The most painful goodbyes are the ones that are never said and never explained

Viikonloppu oli ja meni ja tänään onkin sitten jo päivä uusi. Sanotaanko, että fiilikset vaihteli aika tiuhaan viikonloppuna ja nyt voisin vähän avata teille mitä tarkoitan:

Lauantaina lähdin Julian luokse valmistautumaan iltaa varten, sillä hänelläkin oli talo tyhjänä aivan kuten minullakin. Hänen host-äitinsä oli luvannut, että minä saisin mennä heille, jos vain emme tuhoa taloa ja kutsu sitten ketään muita pitämään bileitä. Julia kun on kertonut minusta aika paljonkin juttuja host vanhemmilleen ja he kyllä tietävät miten hyviä ystäviä olemme tuon sekopään kanssa, niin en oikeastaan ihmetellyt että host äiti ehdotti tuommoista. Ja mukavaahan meillä olikin Julian kanssa!

Juulia & Alien <3

Kävimme läheisessä ostoskeskuksessa shoppailemassa, tai no lähinnä kiertelemässä kauppoja. Julia meni edeltä ja minä raahauduin zombina perässä, sillä perjantai oli vielä kirkkaana mielessä ja koska aamulla oli tullut hengailtua reipas tunti ulkona jutellen ennen kotiin lähtöä baaritutun kanssa, niin olin hieman väsynyt. Untakin olin tosiaan saanut sen pari tuntia. Oli silti hauska jutella Julian kanssa pitkästä aikaa ihan kaksin, sillä emme ole viime aikoina kovin useasti nähneet toisiamme.

Julian kotiin päästyämme hän valmisti minulle herkkuillallisen ja sen jälkeen alkoi se itse meikkaus ja vaatteiden vaihto. Illan paras facebook tilapäivitys tulee tässä: "Ei p*rkele vodkapullo hukassa" ja illan paras filosofinen kommentti: "tää on tärkee, mielestäni, jos vodkapullo on hukassa nii sit ollaan kaikki aika hukassa, paitsi että ollaan kyllä ihan hukassa vaikka vodkapullo ei olekkaan enää hukassa." Julia - The TVS (Tilapäivitysten Virallinen Sabotoija).

Metromatka oli hupaisa, sillä join elämäni ensimmäistä kertaa Gin Tonicia, ja voin sanoa etten kyllä juo kyseistä litkua enää ikinä uudelleen. Kamalaa myrykkyä! Koska olimme hieman myöhässä sovitusta aikataulusta, menimme suoraan Guzman el Buenolle, jossa olimme kuin olimmekin ensimmäisinä. Sieltä matka jatkui Catsiin, kun koko porukka oli kasassa.

Ovella tarkistettiin laukut, jonka olimme kyllä osanneet arvata. Hupaisinta kuitenkin oli, ettei Tollo portsari löytänyt Julian vodkapulloa laukustani, vaikka kopeloi sitä varmaan pari minuuttia. Hänhän ei saa tonkia laukkua, vain katsoa sisään, mutta koska vodkapullo oli piilotettu näppärästi kenkääni ja koska sen päällä oli kaulahuivini, niin miesparka joutui vain kopeloimaan laukkua. Ihmettelin tosin sitä, miksei hän löytänyt edes energiajuomaani, vaikka se pyöri laukun pohjalla aivan suojattomana. Anyway, sisään päästiin eikä mitään otettu pois!

Ilta meni sitten tanssilattialla. Oli kyllä ihan ihmeellistä musiikkia, vaikka yleensä Catsissä tosiaan tunnistan melkein kaikki musiikit, niin nyt täytyy kyllä sanoa, että aina välillä katsoin Juliaa ihmeissäni, että mikä renkutus tämä nyt sitten on. Mukavaa oli aina siihen asti, kunnes jalkani teki tenän, sillä olinhan jo bilettänyt yhden illan samoilla kengillä. Onneksi se tapahtui kuitenkin vasta viiden aikoihin, joten ainoastaan tunnin verran istuskelin penkeillä.

Sunnuntai päivä meni koomatessa ja iltaa odotellessa. Sen verran kävin päivällä Madridissa, että törmäsin Juliaan Solin asemalla ja sain häneltä laukkuni, joka oli jäänyt hänen luokseen. Sieltä palasin kotiin, söin ja lähdin sitten kohti Solia jossa törmäsin vuorostani Juuliaan, joka koko edellisen päivän oli maannu kotonaan sairaana. Nyt hän sentään pääsi ylös sängystä ja lähti mukaani Santiago Bernabeulle. Oli kyllä ihan mahtavaa! Ostin stadionin edestä huivin, jossa lukee "Gracias Papá por hacerme guapo, listo y siempre... MADRIDISTA" eli suomeksi: "Kiitos isä että teit minusta komean (minun tapauksessa kauniin), älykkään ja aina... MADRIDISTAN". Minun oli aivan pakko saada tuo huivi ja kun se maksoi vain 10€ niin tottakai se lähti mukaani!

Julia & yo <3

Itse pelihän oli ihan mahtava. Istuimme melko huonoilla paikoilla, mutta se ei pilannut fiilistäni, sillä vieressäni istui ihan söpö Madridin kannattaja. Lisäksi huomasin selvästi, kuinka minun ja Sergio Ramoksen välillä lenteli kipunoita niinkin pitkästä välimatkasta huolimatta ;D Pelihän loppui 1-1, mutta ihan sama! Varmaa on, että vielä joskus menen katsomaan toisen ja kolmannenkin pelin!

Pelin jälkeen suuntasimme syömään ja sieltä metrolle, jossa Julia odotteli. Saatoimme Juulian Moncloaan ja palasimme itse Solille ja otimme suunnaksi Palacen. Kerrankin menin sinne ihan selvinpäin. Ja hauskaa oli siitäkin huolimatta! Ei toki ihan niin hauskaa kuin perjantaina, mutta kumminkin.

Aamulla metroasemmalla sain sitten kokea karmivan tilanteen, kun kallis HTC:ni varastettiin. Se on nyt jonkin hijo de putan kynsissä. En voi muuta sanoa kuin että harmittaa ihan vietävästi. Se kännykkä oli minulle kultaakin tärkeämpi ja siellä oli tosiaan ihan kaikki. Ja se oli myös ensimmäinen ikinä itse ostamani puhelin, joten harmittaa sekin, että ne 345€ meni ihan taivaan tuuliin. Eikä eilinen päivä muutenkaan ollut kovin hehkeä, kun huomasin että Elvis elää ja hän toi minut kotiin mustalla Peugeotilla. No, sille asialle en voi muuta kuin nauraa.

Kaksi työpäivää jäljellä, tämä ja huominen. Kauhean haikeata. Äskön minulta lähti ensimmäinen laukku jo kohti Suomea, kun kuriiripalvelu kävi hakemassa laukun Málagaan ja sieltä kohti Lammia. Nyt olen vain siivoillut ja tappanut aikaa koneella, että pian olisi jo ilta ja tämä päivä olisi ohi. Näin kiireesti en haluaisi Suomeen JOS minulla olisi puhelin. Nyt haluan vain sen uuden puhelimen, mikä tarkoittaa sitä, että minun on mentävä Suomeen.

Mutta nyt, hyvää tiistai päivää teille kaikille! Kuka teistä keksisi aikakoneen, millä pääsisin takaisin perjantai iltaan Palacessa ja sen jälkeen maanantai aamuun Solin metrolle? Tämän päivityksen otsikko nimittäin on liian totta...