espanjaan oppimaan kieltä. Huomattavasti mukavampaa tämä on kuin puuduttaa takapuoltaan luokassa jotain tylsiä kirjoja lukemalla ja opettajaa kuuntelemalla!

Oliko sulla paljon kokemusta lasten hoidosta?

Noh, mulla on kaks nuorempaa pikkuveljeä. Toinen on vuoden nuorempi ja toinen 7 vuotta nuorempi. Voin siis sanoa että kyllä :D Kaksi pikkuveljeä on tuottanu mulle töitä koko elämäni ajan. Mutta veikkaan että tarkoitat ihan lapsia lapsia :P Hoidin yhden kesän serkkujani, joista toinen oli jo sen verran aikuinen, että katsoin vain hänen siskonsa perään ja annoin ruoat. Olen kyllä tuttavien lapsia hoitanut, tai lähinnä pitänyt heitä silmällä muutamia tunteja silloin tällöin. Olen kyllä aina tullut lasten kanssa toimeen, mutta kyllä minäkin mietin ennen au pairiksi lähtöä että tulenko toimeen lasten kanssa niin pienellä kokemuksella kuin mitä minullakin oli. Perhettä etsiessäni pidinkin huolen siitä, että saisin vähän vanhempia lapsia hoidettavakseni, koska heistä minulla on huomattavasti enemmän kokemusta kuin vaippojen vaihdosta. Kokemuksella on tässä asiassa kyllä merkitystä, koska tuskin kukaan haluaa ottaa täysin kokematonta tyttöä au pairikseen. Mainitsit kuitenkin hoitaneesi veljesi lapsia, joten uskon sinulla olevan riittävästi kokemusta lapsista ja miten heitä tulee käsitellä :)

Mitä sun työtehtäviin kuuluu?

Tällä hetkellä pesen päivittäin pyykkiä pari koneellista, silitän päivittäin (vaikkei se olisi tarpeellista, mutta en tykkää silittää kamalaa kasaa kerralla, joten siksi silitän päivittäin ja se vie aikaa noin puolesta tunnista tuntiin, tosin samalla katselen televisiota, joten en pidä kiirettä :D), vien tytöt koulun jälkeen joko englannin tunneilleen tai rullaluistelemaan päivästä riippuen ja lopulta hengailen lopun illan heidän kanssaan. Aamuisin annan myös aamupalan ja  työnnän heidät sitten ovesta ulos kun on aika lähteä kouluun. Työaikani on siis noin 6 tuntia päivässä, aamuisin 1 tunti kahdeksasta yhdeksään ja iltapäivällä sitten noin viisi tuntia. 

Tosiaan yleensä käy niin, että kun tulemme joko englannin tunneilta tai rullaluistelemasta aikaa leikkiä tyttöjen kanssa on noin kaksi tuntia, mistä vanhempi tytöistä kuluttaa jonkin aikaa läksyjensä parissa. Sen jälkeen hän saattaa suunnata vanhempiensa huoneeseen surffailemaan nettiin isänsä kanssa, joten minulle jää vain nuoremman kanssa touhuaminen. 

Minun on nyt pakko kuitenkin sanoa, että työtehtävät saattavat vaihdella suurestikin perheestä riippuen. Ensimmäisessä perheessä minä olin lähinnä puoli-ilmainen kodinhoitaja, tai siltä minusta ainakin tuntui työtehtävien määrän takia. Lapsien kanssa en ollut juuri ollenkaan. Lisäksi kukaan au pair kavereistani täällä ei silitä vaatteita tai edes pyykkää niitä kuten minä. Suosittelenkin kaikkien todellakin tekemään työsopimuksen josta käy seikkaperäisesti ilmi, mitkä tehtävät kuuluvat au pairille ja mitkä ei! Siihen on sitten hyvä turvautua jos tulee ongelmia tehtävien suorittamisen kanssa. 

Millainen on sun normi arkipäivä?

Normi päivä on se, että herään 7.40 ja laitan aamupalan tytöille niin, että se on valmis kun äiti ja isä käyvät herättämässä heidät 8.10. Nuoremman tytön kanssa on vähän ongelmia aamupalan suhteen, mutta 8.55 tyttöjen on oltava pukeissa ja valmiina kouluun. Naapurit vievät heidät, joten siitä alkaa sitten minun vapaa-aikani. 

Kotona minun tarvii olla viimeistään 17.00 koska lapset tulevat silloin koulusta. Maanantaisin ja keskiviikkoisin on englannin tunnit, M:llä klo 17.00 ja B:llä 18.00 joten kuljen kodin ja akademian väliä useaan otteeseen noina päivinä. Tiistaisin ja torstaisin on rullaluistelua klo 17.45 joten silloin annan välipalan kummallekin ennen luistelua. Kun olemme viimein kotona noin klo 19.00, niin joko tytöt menevät suihkuun, tekevät läksyjään tai leikkivät minun kanssani kunnes klo 21-22 on päivällisen aika. Siihen minun työni sitten päättyvätkin. Perjantait eroavat muista päivistä siksi, että tytöillä on uintia, jossa minua ei yleensä tarvita, joten kun tytöt tulevat koulusta annan heille välipalan ja sitten jompikumpi vanhemmista lähtee tyttöjen kanssa. Minulla on siis yleensä vapaata perjantai-iltaisin. Lauantai ja sunnuntai ovat täysin vapaita. 

Kysymykseesi vapaa-ajasta, niin sitä minulla kyllä on. Päivisin voin käydä Madridissa ja viikonloppuisin minun tarvii vain ilmottaa perheelle, syönkö kotona ja että tulenko yöksi kotiin. Vapaa-ajan määrä riippuu muuten siitä, kuinka monta tuntia teet töitä. Tai ainakin järjestöllä oli sellainen sääntö, että jos teet 5h päivässä töitä niin sinulle kuuluu vain yksi vapaapäivä. Jos teet 6h päivässä töitä niin sitten kuuluu kaksi vapaapäivää. Tämäkin asia on hyvä käydä ilmi työsopimuksesta, samoin kuin palkka, se miten sinun tulee työskennellä jos olet sairaana ja muut tärkeäksi kokemasi asiat. Jos perhe ei suostu johonkin tai he ehdottavat jotain mihin et haluaisi suostua, niin silloin kannattaa katsella uutta perhettä. Se täydellinen perhe löytyy varmasti lopulta!

Minusta tuntuu, että vastasin aikalailla kaikkiin kysymyksiin, mitä eilen sain. Jos joku asia nyt jäi jotakuta vaivaamaan, niin kysykää pois! Toivottavasti tästä postauksesta oli apua edes kysyjälle itselleen, jos ei muille :) Nyt on aika tehdä kielikoulun läksyyt ja jäädä sitten odottelemaan pakettia Suomesta. Aurinkoista ja lämmintä päivän jatkoa kaikille!!

If today was perfect there would be no need for tomorrow

Mrrrr, nyt ärsyttää! Ärsyttää ja rankasti, kun mun työtäni tullaan kommentoimaan, vaikka olen tehnyt työni tasan niin hyvin kuin vain ilman minkäänlaista koulutusta osaan. Ja nyt ei ole kyse lastenhoidosta vaan pyykkien silittämisestä! Siis ei herran jestas sentään. Taas ei kyllä voi todeta muutakuin että silittääkää sitten itse pyykit paremmin, jos kerta minun työni ei kelpaa. Enitenhän tässä asiassa ärsyttää se, että työtäni kommentoi nainen, jonka pyykkejä en edes silitä! Ör ör (joo, tää örinä pelottaa mua itteänikin...)

Noniin, nyt kun olen saanut purettua tämän kiukkuni, niin voin taas rauhoittua ja kertoa eilisestä kielikoulun tunnista. Niitä joita kiinnostaa, tämä ilmainen espanjankielen kielikoulu sijaitsee siis Ventura Rodriguezilla, mikä on keltaisen kolmoslinjan varrella. Eilinen eka tunti meni suhteellisen hyvin, vaikka Jennin kanssa olimmekin kymmenen minuuttia myöhässä. Ja minun myöhästymiselle on hyvä syy, sillä joudun aamuisin työskentelemään tunnin kun annan lapsille aamupalan ja työnnän heidät ovesta ulos kouluun, minkä takia pääsen lähtemään vasta kaksikymmentä yli yhdeksän lähtevällä junalla. Näin ollen olen Solilla kymmentä vaille kymmenen ja ottaa aina oman aikansa mennä ensin metrolla Solilta Ventura Rodriguezille ja sen jälkeen kävellä se muutama satametriä asemalta koululle. Opettaja tosin ei ollut kovin pahoillaan siitä, että saavuimme hiukan myöhässä, koska Espanjassahan on tapana olla muutenkin myöhässä ja hitaita. Voisin kirjoittaa vaikka koko päivityksen hitaista kaupankassoista, mutta jätän senkin johonkin toiseen kertaan.

Tästä kuvasta ei voi sanoa muuta kuin että
RAKASTAN <3

Tunnilla minun ja Jennin kanssa oli myös yksi pakistanilainen mies, kaksi ukrainalaista miestä sekä yksi norjalainen mies. Oli vielä yksi mies, mutta hänen kansalaisuuttaan en millään jaksa muistaa. Tyttöjä ja naisia oli sitten filippiineiltä, sveitsistä sekä briteistä. Jos Juuliakin eksyy samalle kurssille, niin sitten meitä on jo huimat yksitoista opiskelijaa.
Eilen kävimme läpi lähinnä aakkosten ääntämistä ja joitain espanjankielisiä sanoja, joten en todellakaan oppinut mitään uutta. Edelleen olen vähän sitä mieltä, että en usko meidän käyvän jäljellä olevien 12 tunnin aikana läpi mitään semmoista aihetta, mitä en jo osaisi. Hengailen nyt kuitenkin mukana Jennin ja mahdollisesti myös Juulian tukena.

Meitä tosiaan kehotettiin ostamaan oppikirjat ja tunnin jälkeen suuntasimmekin sitten Casa de Libroon, joka sijaitsee Gran Víalla. Sieltä emme kuitenkaan harmiksemme saaneet kyseisiä kirjoja, joten huomiselle tunnille pitää vain mennä ilman kirjaa. Opettajahan ei siitä tykkää, pero yo no puede hacer nada. Sry! Eilen kyllä pompin muuten riemusta, sillä sain Jenniltä puuroa, jota hän oli löytänyt jostain kaupasta. Ihanaa syödä taas parina aamuna puuroa, harmi vain ettei sen sekaan ole laittaa mustikoita.

Illalla saatuani tytöt rauhoittumaan (kotiläksyjen tekeminen on nimittäin suuri tappelun aihe) ja vanhempien tullessa kotiin M meni isänsä kanssa surffailemaan nettiin, mitä he tekevät todella useasti. Olen muuten ihmetellyt miten nämä vanhemmat hemmottelevat lapsiaan todella usein joillain lahjoilla tai vastaavilla. Ja sitten varsinkin nuorempaa kiristetään lahjojen saamattomuudella, jos hän ei esimerkiksi syö aamupalaansa tai juo mehuaan minua tyydyttävästi (on kamalaa olla lapsen lahjojen tiellä, mutta pakkohan hänen on oppia ettei mitään saa ilmaiseksi.) Silti tämmöinen kiristys tuntuu kamalalta. Joka tapauksessa minä jäin sitten nuoremman tytön kanssa kaksin ja koska hänellä on nyt alkanut piano tunnit, hän pyysi minua auttamaan biisin tekemisessä. Minä sainkin sitten päästää luovuuteni valloilleen ja kirjoittelin jotain riimejä englanniksi, jotka google kääntäjällä käänsimme espanjaksi. Tyttö katsoi että sanat rimmaavat ja sitten kirjoitimme ne ylös. Ihan kelpo biisin saimmekin aikaiseksi! Biisin nimi oli muuten "A mi me gusta el rock".

Nyt se olisi tasan 29 päivää elämää Espanjassa jäljellä. Ei sitä vaan voi uskoa, että olen jo puoli vuotta täällä asunut. Kamalan haikeata muistella viime syksyä ja mitä kaikkea sillon tulikaan sählättyä. Toivon etten ikinä unohda mitään mitä on tapahtunut, onneksi tämä blogigin auttaa muistamisessa. Niin hyvät kun pahatkin asiat ovat opettaneet ja kasvattaneet minua, en todellakaan halua luopua yhdestäkään päivästä mitä olen täällä kokenut! Onneksi Madrid ei katoa minnekkään ja tänne voi aina palata jos siltä tuntuu. Ja siltä varmasti tuntuu.

I had hoped you'd see my face and that you'd be reminded that for me it isn't over yet

Lupasin kertoa teille näistä karnevaaleista Madridissa edellisessä postauksessa. Täytyy sanoa, että meininki oli aika semmoista kuin osasin kuvitellakin.

Lauantaina menimme aamulla käymään La Gavian ostoskeskuksessa Julian ja Juulian kanssa. Täytyy nyt mainita tässä erikseen, että Juulia on tämä uusi Suomi auppari, ja minua harmittaa tällä hetkellä todella paljon että lähden jo kohta pois. Juulian kanssa olisi nimittäin varmasti paljon hauskoja hetkiä!

Joka tapauksessa meillä oli kyllä hupaisaa La Gavialla. Loppujen lopuksi ostin vain yhden topin iltaa varten Pimkiestä. No, säästyivätpähän rahat, vaikka siis en todellakaan usko Suomeen palatessani olevani plussn puolella taloudellisesti. Veikkaan että kun lentokoneen renkaat koskettaa Helsinki-Vantaan kenttää, niin meikäläisen lompakosta löytyy pelkkiä 1 ja 2 senttisiä, jotka näin sivumennen sanoen on ehkä turhimpia kolikoita ikinä! Onneksi Suomessa ei niitä käytetä.

Kun lopulta olin kotona illalla yritin nukkua hetken aikaa, sillä olen ollut todella väsynyt edellisillä bilekerroilla ja se simahtaminen on melkein poikkeuksetta tullut siinä 4-5 aikaan. En nukkunut kuin kymmenisen minuuttia, mutta ainakin se auttoi sillä viimeyönä olin väsynyt vasta siinä vaiheessa kun Adelen Someone Like You alkoi soida. Eli siis siinä vaiheessa, kun kello on kuusi ja illan viimeinen biisi alkaa soida. Kannattaa siis nukkua ja ennen kaikkea syödä jotain ennen bileitä! Tämän olen nyt oppinut kantapään kautta.

Joka tapauksessa tapasimme Julian ja Juulian kanssa Solin metroasemalla varttiavaille kaksitoista. Tai siis tapasin Juulian siellä siihen aikaan. Julia oli, yllätys yllätys, myöhässä (ei se mitään rakkaani, love ya still!). Kun viimein olimme kaikki yhdessä ryhmässä sekoittelimme juomat ja lähdimme metroajelulle. Minun rommikolani jäi Solin metrolle, koska en todellakaan suostunut juomaan sitä. Pelkkä ajatuskin siitä sai aikaiseksi huonon olon. Onneksi olin ostanut myös Cavaa, joten hörpin sitä sitten rommikolan sijasta.

Karnevaalit täällä Madridissa näkyivät tosiaan vain nuorison pukeutumisena. Jo silloin kun olimme palaamassa La Gavialta, samaan metrovaunuun osui kolme erittäin hemaisevaa "naista", odotellessani junaa takaisin Solille sain seuraa viidestä nunnasta ja lisäksi törmäsin niin Super Marioihin, kanoihin, erilaisiin prinsessoihin sun muihin otuksiin viime yön aikana. Karnevaalipukeutuminen näkyi myös Catsin jonossa, mutta tietenkään kaikki eivät olleet viitsineet panostaa. Kiva oli kuitenkin huomata, että ne jotka olivat pukeutuneet, olivat todella käyttäneet aikaa ja rahaa asuihinsa.

Cats oli aivan tupaten täynnä kun pääsimme viimein sisään. Catsissä on se hyvä puoli, että siellä todellakin on hyvää musiikkia. Viime yönä tuli taas ehkä neljä tai viisi sellaista biisiä, mitä en ollut koskaan kuullutkaan. Se tarkoittaa tosin vain sitä, että tanssilattialta ei juuri sitten poistuta. Vaikka ei sille kyllä tarvetta ollutkaan, sillä jalkani jaksoivat yllättävän hyvin tämänkin yön vaikka varpaani edelleen onkin kipeä siitä kolmen viikon takaisesta. Antibiootit on kuitenkin ystäviä!

Yö meni mukavasti. Hukkasin jossain vaiheessa kaikki viisi naistani, löysin tanssikavereita espanjalaisista miehistä jotka tuntuvat olevan joka kerta yhtä kiinnostuneita hatustani kun ei se pysy päässäni millään ja lopulta löysin taas kaverini. On tuo tanssiminen kyllä hauskaa. Nyt sitä pitää harrastaa niin paljon kuin suinkin mahdollista, sillä en usko että Suomessa lähden joka viikonloppu jonnekin. Harmi sinänsä..

Nyt minun tekisi hirmuisesti mieli Entrepanesin leipiä, mutta en tiedä menenkö sinne tänään vai en. Viime kertainen vierailuni kyseisessä paikassa kun oli sen verran hämmentävä että en tiedä kehtaanko ainakaan yksin mennä sinne. Tosin syytän edelleen siitä viimekertaisesta sitä "Tinto de Veranoa" jonka se tarjoilija meille teki. Mutta katsotaan mitä päätän tänään vielä tehdä, onhan tässä päivää vielä monta tuntia jäljellä. Ja huomenna alkaa kielikoulu. Ehdin sieläkin käymään huimat 13 kertaa ennen kuin palaan Suomeen. Voin vaikka lyödä vetoa, että tuskin opin siellä mitään uutta noin lyhyessä ajassa. Mennään nyt kuitenkin kun ilmaisesta koulusta on kyse!

In the end it's not going to matter how many breaths you took, but how many moments took your breath away

Enpä olisi uskonut tänne Madridiin lähtiessäni, että joku päivä talsisin pitkin Gran Víaa parhaillaan viisi suomenkieltä sujuvasti puhuvaa tyttöstä mukanani. Oikeastaan meitä taisi jossain vaiheessa olla jopa kahdeksan, vaikkemme aivan samaan aikaan kaikki seisoskelleetkaan yhdessä ryhmässä.

Näin tapahtui kuitenkin eilen. Tapasin nimittäin yhden uuden Suomi aupparin, joka on saapunut tänne pari viikkoa sitten ja kuudes tyttönen on vain käymässä täällä tämän viikon. Viime viikonloppunahan meitä oli jo viisi suomalaista, mutta nyt jo ennätykselliset kuusi. Enkä voi lopettaa ihmettelyä myöskään senkään asian tiimoilta miten pieni tämä kaupunki on!! Tämän uuden Suomi aupparin kaveri nimittäin käveli aivan yllättäen ohitsemme Gran Víalla hengaillessamme. Ja minähän nyt törmäilen harva se kerta jossain päin Madridia jo aikaisemmin tapaamiini ihmisiin aivan yllättäen.

Eilinen päivä oli kyllä aika hasardi päivä muutenkin, mutta hyvällä tavalla. Hengailin pari tuntia näiden ihanien suomalaisten tyttösten seurassa, osan shoppaillessa Gran Vían vaatekaupoissa ja myöhemmin söimme vielä hyvät leivät Pans Comapanyssa. Sen jälkeen palasin Solin juna-asemalle ja siellä istuskellessani ja Flo Ridan Club Can't Handle Me:tä kuunnellessani kännykkäni alkoi soida. Sieltä soitteli eräs tuttu viime syksyltä, joka saikin leveän hymyn kasvoilleni. Tuskin tarvitsee edes mainita, että soittaja oli miespuolinen henkilö. Itse asiassa hän on kai jo aikaisemminkin yrittänyt ottaa yhteyttä, mutta en vain ole syystä tai toisesta pystynyt vastaamaan. En voi taas muuta kuin todeta, että puhelin on mukava keksintö!

Illalla käytin tytöt rullaluistelemassa synkistä pilvistä huolimatta ja palasin sitten kotiin. En tiedä mikä on muuttunut, vai onko mikään itse asiassa muuttunut, mutta nuorempi tyttö on alkanut jo ihan kiltisti juomaan mehuaan ja syömään aamupalaansa. Minä en tykkää ollenkaan tapella hänen kanssaan, tai oikeastaan kenenkään kanssa koska olen rauhaa rakastava persoona, ja tällä hetkellä olenkin onnellinen tästä asioiden saamasta uudesta käänteestä. Mehujen jälkeen tytöt pukivat minut ja itsensä karnevaaliteeman mukaisesti ja sen jälkeen aloimme tehdä tanssinumeroita Pitbullin Rain Over Me:n ja International Lovin sekä Alesha Dixonin Boy Does Nothing:in rytmien säestyksellä.

Karnevaaleista sen verran, että täällä Espanjassa on nyt näin helmikuun lopussa vähän joka paikassa jotain meininkiä. Suurimmat juhlat ovat Kanarian saarilla, Cadizissa ja Sitgesissä, mutta olitpa missä päin Espanjaa tahansa, tuskin voit välttää näitä juhlia. Tai no, jos olet keittiönpöydän alla piilossa koko helmikuun lopun, niin ehkä sitten. Madridissa suurimmat bileet taitavat olla discoissa, yllätys yllätys. Kerron sitten lisää, kun olen itse kokenut tämän viikonlopun.

Tänään olen vain lueskellut Dan Brownin Murtumatonta Linnaketta, jonka sain Julialta lainaan. Vaikka epäilin etten sitä saa luettua viidessä viikossa mitenkään, niin ehkäpä olin väärässä. Kirja on ainakin ensimmäisten 80 sivun aikana ollut erittäin mielenkiintoinen. Tänään olen myös surffaillut netin ihmeellisessä maailmassa ja tunnelmoinut viimevuotista ja sitä edellistä vuotta. Penkkarit ja Wanhojen tanssit nimittäin kun ovat olleet päivän polttavia puheenaiheita. Itsehän en osallistunut Wanhojen tansseihin muuta kuin juonto hommissa, mutta Wanhojen risteily oli aika mahtava. Ei se tietenkään vedä vertoja Abi risteilylle, mutta anyway hauskaa oli.

Huomenna suuntana Las Suertes ja sitä myöten La Gavian ostoskeskus. Ostoslistalla nyt ei ole mitään sen kummempaa, katsotaan vain mitä kätösiin jää, jos jää mitään. Alemyynnit on suurimmaksi osaksi jo ohi, vaikka omalta osaltani nuo alemyynnit rajoittuivatkin vain vaatteiden katseluun. Edelleen huolettaa tuo matkalaukku ja se, miten saan kaikki vaatteet sinne mahtumaan sen 23kg painorajan puitteissa. Sen takia huomisillaksi Catsiinkään en viitsi mitään uutta kokonaisuutta ostaa, muokkaan vain vanhoja vaatekertoja ehkä uudella vyöllä tai topilla tai jotain. Vamos a ver. Huomenna joka tapauksessa taas Discoteca Cats, näillä näkymin viiden ihanan suomityttösen kanssa!

Feelings change - memories don't

Selvisin eilisestä ystävänpäivästä melko hyvin paperein! Ainoastaan pari ärräpäätä päästin, kun törmäsin ruusujen myyjiin Solilla ja yhteen pelleen en edes kiinnittänyt huomiota, vaikka hän ihan iholle tulikin toivottamaan hyvää ystävänpäivää. Eilinen päivä oli oikeastaan aika onnistunut muutenkin, kun rullaluistelun jälkeen muu perhe lähti host isän veljen luona käymään ja minulle oli siten tiedossa vapaailta.

Tänäänkin on päivä alkanut yllättävän hyvin. Aamupalalla minun ei tarvinnut korottaa ääntäni kertaakaan, vaan nuorempi söi yllättävän kiltisti aamupalansa ja joi kaakaonsakin melkein kymmenessä minuutissa (normaalisti menee se puoli tuntia.) Lisäksi sain jopa lahjan tältä nuoremmalta tytöltäni, nimittäin Sergio Ramoksen kuvalla varustetun jalkapallokeräilykortin. Minä olen keräillyt kuitteja, esitteitä, lappuja ja lippuja tämän puolenvuoden aikana, jotka aijon liimata Suomeen päästyäni kuva-albumiin, jossa jo nyt on lehtileikkeitä edellisistä jalkapallon MM-kisoista. Voitte olla varma, että tämä Sergion kortti päätyy samaan albumiin ja todennäköisesti saa aivan oman sivunsa sieltä. Niin toivoisin vielä saavani hänen nimikirjoituksensa näiden jäljellä olevien viikkojen aikana. Haaveeksi se taitaa kuitenkin jäädä..

Toivottavasti pääsen edes näkemään Real Madridin pelin Estadio Santiago Bernabeulle. Viimeisenä viikonloppunani täällä Madridissa, Real pelaa Malagaa vastaan ja se on todellakin viimeinen mahdollisuuteni nähdä peli paikanpäällä. Toivon etteivät liput tuohon kyseiseen matsiin ole kovin kalliit, että pääsen Bernabeulle (tai Perunapellolle niinkuin äitini vitsikkäästi stadionia kutsuu). Tänä vuonna voinkin olla ylpeä tästä joukkueesta, sillä jos ei pahasti sössitä loppukautta, niin ainakin La Ligan mestaruus on hanskassa. Vielä tarvii jännittää Mestareiden liigaa, sillä Copa del Rey:n voittoon meni jo mahdollisuudet.

Toi papukaija on AINA tiellä kun nousen koneen
äärestä...

On muuten hassua muistella vuodentakasia asioita. Tähän aikaan viimevuona elin lukion parasta aikaa, kun oli penkkarit ja tietysti abiristeily. Penkkarit menivät osaltani melko kivasti enkä edes jäätynyt rekka-auton lavalle. Naama tietysti oli hieman jäässä, mutta eiköhän se kuulu asiaan. Risteilystä muistan sen verran, että lauloin ääneni käheksi Cheekin mukana. Hän veti kyllä ihan mahtavan keikan, niin mahtavan että meinasin pudota Baltic Princessin erään discobaarin yläkerrasta kaiteesta huolimatta. Huh. Voi niitä aikoja.


Mutta jätetäänpä muistelut sikseen ja palataan tähän päivään. Enää vain tämä ja huominen päivä töitä sekä perjantai aamu ja sitten alkaa meikäläisen viikonloppu. En kyllä yhtään valita, että perhe on joka toinen viikonloppu poissa, koska silloin minä saan olla tämän asunnon valitatar. Jos saan Julian houkuteltua mukaani, niin perjantaina on tiedossa bileet, varmaan Joy Eslavassa, Reina Brujassa tahi Chango Clubilla. Jos en häntä mukaani saa, niin sitten on bileet tiedossa vasta lauantaina Catsissä (vaikka meidät onkin jo kutsuttu Sunriseen, mitähän tästäkin pitäisi taas ajatella..) Joka tapauksessa toivon tämän viikonlopun olevan itselleni pikkaisen parempi kuin edellisviikonlopun. Haluaisin todella päästä edes pyörähtämään tanssilattialla! Ei nimittäin auta, että Michel Telon Ai Se Eu Te Pego sekä Dylandin & Lennyn Pegate Mas ovat soineet tauotta päässäni koko alkuviikon!

Never waste an opportunity to tell someone you love them

Uusi päivitys tuleekin jo yllättävän pian. Koin nimittäin ajankohtaiseksi kirjoittaa hieman ystävistä ja muista tärkeistä ihmisistä mun elämässä.

Huomenna on ystävänpäivä, sen takia tämä aihe. Ja minä inhoan huomista päivää niin syvästi, että mikäli vain mahdollista olisi, olisin koko päivän peiton alla piilossa pahalta maailmalta. Sen takia teen tämän päivityksen tänään, kun kaikki on vielä normaalisti.

Tällä hetkellä mun elämässä on paljon tärkeitä ja rakkaita ihmisiä. Tärkeimpiä ovat ehdottomasti vanhempani ja Julia. Siinä kolme tärkeintä, mutta heitäkään en voi mihinkään järjestykseen laittaa. Eikä sille ole mitään tarvettakaan. En voi sanoa muutakuin että ilman teitä mun elämä ois aika paljon tyhjempää ja synkempää. Rakastan teitä, tietäkääkin se!

Muita tällä hetkellä tärkeitä ihmisiä minulle ovat kummitäti, joka jaksaa jutella kanssani joka päivä. Tiina ja Jenni myös tottakai, ilman näitä suomiauppareiden tukea täällä en olisi kestänyt kovin montaa viikkoa. Tietysti myös rakas serkkuni Laura ja muut kaverit, jotka jaksavat kuunnella juttujani harva se päivä facebookissa, on kultaakin arvokkaampia. Teitäkin rakastan kaikkia tosi paljon!

Kaikki muutkin tällä hetkellä elämässäni olevat ihmiset ovat toki rakkaita. Täällä Espanjassa sitä todellakin on tajunnut, keitä oikeasti kiinnostaa tekemiseni ja ajatukseni, sillä ne ihmiset ovat pitäneet yhteyttä ja kyselleet kuulumisia. Jos ei suoraan minulta, niin sitten äidiltä. Ja kun olen seurannut blogini statistiikkaa, niin olen kyllä melkotavalla yllättynyt kuinka moni tuntematonkin lukija on eksynyt blogiini.

Huomisesta ystävänpäivästä sen verran että kun halailette siellä koulussa toisianne ja keräätte niitä nimiä niihin sydämmiinne niin halatkaapa myös niitä, joilla ei ole yhtään nimeä niissä sydämissä! Siis niitä ihmisiä, ketkä yleensä ovat syrjäänvetäytyviä, hiljaisia ja vailla kavereita. Jos he siis ovat viitsineet raahautua kouluun. Tehkää heidänkin päivästä mukava, hymyilkää edes aitoa hymyä, jos ette uskalla halata. Minäkään en voi piiloutua peiton alle, vaan huomenna on suuntana Madridin keskusta, mutta toivon etten kovin moneen sydänilmapalloon törmää matkallani. Vaikka minua itseäni kuinka ärsyttäisi koko päivä, lupaan olla pilaamatta muiden päivää. Tai ainakin yritän, johonkin se raja on vedettävä. Anyway, rakkaat ystävät, vaikken sitä teille kenellekkään huomenna ääneen sano, rakastan teitä kaikkia todella paljon. Muutenkin tämä pitäisi sanoa päivittäin, eikä vain kerran vuodessa.

Ugh, Tanja on puhunut.

P.S. Love ya all!