There are so many people out there who will tell you that you can't. What you've got to do is turn around and say "watch me"

Tää on vaan niin läppä biisi!! :D

Kolme viikkoa ja kolme päivää, toisin sanoen 24 päivää ja siis 17 työpäivää jäljellä. Vähiin käy ennen kun loppuu. Tarkotus oli, että Suomessa mulla odottais työpaikka, mutta mistään ei ole kuulunut yhtään mitään ja moneen paikkaan olen hakenut. Voin sanoa että ketuttaa!

Jos ei muuta, niin hyvät muistot minulle ainakin jää. Tästäkin viikonlopusta.
Perjantaina lähdin host äidin seuraksi uimahallille, koska en jaksanut kotona hengailla nukkuvan isän ja vanhemman tyttären kanssa. Aika meni mukavasti tulevaisuudestani jutellen ja hyvän näköisiä futispoikia katsellen uimahallin kahviossa. Kotiin palasimme vähän yhdeksän jälkeen, joten helppo ilta oli.

Lauantaina lähdimme, yllätys yllätys, shoppailemaan La Gavialle, vaikka minun teki mieli jättää koko reissu tekemättä huonosti nukutun yön jälkeen. Tämä saakelin flunssa saisi kyllä jo mennä ohi!! En ole viikkoon nukkunut kunnolla ja se näkyy hervottomana väsymyksenä ja verestävinä silminä. Ei kiva. Ihan kuin olisin kaiken aikaa kamalassa krapulassa. Vapina vain puuttuu. Anyways tapasin Julian ja Juulian Solilla, josta matkamme jatkui Las Suertesiin. Onneksi lähdin La Gavialle, koska mukavaahan meillä siellä oli. Nämä kaksi naista on niin mainiota seuraa, ettei paremmasta väliä!

Löysin uudet kengät, mutta mitään muuta en sitten oikeastaan shoppaillutkaan. Enkä kyllä vararikkoon mennyt näistäkään kengistä, ne kun maksoivat vain 10€. Kohta sitä ollaan taas Suomessa ja siellä tulee uudet kengät ostettua vain siinä tapauksessa, että edellisistä on pohja lähtenyt irti, muuten ei raaski maksaa sitä kamalaa summaa, mitä niistä kengistä pyydetään.

Kotona olin kuuden aikoihin, ja pääsinkin nukkumaan samantien, kun talo oli tyhjänä. En kuitenkaan saanut unta, joten aloin valmistautua iltaa varten musiikkia kuunnellen. Yhdeksältä olinkin jo täysin valmis, joten sain hengailla pari tuntia ennen varsinaista lähtöä. Miten tulen siihenkin tottumaan, että kun Suomessa ollaan jo kymmenen-yhdentoista maissa aivan persukset olalla, niin täällä ei olla vielä edes maistetu mitään? Ja myös siihen, että kaikki paikat menevät kiinni jo neljältä ja täällä siihen aikaan on meno ylimmillään.

Solilla tapasin Juulian aivan sovittuun aikaan. Hänellä oli mukanaan sininen ja valkoinen kasvomaali, millä piirtelimme toistemme poskiin Suomen liput (vaikka minun poskeeni meinasikin ensin jostain syystä muodostua Ruotsin lippu?) odotellessamme Juliaa. Voin kertoa, että meidän liput aiheutti hämmennystä koko lopun yön. Metroa odotellessamme Juulia huomasi että niin meidän puoleiset ihmiset kuin myös toisella puolella omaa metroaan odottelevat ihmiset tuijottivat meitä silmät pyöreinä. Asiaan vaikutti ehkä myös King African Bomba biisi, jota lauloimme Julian kanssa suureen ääneen.

Catsissä oli yllättävän paljon porukkaa, jos siis pitää paikkansa että näillä on alkamassa taas koeviikot täällä. Ei väkeä ihan niin paljon ollut kuin viime viikon karnevaalibileissä, mutta kuitenkin ihan riittävästi. Ja ainakin sen verran, että sain taas metsästää hattuani ympäri Catsiä. Yksi porukka nimittäin ihastui hattuuni siinä määrin, että kun sain sen takaisin, se oli kohta taas kadonnut. Yhdessä vaiheessa yksi pojista varasti hattuni ja säntäsi kuin aropupu karkuun ja suoraan ovesta ulos. "Oh my God" parkaisuni kirvoitti muut hervottomaan nauruun, eikä minun auttanu muuta kuin lähteä perään. Onneksi tämä jätkä tuli jo ovella minua vastaan, joten en joutunut pihalle asti menemään. Pojat halusivat ottaa kuvan hattuni kanssa ja lupasivat sitten jättää minut rauhaan, lopulta päädyin itsekin siihen kuvaan vaikken olisi millään tavalla halunnut.

Kadotettuani Julian ja Juulian jonnekin, istuskelin lepuuttamassa jalkojani VIPpien sohvilla. Kauvaa en istuskellut yksin, kun yksi mies tuli kysymään, olenko Ruotsista. Vastasin että en todellakaan, vaan Suomesta, johon hän vastasi että "AH! De verdad! Perdon" ja veti kaverinsa luoksemme, joka kuulemma oli sanonut, että poskessani oleva lippu on Suomen lippu. Juttelin heidän kanssaan jonkin aikaa, kunnes huomasin Julian ja Juulian vähän kauvempana ja karkasin heidän luoksensa.

Loppuillasta, tai oikeastaan aamuahan se jo oli, tanssin yhden espanjalaisen kanssa, joka oli jo jonkin aikaa tanssinut selkäni takana. En kuitenkaan kauvaa jaksanut hänen moovejansa, joten vaihdoin takaisin tyttöjen seuraan. Lopulta hakiessani tavaroitani narikasta, portsari pysäytti minut ja alkoi flirttailla kanssani. Tämä on jo toinen kerta kun joku Catsin portsareista yrittää iskeä minua, enkä suoraan sanottuna ymmärrä sitä lainkaan.

Sunnuntaina lähdimme syömään krapularuokaa Julian kanssa mäkkiin. Gran Vían mäkki oli aivan täysi, joten menimme Callaolla sijaitsevaan vastaavaan ja siellä sentään oli vähän enemmän tilaa. Oli muuten ihana olla ulkona, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila kipusi sinne reiluun 20 asteeseen!
Lopulta eksyimme, tai oikeastaan uskaltauduimme Entrepanesiin katsomaan Real Madridin paikallispeliä Rayo Vallecanoa vastaan. Samat tarjoilijapojat siellä oli kun aina ennenkin, ja koska emme todellakaan tiedä kuka se Oscar on, joka lähetteli meille niitä viestejä sillon viimekertaisen jälkeen, niin yritimme olla aivan normaalisti. Lopultahan siinä kuitenkin kävi niin, että tulimme jättäneeksi uuden viestin, mutta tällä kertaa meillä ei ole mahdollisuutta tietää, ovatko tarjoilijat lukeneet sen vai eivät. Joka tapauksessa mukava päivä, joskin aika uuvuttava, oli myös sunnuntai.

Koittaisin jos veikkaisin, ja niin pois päin :D Hyvää helmikuun viimeistä viikkoa, muistakaa että keskiviikkona on naisten vuoro kosia!

Never regret something that once made you smile

Sain eilen edelliseen postaukseeni erittäin hyviä kysymyksiä ja niitä oli sen verran paljon, että ajattelin kirjoittaa kokonaisen uuden postauksen näihin kysymyksiin liittyen. Veikkaan nimittäin että moni au pairiksi haaveileva painiskelee näiden samojen kysymysten äärellä miettiessään lähteäkö vaiko ei. Toivottavasti vastauksistani on jotain apua varsinkin hänelle, joka näitä eilen kyseli. Muistakaa että jos jokin tosiaan vaivaa mieltänne au pairin elämään liittyen, niin vastailen erittäin mielelläni kaikella "kokemuksella" mitä minulla on reilulta kuudelta kuukaudelta kertynyt :)

Onko hyvä kielitaito välttämätön?

Kysyjä tarkoittaa nyt englannin kielen taitoa nimenomaan Espanjassa

Tietysti kielitaidolla on merkitystä ja varsinkin täällä Espanjassa perheet yleensä hankkivat au pairin nimenomaan opettamaan lapsille englantia. Tähän uuteen perheeseen tullessani minullekin tärkein työtehtäväni on ollut nimenomaan englannin opettaminen leikkien muodossa. Espanjassa kun kaikki televisio-ohjelmat on dupattu espanjaksi, ei lapset juuri pääse kuulemaan ja opiskelemaan englantia muuten kuin koulussa ja sielläkin englannin tuntien määrä vaihtelee suunnattomasti koulusta riippuen. Vastaan siis että kyllä, kielitaidolla on väliä! Mutta miten se kielitaito sitten mitataan? Minä kirjoitin viime keväänä A:n pitkästä englannista (jes, nyt pääsin paljastamaan senkin!) mutta suoraan sanottuna tuo yo-koe ei todellakaan kerro mitään varsinaisesta kielitaidosta! Minä puhun sujuvaa englantia ja tulen toimeen sillä mitä osaan ja kun tapasin tämän host-äitini ensikerran Solilla hän sanoi heti ensimmäisen viiden minuutin jälkeen että puhun täydellistä englantia. Itse en ole samaa mieltä, mutta jos kielitaitoni hänelle kelpaa niin hyvä niin. 

Suosittelenkin nyt kysyjälle, että kun rupeat etsimään perhettä, pidä heihin mahdollisimman paljon yhteyttä ennen päätöstäsi lähteä. Skypettele, sähköpostittele etc, kunhan vain pidät mahdollisimman paljon yhteyttä! Mainitsit, ettet puhu espanjaa juuri paria sanaa enempää, joten todennäköisesti kommunikointi hoituu englannilla. Sinun kannattaa myös mainita, ettet ole aivan sinut englantisi kanssa, mutta jos perhe ymmärtää sinua ja on silti valmis ottamaan sinut, en usko että "kielitaidottomuudestasi" tulee ongelmaa. Sitä paitsi samallahan siinä opit englantia, kun puhut sitä 24/7 tuleville host lapsillesi :) Rohkeasti siis vain perhettä etsimään, älä pelkää englantia!

Miten olet itse pärjännyt ja oletko oppinut kuin paljon ja hyvin espanjan kieltä?

Kuten jo mainitsin, olen pärjännyt hienosti. Tänne tullessani puoli vuotta sitten en ollut opiskellut espanjaa muuten kuin omin päin Ylen sivuilta ja Serranon Perhettä katsoen. Minä ymmärsin espanjaa, mutten osannut puhua sitä. Huomasin kuitenkin hyvin nopeasti, että kun ympärillä on pelkkiä espanjaa puhuvia ihmisiä, sitä tulee pakostikin oppineeksi jotain. Kaiken lisäksi kun espanjalaisten englannin kieli on naurettavan huonoa, sitä on pakko käyttää espanjaa kaupassa asioidessaan ja muutenkin. Minulla on koko ajan ollut halu oppia espanjan kieli, joten en ole pelännyt tilanteita missä sitä pitää käyttää. Lisäksi kun kummassakin host perheessäni on ollut toinen vanhemmista sellainen, joka ei ole puhunut englantia, niin heidän kanssaan on ollut hyvä opetella espanjaa. Uuden kielen oppii todellakin parhaiten vain käyttämällä sitä ja elämällä joka päiväisesti sen kielen kanssa. Sen takia olen erittäin iloinen että lähdin Espanjaan oppimaan kieltä. Huomattavasti mukavampaa tämä on kuin puuduttaa takapuoltaan luokassa jotain tylsiä kirjoja lukemalla ja opettajaa kuuntelemalla!

Oliko sulla paljon kokemusta lasten hoidosta?

Noh, mulla on kaks nuorempaa pikkuveljeä. Toinen on vuoden nuorempi ja toinen 7 vuotta nuorempi. Voin siis sanoa että kyllä :D Kaksi pikkuveljeä on tuottanu mulle töitä koko elämäni ajan. Mutta veikkaan että tarkoitat ihan lapsia lapsia :P Hoidin yhden kesän serkkujani, joista toinen oli jo sen verran aikuinen, että katsoin vain hänen siskonsa perään ja annoin ruoat. Olen kyllä tuttavien lapsia hoitanut, tai lähinnä pitänyt heitä silmällä muutamia tunteja silloin tällöin. Olen kyllä aina tullut lasten kanssa toimeen, mutta kyllä minäkin mietin ennen au pairiksi lähtöä että tulenko toimeen lasten kanssa niin pienellä kokemuksella kuin mitä minullakin oli. Perhettä etsiessäni pidinkin huolen siitä, että saisin vähän vanhempia lapsia hoidettavakseni, koska heistä minulla on huomattavasti enemmän kokemusta kuin vaippojen vaihdosta. Kokemuksella on tässä asiassa kyllä merkitystä, koska tuskin kukaan haluaa ottaa täysin kokematonta tyttöä au pairikseen. Mainitsit kuitenkin hoitaneesi veljesi lapsia, joten uskon sinulla olevan riittävästi kokemusta lapsista ja miten heitä tulee käsitellä :)

Mitä sun työtehtäviin kuuluu?

Tällä hetkellä pesen päivittäin pyykkiä pari koneellista, silitän päivittäin (vaikkei se olisi tarpeellista, mutta en tykkää silittää kamalaa kasaa kerralla, joten siksi silitän päivittäin ja se vie aikaa noin puolesta tunnista tuntiin, tosin samalla katselen televisiota, joten en pidä kiirettä :D), vien tytöt koulun jälkeen joko englannin tunneilleen tai rullaluistelemaan päivästä riippuen ja lopulta hengailen lopun illan heidän kanssaan. Aamuisin annan myös aamupalan ja  työnnän heidät sitten ovesta ulos kun on aika lähteä kouluun. Työaikani on siis noin 6 tuntia päivässä, aamuisin 1 tunti kahdeksasta yhdeksään ja iltapäivällä sitten noin viisi tuntia. 

Tosiaan yleensä käy niin, että kun tulemme joko englannin tunneilta tai rullaluistelemasta aikaa leikkiä tyttöjen kanssa on noin kaksi tuntia, mistä vanhempi tytöistä kuluttaa jonkin aikaa läksyjensä parissa. Sen jälkeen hän saattaa suunnata vanhempiensa huoneeseen surffailemaan nettiin isänsä kanssa, joten minulle jää vain nuoremman kanssa touhuaminen. 

Minun on nyt pakko kuitenkin sanoa, että työtehtävät saattavat vaihdella suurestikin perheestä riippuen. Ensimmäisessä perheessä minä olin lähinnä puoli-ilmainen kodinhoitaja, tai siltä minusta ainakin tuntui työtehtävien määrän takia. Lapsien kanssa en ollut juuri ollenkaan. Lisäksi kukaan au pair kavereistani täällä ei silitä vaatteita tai edes pyykkää niitä kuten minä. Suosittelenkin kaikkien todellakin tekemään työsopimuksen josta käy seikkaperäisesti ilmi, mitkä tehtävät kuuluvat au pairille ja mitkä ei! Siihen on sitten hyvä turvautua jos tulee ongelmia tehtävien suorittamisen kanssa. 

Millainen on sun normi arkipäivä?

Normi päivä on se, että herään 7.40 ja laitan aamupalan tytöille niin, että se on valmis kun äiti ja isä käyvät herättämässä heidät 8.10. Nuoremman tytön kanssa on vähän ongelmia aamupalan suhteen, mutta 8.55 tyttöjen on oltava pukeissa ja valmiina kouluun. Naapurit vievät heidät, joten siitä alkaa sitten minun vapaa-aikani. 

Kotona minun tarvii olla viimeistään 17.00 koska lapset tulevat silloin koulusta. Maanantaisin ja keskiviikkoisin on englannin tunnit, M:llä klo 17.00 ja B:llä 18.00 joten kuljen kodin ja akademian väliä useaan otteeseen noina päivinä. Tiistaisin ja torstaisin on rullaluistelua klo 17.45 joten silloin annan välipalan kummallekin ennen luistelua. Kun olemme viimein kotona noin klo 19.00, niin joko tytöt menevät suihkuun, tekevät läksyjään tai leikkivät minun kanssani kunnes klo 21-22 on päivällisen aika. Siihen minun työni sitten päättyvätkin. Perjantait eroavat muista päivistä siksi, että tytöillä on uintia, jossa minua ei yleensä tarvita, joten kun tytöt tulevat koulusta annan heille välipalan ja sitten jompikumpi vanhemmista lähtee tyttöjen kanssa. Minulla on siis yleensä vapaata perjantai-iltaisin. Lauantai ja sunnuntai ovat täysin vapaita. 

Kysymykseesi vapaa-ajasta, niin sitä minulla kyllä on. Päivisin voin käydä Madridissa ja viikonloppuisin minun tarvii vain ilmottaa perheelle, syönkö kotona ja että tulenko yöksi kotiin. Vapaa-ajan määrä riippuu muuten siitä, kuinka monta tuntia teet töitä. Tai ainakin järjestöllä oli sellainen sääntö, että jos teet 5h päivässä töitä niin sinulle kuuluu vain yksi vapaapäivä. Jos teet 6h päivässä töitä niin sitten kuuluu kaksi vapaapäivää. Tämäkin asia on hyvä käydä ilmi työsopimuksesta, samoin kuin palkka, se miten sinun tulee työskennellä jos olet sairaana ja muut tärkeäksi kokemasi asiat. Jos perhe ei suostu johonkin tai he ehdottavat jotain mihin et haluaisi suostua, niin silloin kannattaa katsella uutta perhettä. Se täydellinen perhe löytyy varmasti lopulta!

Minusta tuntuu, että vastasin aikalailla kaikkiin kysymyksiin, mitä eilen sain. Jos joku asia nyt jäi jotakuta vaivaamaan, niin kysykää pois! Toivottavasti tästä postauksesta oli apua edes kysyjälle itselleen, jos ei muille :) Nyt on aika tehdä kielikoulun läksyyt ja jäädä sitten odottelemaan pakettia Suomesta. Aurinkoista ja lämmintä päivän jatkoa kaikille!!

If today was perfect there would be no need for tomorrow

Mrrrr, nyt ärsyttää! Ärsyttää ja rankasti, kun mun työtäni tullaan kommentoimaan, vaikka olen tehnyt työni tasan niin hyvin kuin vain ilman minkäänlaista koulutusta osaan. Ja nyt ei ole kyse lastenhoidosta vaan pyykkien silittämisestä! Siis ei herran jestas sentään. Taas ei kyllä voi todeta muutakuin että silittääkää sitten itse pyykit paremmin, jos kerta minun työni ei kelpaa. Enitenhän tässä asiassa ärsyttää se, että työtäni kommentoi nainen, jonka pyykkejä en edes silitä! Ör ör (joo, tää örinä pelottaa mua itteänikin...)

Noniin, nyt kun olen saanut purettua tämän kiukkuni, niin voin taas rauhoittua ja kertoa eilisestä kielikoulun tunnista. Niitä joita kiinnostaa, tämä ilmainen espanjankielen kielikoulu sijaitsee siis Ventura Rodriguezilla, mikä on keltaisen kolmoslinjan varrella. Eilinen eka tunti meni suhteellisen hyvin, vaikka Jennin kanssa olimmekin kymmenen minuuttia myöhässä. Ja minun myöhästymiselle on hyvä syy, sillä joudun aamuisin työskentelemään tunnin kun annan lapsille aamupalan ja työnnän heidät ovesta ulos kouluun, minkä takia pääsen lähtemään vasta kaksikymmentä yli yhdeksän lähtevällä junalla. Näin ollen olen Solilla kymmentä vaille kymmenen ja ottaa aina oman aikansa mennä ensin metrolla Solilta Ventura Rodriguezille ja sen jälkeen kävellä se muutama satametriä asemalta koululle. Opettaja tosin ei ollut kovin pahoillaan siitä, että saavuimme hiukan myöhässä, koska Espanjassahan on tapana olla muutenkin myöhässä ja hitaita. Voisin kirjoittaa vaikka koko päivityksen hitaista kaupankassoista, mutta jätän senkin johonkin toiseen kertaan.

Tästä kuvasta ei voi sanoa muuta kuin että
RAKASTAN <3

Tunnilla minun ja Jennin kanssa oli myös yksi pakistanilainen mies, kaksi ukrainalaista miestä sekä yksi norjalainen mies. Oli vielä yksi mies, mutta hänen kansalaisuuttaan en millään jaksa muistaa. Tyttöjä ja naisia oli sitten filippiineiltä, sveitsistä sekä briteistä. Jos Juuliakin eksyy samalle kurssille, niin sitten meitä on jo huimat yksitoista opiskelijaa.
Eilen kävimme läpi lähinnä aakkosten ääntämistä ja joitain espanjankielisiä sanoja, joten en todellakaan oppinut mitään uutta. Edelleen olen vähän sitä mieltä, että en usko meidän käyvän jäljellä olevien 12 tunnin aikana läpi mitään semmoista aihetta, mitä en jo osaisi. Hengailen nyt kuitenkin mukana Jennin ja mahdollisesti myös Juulian tukena.

Meitä tosiaan kehotettiin ostamaan oppikirjat ja tunnin jälkeen suuntasimmekin sitten Casa de Libroon, joka sijaitsee Gran Víalla. Sieltä emme kuitenkaan harmiksemme saaneet kyseisiä kirjoja, joten huomiselle tunnille pitää vain mennä ilman kirjaa. Opettajahan ei siitä tykkää, pero yo no puede hacer nada. Sry! Eilen kyllä pompin muuten riemusta, sillä sain Jenniltä puuroa, jota hän oli löytänyt jostain kaupasta. Ihanaa syödä taas parina aamuna puuroa, harmi vain ettei sen sekaan ole laittaa mustikoita.

Illalla saatuani tytöt rauhoittumaan (kotiläksyjen tekeminen on nimittäin suuri tappelun aihe) ja vanhempien tullessa kotiin M meni isänsä kanssa surffailemaan nettiin, mitä he tekevät todella useasti. Olen muuten ihmetellyt miten nämä vanhemmat hemmottelevat lapsiaan todella usein joillain lahjoilla tai vastaavilla. Ja sitten varsinkin nuorempaa kiristetään lahjojen saamattomuudella, jos hän ei esimerkiksi syö aamupalaansa tai juo mehuaan minua tyydyttävästi (on kamalaa olla lapsen lahjojen tiellä, mutta pakkohan hänen on oppia ettei mitään saa ilmaiseksi.) Silti tämmöinen kiristys tuntuu kamalalta. Joka tapauksessa minä jäin sitten nuoremman tytön kanssa kaksin ja koska hänellä on nyt alkanut piano tunnit, hän pyysi minua auttamaan biisin tekemisessä. Minä sainkin sitten päästää luovuuteni valloilleen ja kirjoittelin jotain riimejä englanniksi, jotka google kääntäjällä käänsimme espanjaksi. Tyttö katsoi että sanat rimmaavat ja sitten kirjoitimme ne ylös. Ihan kelpo biisin saimmekin aikaiseksi! Biisin nimi oli muuten "A mi me gusta el rock".

Nyt se olisi tasan 29 päivää elämää Espanjassa jäljellä. Ei sitä vaan voi uskoa, että olen jo puoli vuotta täällä asunut. Kamalan haikeata muistella viime syksyä ja mitä kaikkea sillon tulikaan sählättyä. Toivon etten ikinä unohda mitään mitä on tapahtunut, onneksi tämä blogigin auttaa muistamisessa. Niin hyvät kun pahatkin asiat ovat opettaneet ja kasvattaneet minua, en todellakaan halua luopua yhdestäkään päivästä mitä olen täällä kokenut! Onneksi Madrid ei katoa minnekkään ja tänne voi aina palata jos siltä tuntuu. Ja siltä varmasti tuntuu.

I had hoped you'd see my face and that you'd be reminded that for me it isn't over yet

Lupasin kertoa teille näistä karnevaaleista Madridissa edellisessä postauksessa. Täytyy sanoa, että meininki oli aika semmoista kuin osasin kuvitellakin.

Lauantaina menimme aamulla käymään La Gavian ostoskeskuksessa Julian ja Juulian kanssa. Täytyy nyt mainita tässä erikseen, että Juulia on tämä uusi Suomi auppari, ja minua harmittaa tällä hetkellä todella paljon että lähden jo kohta pois. Juulian kanssa olisi nimittäin varmasti paljon hauskoja hetkiä!

Joka tapauksessa meillä oli kyllä hupaisaa La Gavialla. Loppujen lopuksi ostin vain yhden topin iltaa varten Pimkiestä. No, säästyivätpähän rahat, vaikka siis en todellakaan usko Suomeen palatessani olevani plussn puolella taloudellisesti. Veikkaan että kun lentokoneen renkaat koskettaa Helsinki-Vantaan kenttää, niin meikäläisen lompakosta löytyy pelkkiä 1 ja 2 senttisiä, jotka näin sivumennen sanoen on ehkä turhimpia kolikoita ikinä! Onneksi Suomessa ei niitä käytetä.

Kun lopulta olin kotona illalla yritin nukkua hetken aikaa, sillä olen ollut todella väsynyt edellisillä bilekerroilla ja se simahtaminen on melkein poikkeuksetta tullut siinä 4-5 aikaan. En nukkunut kuin kymmenisen minuuttia, mutta ainakin se auttoi sillä viimeyönä olin väsynyt vasta siinä vaiheessa kun Adelen Someone Like You alkoi soida. Eli siis siinä vaiheessa, kun kello on kuusi ja illan viimeinen biisi alkaa soida. Kannattaa siis nukkua ja ennen kaikkea syödä jotain ennen bileitä! Tämän olen nyt oppinut kantapään kautta.

Joka tapauksessa tapasimme Julian ja Juulian kanssa Solin metroasemalla varttiavaille kaksitoista. Tai siis tapasin Juulian siellä siihen aikaan. Julia oli, yllätys yllätys, myöhässä (ei se mitään rakkaani, love ya still!). Kun viimein olimme kaikki yhdessä ryhmässä sekoittelimme juomat ja lähdimme metroajelulle. Minun rommikolani jäi Solin metrolle, koska en todellakaan suostunut juomaan sitä. Pelkkä ajatuskin siitä sai aikaiseksi huonon olon. Onneksi olin ostanut myös Cavaa, joten hörpin sitä sitten rommikolan sijasta.

Karnevaalit täällä Madridissa näkyivät tosiaan vain nuorison pukeutumisena. Jo silloin kun olimme palaamassa La Gavialta, samaan metrovaunuun osui kolme erittäin hemaisevaa "naista", odotellessani junaa takaisin Solille sain seuraa viidestä nunnasta ja lisäksi törmäsin niin Super Marioihin, kanoihin, erilaisiin prinsessoihin sun muihin otuksiin viime yön aikana. Karnevaalipukeutuminen näkyi myös Catsin jonossa, mutta tietenkään kaikki eivät olleet viitsineet panostaa. Kiva oli kuitenkin huomata, että ne jotka olivat pukeutuneet, olivat todella käyttäneet aikaa ja rahaa asuihinsa.

Cats oli aivan tupaten täynnä kun pääsimme viimein sisään. Catsissä on se hyvä puoli, että siellä todellakin on hyvää musiikkia. Viime yönä tuli taas ehkä neljä tai viisi sellaista biisiä, mitä en ollut koskaan kuullutkaan. Se tarkoittaa tosin vain sitä, että tanssilattialta ei juuri sitten poistuta. Vaikka ei sille kyllä tarvetta ollutkaan, sillä jalkani jaksoivat yllättävän hyvin tämänkin yön vaikka varpaani edelleen onkin kipeä siitä kolmen viikon takaisesta. Antibiootit on kuitenkin ystäviä!

Yö meni mukavasti. Hukkasin jossain vaiheessa kaikki viisi naistani, löysin tanssikavereita espanjalaisista miehistä jotka tuntuvat olevan joka kerta yhtä kiinnostuneita hatustani kun ei se pysy päässäni millään ja lopulta löysin taas kaverini. On tuo tanssiminen kyllä hauskaa. Nyt sitä pitää harrastaa niin paljon kuin suinkin mahdollista, sillä en usko että Suomessa lähden joka viikonloppu jonnekin. Harmi sinänsä..

Nyt minun tekisi hirmuisesti mieli Entrepanesin leipiä, mutta en tiedä menenkö sinne tänään vai en. Viime kertainen vierailuni kyseisessä paikassa kun oli sen verran hämmentävä että en tiedä kehtaanko ainakaan yksin mennä sinne. Tosin syytän edelleen siitä viimekertaisesta sitä "Tinto de Veranoa" jonka se tarjoilija meille teki. Mutta katsotaan mitä päätän tänään vielä tehdä, onhan tässä päivää vielä monta tuntia jäljellä. Ja huomenna alkaa kielikoulu. Ehdin sieläkin käymään huimat 13 kertaa ennen kuin palaan Suomeen. Voin vaikka lyödä vetoa, että tuskin opin siellä mitään uutta noin lyhyessä ajassa. Mennään nyt kuitenkin kun ilmaisesta koulusta on kyse!

In the end it's not going to matter how many breaths you took, but how many moments took your breath away

Enpä olisi uskonut tänne Madridiin lähtiessäni, että joku päivä talsisin pitkin Gran Víaa parhaillaan viisi suomenkieltä sujuvasti puhuvaa tyttöstä mukanani. Oikeastaan meitä taisi jossain vaiheessa olla jopa kahdeksan, vaikkemme aivan samaan aikaan kaikki seisoskelleetkaan yhdessä ryhmässä.

Näin tapahtui kuitenkin eilen. Tapasin nimittäin yhden uuden Suomi aupparin, joka on saapunut tänne pari viikkoa sitten ja kuudes tyttönen on vain käymässä täällä tämän viikon. Viime viikonloppunahan meitä oli jo viisi suomalaista, mutta nyt jo ennätykselliset kuusi. Enkä voi lopettaa ihmettelyä myöskään senkään asian tiimoilta miten pieni tämä kaupunki on!! Tämän uuden Suomi aupparin kaveri nimittäin käveli aivan yllättäen ohitsemme Gran Víalla hengaillessamme. Ja minähän nyt törmäilen harva se kerta jossain päin Madridia jo aikaisemmin tapaamiini ihmisiin aivan yllättäen.

Eilinen päivä oli kyllä aika hasardi päivä muutenkin, mutta hyvällä tavalla. Hengailin pari tuntia näiden ihanien suomalaisten tyttösten seurassa, osan shoppaillessa Gran Vían vaatekaupoissa ja myöhemmin söimme vielä hyvät leivät Pans Comapanyssa. Sen jälkeen palasin Solin juna-asemalle ja siellä istuskellessani ja Flo Ridan Club Can't Handle Me:tä kuunnellessani kännykkäni alkoi soida. Sieltä soitteli eräs tuttu viime syksyltä, joka saikin leveän hymyn kasvoilleni. Tuskin tarvitsee edes mainita, että soittaja oli miespuolinen henkilö. Itse asiassa hän on kai jo aikaisemminkin yrittänyt ottaa yhteyttä, mutta en vain ole syystä tai toisesta pystynyt vastaamaan. En voi taas muuta kuin todeta, että puhelin on mukava keksintö!

Illalla käytin tytöt rullaluistelemassa synkistä pilvistä huolimatta ja palasin sitten kotiin. En tiedä mikä on muuttunut, vai onko mikään itse asiassa muuttunut, mutta nuorempi tyttö on alkanut jo ihan kiltisti juomaan mehuaan ja syömään aamupalaansa. Minä en tykkää ollenkaan tapella hänen kanssaan, tai oikeastaan kenenkään kanssa koska olen rauhaa rakastava persoona, ja tällä hetkellä olenkin onnellinen tästä asioiden saamasta uudesta käänteestä. Mehujen jälkeen tytöt pukivat minut ja itsensä karnevaaliteeman mukaisesti ja sen jälkeen aloimme tehdä tanssinumeroita Pitbullin Rain Over Me:n ja International Lovin sekä Alesha Dixonin Boy Does Nothing:in rytmien säestyksellä.

Karnevaaleista sen verran, että täällä Espanjassa on nyt näin helmikuun lopussa vähän joka paikassa jotain meininkiä. Suurimmat juhlat ovat Kanarian saarilla, Cadizissa ja Sitgesissä, mutta olitpa missä päin Espanjaa tahansa, tuskin voit välttää näitä juhlia. Tai no, jos olet keittiönpöydän alla piilossa koko helmikuun lopun, niin ehkä sitten. Madridissa suurimmat bileet taitavat olla discoissa, yllätys yllätys. Kerron sitten lisää, kun olen itse kokenut tämän viikonlopun.

Tänään olen vain lueskellut Dan Brownin Murtumatonta Linnaketta, jonka sain Julialta lainaan. Vaikka epäilin etten sitä saa luettua viidessä viikossa mitenkään, niin ehkäpä olin väärässä. Kirja on ainakin ensimmäisten 80 sivun aikana ollut erittäin mielenkiintoinen. Tänään olen myös surffaillut netin ihmeellisessä maailmassa ja tunnelmoinut viimevuotista ja sitä edellistä vuotta. Penkkarit ja Wanhojen tanssit nimittäin kun ovat olleet päivän polttavia puheenaiheita. Itsehän en osallistunut Wanhojen tansseihin muuta kuin juonto hommissa, mutta Wanhojen risteily oli aika mahtava. Ei se tietenkään vedä vertoja Abi risteilylle, mutta anyway hauskaa oli.

Huomenna suuntana Las Suertes ja sitä myöten La Gavian ostoskeskus. Ostoslistalla nyt ei ole mitään sen kummempaa, katsotaan vain mitä kätösiin jää, jos jää mitään. Alemyynnit on suurimmaksi osaksi jo ohi, vaikka omalta osaltani nuo alemyynnit rajoittuivatkin vain vaatteiden katseluun. Edelleen huolettaa tuo matkalaukku ja se, miten saan kaikki vaatteet sinne mahtumaan sen 23kg painorajan puitteissa. Sen takia huomisillaksi Catsiinkään en viitsi mitään uutta kokonaisuutta ostaa, muokkaan vain vanhoja vaatekertoja ehkä uudella vyöllä tai topilla tai jotain. Vamos a ver. Huomenna joka tapauksessa taas Discoteca Cats, näillä näkymin viiden ihanan suomityttösen kanssa!

Feelings change - memories don't

Selvisin eilisestä ystävänpäivästä melko hyvin paperein! Ainoastaan pari ärräpäätä päästin, kun törmäsin ruusujen myyjiin Solilla ja yhteen pelleen en edes kiinnittänyt huomiota, vaikka hän ihan iholle tulikin toivottamaan hyvää ystävänpäivää. Eilinen päivä oli oikeastaan aika onnistunut muutenkin, kun rullaluistelun jälkeen muu perhe lähti host isän veljen luona käymään ja minulle oli siten tiedossa vapaailta.

Tänäänkin on päivä alkanut yllättävän hyvin. Aamupalalla minun ei tarvinnut korottaa ääntäni kertaakaan, vaan nuorempi söi yllättävän kiltisti aamupalansa ja joi kaakaonsakin melkein kymmenessä minuutissa (normaalisti menee se puoli tuntia.) Lisäksi sain jopa lahjan tältä nuoremmalta tytöltäni, nimittäin Sergio Ramoksen kuvalla varustetun jalkapallokeräilykortin. Minä olen keräillyt kuitteja, esitteitä, lappuja ja lippuja tämän puolenvuoden aikana, jotka aijon liimata Suomeen päästyäni kuva-albumiin, jossa jo nyt on lehtileikkeitä edellisistä jalkapallon MM-kisoista. Voitte olla varma, että tämä Sergion kortti päätyy samaan albumiin ja todennäköisesti saa aivan oman sivunsa sieltä. Niin toivoisin vielä saavani hänen nimikirjoituksensa näiden jäljellä olevien viikkojen aikana. Haaveeksi se taitaa kuitenkin jäädä..

Toivottavasti pääsen edes näkemään Real Madridin pelin Estadio Santiago Bernabeulle. Viimeisenä viikonloppunani täällä Madridissa, Real pelaa Malagaa vastaan ja se on todellakin viimeinen mahdollisuuteni nähdä peli paikanpäällä. Toivon etteivät liput tuohon kyseiseen matsiin ole kovin kalliit, että pääsen Bernabeulle (tai Perunapellolle niinkuin äitini vitsikkäästi stadionia kutsuu). Tänä vuonna voinkin olla ylpeä tästä joukkueesta, sillä jos ei pahasti sössitä loppukautta, niin ainakin La Ligan mestaruus on hanskassa. Vielä tarvii jännittää Mestareiden liigaa, sillä Copa del Rey:n voittoon meni jo mahdollisuudet.

Toi papukaija on AINA tiellä kun nousen koneen
äärestä...

On muuten hassua muistella vuodentakasia asioita. Tähän aikaan viimevuona elin lukion parasta aikaa, kun oli penkkarit ja tietysti abiristeily. Penkkarit menivät osaltani melko kivasti enkä edes jäätynyt rekka-auton lavalle. Naama tietysti oli hieman jäässä, mutta eiköhän se kuulu asiaan. Risteilystä muistan sen verran, että lauloin ääneni käheksi Cheekin mukana. Hän veti kyllä ihan mahtavan keikan, niin mahtavan että meinasin pudota Baltic Princessin erään discobaarin yläkerrasta kaiteesta huolimatta. Huh. Voi niitä aikoja.


Mutta jätetäänpä muistelut sikseen ja palataan tähän päivään. Enää vain tämä ja huominen päivä töitä sekä perjantai aamu ja sitten alkaa meikäläisen viikonloppu. En kyllä yhtään valita, että perhe on joka toinen viikonloppu poissa, koska silloin minä saan olla tämän asunnon valitatar. Jos saan Julian houkuteltua mukaani, niin perjantaina on tiedossa bileet, varmaan Joy Eslavassa, Reina Brujassa tahi Chango Clubilla. Jos en häntä mukaani saa, niin sitten on bileet tiedossa vasta lauantaina Catsissä (vaikka meidät onkin jo kutsuttu Sunriseen, mitähän tästäkin pitäisi taas ajatella..) Joka tapauksessa toivon tämän viikonlopun olevan itselleni pikkaisen parempi kuin edellisviikonlopun. Haluaisin todella päästä edes pyörähtämään tanssilattialla! Ei nimittäin auta, että Michel Telon Ai Se Eu Te Pego sekä Dylandin & Lennyn Pegate Mas ovat soineet tauotta päässäni koko alkuviikon!

Never waste an opportunity to tell someone you love them

Uusi päivitys tuleekin jo yllättävän pian. Koin nimittäin ajankohtaiseksi kirjoittaa hieman ystävistä ja muista tärkeistä ihmisistä mun elämässä.

Huomenna on ystävänpäivä, sen takia tämä aihe. Ja minä inhoan huomista päivää niin syvästi, että mikäli vain mahdollista olisi, olisin koko päivän peiton alla piilossa pahalta maailmalta. Sen takia teen tämän päivityksen tänään, kun kaikki on vielä normaalisti.

Tällä hetkellä mun elämässä on paljon tärkeitä ja rakkaita ihmisiä. Tärkeimpiä ovat ehdottomasti vanhempani ja Julia. Siinä kolme tärkeintä, mutta heitäkään en voi mihinkään järjestykseen laittaa. Eikä sille ole mitään tarvettakaan. En voi sanoa muutakuin että ilman teitä mun elämä ois aika paljon tyhjempää ja synkempää. Rakastan teitä, tietäkääkin se!

Muita tällä hetkellä tärkeitä ihmisiä minulle ovat kummitäti, joka jaksaa jutella kanssani joka päivä. Tiina ja Jenni myös tottakai, ilman näitä suomiauppareiden tukea täällä en olisi kestänyt kovin montaa viikkoa. Tietysti myös rakas serkkuni Laura ja muut kaverit, jotka jaksavat kuunnella juttujani harva se päivä facebookissa, on kultaakin arvokkaampia. Teitäkin rakastan kaikkia tosi paljon!

Kaikki muutkin tällä hetkellä elämässäni olevat ihmiset ovat toki rakkaita. Täällä Espanjassa sitä todellakin on tajunnut, keitä oikeasti kiinnostaa tekemiseni ja ajatukseni, sillä ne ihmiset ovat pitäneet yhteyttä ja kyselleet kuulumisia. Jos ei suoraan minulta, niin sitten äidiltä. Ja kun olen seurannut blogini statistiikkaa, niin olen kyllä melkotavalla yllättynyt kuinka moni tuntematonkin lukija on eksynyt blogiini.

Huomisesta ystävänpäivästä sen verran että kun halailette siellä koulussa toisianne ja keräätte niitä nimiä niihin sydämmiinne niin halatkaapa myös niitä, joilla ei ole yhtään nimeä niissä sydämissä! Siis niitä ihmisiä, ketkä yleensä ovat syrjäänvetäytyviä, hiljaisia ja vailla kavereita. Jos he siis ovat viitsineet raahautua kouluun. Tehkää heidänkin päivästä mukava, hymyilkää edes aitoa hymyä, jos ette uskalla halata. Minäkään en voi piiloutua peiton alle, vaan huomenna on suuntana Madridin keskusta, mutta toivon etten kovin moneen sydänilmapalloon törmää matkallani. Vaikka minua itseäni kuinka ärsyttäisi koko päivä, lupaan olla pilaamatta muiden päivää. Tai ainakin yritän, johonkin se raja on vedettävä. Anyway, rakkaat ystävät, vaikken sitä teille kenellekkään huomenna ääneen sano, rakastan teitä kaikkia todella paljon. Muutenkin tämä pitäisi sanoa päivittäin, eikä vain kerran vuodessa.

Ugh, Tanja on puhunut.

P.S. Love ya all!

Aina ei mee niinkuin elokuvissa

Dyland & Lenny - Pegate Mas -> tämän hetken ykkös favorittini

Joo-o, nyt ei voi muuta todeta kuin että tämä viikonloppu on ollut aika tapahtumarikas.

Perjantaina tuli host äidin vanhemmat kolmipäiväiselle vierailulle, joten se tiesi minulle melko rentoa iltaa. Isovanhempien leikittäessä tyttöjä minä vain siivoilin huonettani ja yritin parhaani mukaan tappaa aikaa ennen illallista. Tavallisesti perjantaisin tytöillä on uintia, jonne minua ei myöskään tarvita mukaan, joten oikeastaan perjantai ei kyllä eronnut millään tavalla muista perjantaista. Joka tapauksessa oli ihan mukava tutustua nuihin isovanhempiin, olivat nimittäin erittäin puheliaita ja kyselivät paljon Suomesta. Tuo host äitini on nimittäin joskus vuonna nakki viettänyt yhden kesän Suomessa, joten isovanhemmillakin oli jotain tietoa jo ennestään Suomesta.

Lauantaina sovin tapaamisen Julian kanssa Solille. Hän itse oli jo aikaisemmin sopinut lähtevänsä shoppailemaan/esittelemään kaupunkia Madridissa toista kertaa käyvälle Sofialle, joka on myös au pairina Espanjassa, joskin aivan tuolla pohjoisessa. Solilla minua oli vastassa kahden sijasta neljä ihmistä, sillä Sofian kaverit Suomesta olivat myös matkassa mukana. Eipä siinä mitään, pojat halusivat energiajuomaa, joten pikaisen palaverin jälkeen päätimme Julian kanssa viedä turistit Plaza Mayorin lähellä olevaan Diaan, jossa mielestäni on paras valikoima kaikkea.

Diasta palasimme sitten takaisin Solille ja aloimme kiertää halpoja kiinalaisia kenkäkauppoja. Mitään ei kuitenkaan tarttunut mukaan, vaikka melkein joka paikassa on se 70% alennusta jo ennestään halvoissa kaupoissa. Nälän yllätettyä palasimme Solilla olevaan Rodillaan (joka tosiaan on "polvi" suomeksi) sandwicheille. Koska pojat olivat mukanamme ja kerta etsimme kenkiä, Julia sai kerrankin hyvän syyn päästä FootLockeriin, missä kuulemma on aivan Cesc Fabregasin näköinen myyjä (kyllä, eräässä Diassa on Iniesta ja Raul Meireles, olen toki törmännyt myös Iker Casillakseen kaupan työntekijänä.) Foot Lockerissa aiheutimme pientä hämmennystä jo suurella Suomalaisella ryhmällämme, mutta myös siksi, että minä jammailin Black Eyed Peasin tahtiin ja pidimme muutenkin aika kovaa meteliä. Eipä tuo mitään, yksi myyjistä oli menossa mukana ja lähdimmekin kaupasta loppujen lopuksi aplodien saattelemana.

Mainittuamme Sofialle sen tosiasian, että Solin yhdellä kadulla on suomalainen (vaikka väittävätki sitä ruotsalaiseksi -.-) karkkikauppa, mistä saa muun muassa Fazerin konvehteja, Sofia halusi tottakai päästä sinne shoppailemaan. Hintatasohan tuossa kyseisessä pikku putiikissa on aivan järkyttävä, 1,80€/100g. No, minä päätin myös tuhlata, koska en ollut itselleni kenkiä löytänyt, joten tuhlasin tuohon kauppaan sen 9€.

Kävimme kiertelemässä myös Gran Vían Sferat, H&M:t, Stradivariukset ja muut sen tien varrella olevat suuret vaatekaupat. Mistään en kuitenkaan vieläkään löytänyt haluamaani villatakkia. Harmittaa, mutta ei voi mitään. Ehkä minä vielä törmään unelmieni villatakkiin, mikä on vielä kohtuuhintainen. Tai sitten en. Kohtahan olen taas Suomessa omien villatakkieni luona.

Yöllä olimme sitten taas lähdössä bilettämään Julian kanssa ja saimme myös Sofian houkuteltua mukaan. Tapasimme Solin metrolla kahdeltatoista ja sekoittelimme The Special One #3, joista voin sanoa vain sen verran, että en enää ikinä koskaan milloinkaan juo kokista enkä viskiä! Tuo tökötti nimittäin laittoi minut halailemaan miesten sijasta vessanpönttöä ja tänään onkin olo ollut sitten sen mukainen. Mitään muuta en sitten yöstä muistakkaan, toki tiedän jo mitä on tapahtunut. Ainut muistikuva on se, kun nousin taksiin, maksoin taksin kun olin kotona ja kellahdin sänkyyn meikit naamassa, mikä ei todellakaan ole minun tapaistani. Oikeastaan mikään viime yössä ei ole minun tapaistani!

Tämä päivä on sitten mennyt koomaillessa verkkareissa ja Suomi hupparissa. Tuo mummo vain nauroi, että näinkö ikävä minulla on Suomea, kun pidän paitaakin päällä jossa lukee oikein isolla SUOMI ja siniristilippu on heti alapuolella. Tosi asiassa käytän tätä hupparia kuitenkin aivan kaiken aikaa, koska tämä on erittäin lämmin ja vieläpä todella rakas, koska sainhan tämän joululahjaksi rakkaalta isältäni, joka selvästi yrittää vieroittaa minua irti Espanjasta. Anyway, kiitos isä vielä kerran, tämä oli ihana joululahja <3

Nyt taas pyöryttää sen verran, että taidanpa painella hetkeksi levolle. Palataan astialle kun on taas jotain mielekästä kirjoitettavaa, toivottavasti sellaista tulee pian!

You only get what you give

Eilen illalla sain viimein aikaiseksi ostettua ne lentoliput takaisin Suomeen! Tämä tyttö laskeutuu Suomen maakamaralle 22.3. klo 15.30 finnairin suoralla lennolla. En voi sanoin kuvailla, miten onnellinen olen siitä, että tiedän tarkan lähtöpäiväni.

Samalla tämä vetää minut aika hiljaiseksi ja surulliseksi. Koska enhän minä täältä pois halua lähteä! 28 viikkoa Espanjassa, toisin sanoen lähtöpäivänä melkein tasan 7 kuukautta täällä vietettyäni tiedän olevani kotona. Tai no, jos en kotona (koska koti on minulle asunto, jossa tunnen oloni hyväksi ja voin tehdä mitä haluan) niin ainakin kaupungissa jota rakastan enemmän kuin mitään muuta kaupunkia maailmassa. Madridissa on lähes kaikki mitä tarvitsen, ainut mikä täältä puuttuu on perhe. Tuntuu hyvältä ajatella, että Madrid on tuossa aivan lyhyen junamatkan päässä. Suomessa minua odottaa pieni tuppukylä, jossa ei ikinä tapahdu mitään jännää. Madridia ja Lammia ei voi laittaa edes samaan lauseeseen keskenään!

En tiedä, koska pääsen takaisin Madridiin, ja varsinkin se tieto tekee minut erittäin surulliseksi. Jos pääsen opiskelemaan International Businessta tai matkailualalle ensi syksynä, teen kyllä kaikkeni päästäkseni Erasmus vaihtoon Madridiin. En voi tällä hetkellä kuvitellakkaan mitään parempaa kuin opiskelua täällä. Siitä huolimatta hain Suomeen opiskelemaan. Teinkö oikean vai väärän päätöksen, sitä en ehkä koskaan saa tietää, mutta ehkä kuitenkin näin on paras. Tällätavoin ainakin valmistun johonkin sellaiseen ammattiin, mitä oikeasti haluan tehdä.

Jäljellä on nyt sitten 29 työpäivää ja 6 viikonloppua. Kuudessa viikonlopussa pitäisi siis ehtiä tekemään kaikki se, mitä olen halunnut Madridissa tehdä. Listalla on edelleen semmoisia asioita kuin Real Madridin pelin näkeminen Santiago Bernabeulla, Thyssen-Bornemiszassa käynti, turistibussilla ajelu, piknik Retirossa, Casa de Campon huvipuistossa huvittelu sekä loppuajasta nauttiminen. Nyt toivon siis vain sitä, että täällä kelit lämpenisivät sen verran, että pystyisin toteuttamaan nuo jutut. Tänäänkin oli aamulla -2 astetta pakkasta kun heräsin, ja voin kertoa, että se tuntuu todella kylmältä! Pakko myöntää, että näihin Madridin talviin voisin vielä tottuakin, kun lunta ei ole näkynyt kuin vuorten päällä, eikä tosiaan ole tämän kylmempi. Inhoan talvea ja kylmää yli kaiken, mutta tämmöisen talven voisin ottaa joka vuosi!

Kaikesta huolimatta olen nyt todella onnellinen katsellessani tuota e-ticketiä tuossa pöydällä! Vielä kun sain lipun 550€ halvemmalla kuin normi hinta olisi ollut, niin ei haittaa kyllä yhtään että sain juuri tuon lipun. Eikä se eläminen Suomessakaan niin kamalaa voi olla. Yli puolen vuoden jälkeen on varmaan aika totuttelu taas suomenkieleen ja suomalaisuuteen, mutta enköhän minä taas sopeudu. Varsinkin jos saan kesätyöpaikan ja pääsen aloittamaan siellä jo huhtikuussa, niin eiköhän ikävä Madridia kohtaan unohdu. Tai sitten ei. Onneksi aina on muistot.

The future belongs to those who believe in the beauty of their dreams

DJ Antoine ft. The Beat Shakers - Ma Chérie

Nykytaide on kyllä ihmeellinen asia. Se ei aina välttämättä aukea kaikille, mutta sitten taas välillä tuntuu kuin jokin kuva kertois täydellisesti sen, miltä sillä hetkellä itsestä tuntuu.

Tältä minusta tuntui kun kiertelin Reina Sofian museota lauantaina iltapäivällä. Päätin lähteä käymään siellä, koska lauantaisin on monta tuntia aikaa kierrellä aivan ilmaisiksi tuota valtavaa rakennusta, joka sijaitsee aivan Atochan metroaseman tuntumassa, kävelymatkan päässä Solin aukiolta. Ilmainen sisäänpääsy on lauantaisin tosiaan puoli kolmesta aina ilta yhdeksään asti. Minä olin museolla vähän vaille kolme ja olin oikeastaan yllättynyt miten vähän porukkaa oli ilmaantunut paikalle.

Aloitin kiertelyn neljännestä, eli ylimmästä kerroksesta. Minulla ei ollut mitään hajua, missä kerroksessa on mitäkin, joten päätin aloittaa ylhäältä vain sen takia, että se tuntui parhaimmalta idealta. Tietysti olisin voinut napata jostain infopisteestä esitteen, mutta halusin mennä ihan mututuntumalla ja kierrellä rauhassa. Toki tämä "rauhassa" -ajatus romuttui samantien, kun törmäsin ensimmäisen kerroksen portaikossa vartia-asuiseen mieheen, jonka tunnistin erääksi tutuksi. Se oli suoraan sanottuna järkytys, koska en olisi uskonut kyseisen herran olevan Reina Sofiassa vartijana.

Selvittyäni tästä otin hissin ylimpään kerrokseen ja aloin kierrellä ja tutustua erikoisiin teoksiin. Jossain vaiheessa sain inspiraation itsekin töhriä pari valkoista kangasta abstrakteilla kuvioilla tai heittää vain yhden pisaran johonkin nurkkaan ja kutsua sitä sitten taiteeksi. Yhdessä huoneessa en voinut kuin nauraa ääneen, sillä siellä oli täysin valkoista, hieman hämyistä ja seinillä oli tyhjiä taulujen kehyksiä. Dia projektorikin näytti pelkkää tyhjää ja koko "taideteoksen" nimi oli "Empty". En nyt muista kenen "teos" tämä oli, mutta siinä vaiheessa tuli todella sellainen olo, että "ok, kyllä mäkin tähän pystyn." Kanssani samassa huoneessa ollut poika tuntui olevan kanssani aivan samaa mieltä tästä teoksesta, koska hänenkin huulillaan kareili hymy.

Reina Sofian tunnetuin teos on Pablo Picasson Guernica. Aikaisemmin arvostin Picassoa ja hänen töitään suuresti, en tosin tiedä miksi, mutta nyt kun olen nähnyt hänen töitään livenä, minun on pakko myöntää, että kun on nähnyt yhden hänen työnsä on nähnyt ne kaikki. Eivät ne oikein iskeneet. Salvador Dalín työt sitä vastoin olivat erittäinkin upeita! Ja jos missään muualla ei ollut ruuhkaa, niin siinä huoneessa mikä oli omistettu melkein pelkästään Dalín töille toisessa kerroksessa oli aikamoinen kuhina, kun sinne saavuin. Hänen töissään on niin monta ulottuvuutta, että niiden taulujen kohdalla oikeasti pysähdyin useaksi minuutiksi tutkailemaan jokaikistä kulmaa ja siveltimen vetoa. Hienoja töitä!

Päästyäni museosta joskus muutaman tunnin kuluttua minun teki kamalasti mieli Rodillan leipiä ja Starbucksin kaakaota, joten kävin ostamassa ne ja suuntasin sitten Solin juna-asemalle. Asemalla kuuntelin Flo Ridaa, Pitbullia ja muita tanssimusiikin moniosaajia ja tulin siihen tulokseen, että lähden kuitenkin bilettämään tyttöjen kanssa, vaikka Discoteca Cats ei oikein kuulostanut minun korvaani hyvältä paikalta. Halusin kuitenkin tanssimaan ja Catsissä on sentään hyvät musiikit, joten laitoin Julialle viestiä, että käyn kotona suihkussa ja lähden sitten heidän mukaansa.

Olimme Catsissä jo ennen puolta yhtä, joten siellä ei todellakaan ollut vielä ketään muita. Yhteen asti saimme käytännössä hengailla nelistään, mutta mikäpä siinä. DJ pyöritti ihan hyvää musiikkia, joten tanssimme tyhjällä lattialla Julian kanssa kaksin. En poistunut noiden viiden tunnin aikana tanssilattialta oikeastaan muuten kuin käymään harjaamassa hiuksia tai ostamassa juotavaa. Ei sieltä yksinkertaisesti voinut poistua, kun melkein kaikki biisit olivat niin hyviä.

Minulla oli kyllä todella mukava yö. Tanssin melkein koko yön tyttöjen kanssa, niitä hetkiä lukuunottamatta kun joku vitsiniekka varasti hattuni ja loppuillasta, tai aamusta eräs mies, joka oli tanssinut lähellä minua koko yön, otti minua kädestä kiinni. Hänen kanssaan tanssinkin sitten melkein koko loppu ajan. Jonottaessani narikasta laukkuani luokseni tuli mies, joka kysyi mistä päin olen ja vastattuani että Suomesta, hän sanoi selvällä suomen kielellä "parempi pyy pidossa kuin kymmenen oksalla." Hän osasi myös kymmenkunta muuta lausetta tai virkettä, jotka sain kaikki kuulla. Se oli aika hämmentävä hetki.

Sunnuntaina iltapäivällä kävimme vielä Julian kanssa shoppailemassa ja syömässä Madridissa. Sitä en kuitenkaan halua muistella, sillä sain todella huonon olon, mutten yhtään tiedä mistä. Joka tapauksessa toivon, että onnistuneen lauantain ansiosta jaksaisin taas tämän viikon. Toisaalta minulla alkaa viikot käymään vähiin, että ehkä niiden pitäisi mennä vähän hitaammin. No anyway, ensi viikonloppua odotellessa. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Anything is art if an artist says it is

Taas on yksi viikko takana ja kuusi enää edessä. Tämäkin viikko oli sitten näköjään "tynkä" viikko, kun tänään perjantaina ei tarvinnut kuin aamulla työskennellä lähettäen lapset kouluun. Perhe viettää aina välillä aikaa Zaragozassa, mistä he ovat kotoisin ja missä heillä on mökki. Minutkin on kutsuttu toki mukaan joka kerta, mutta en tiedä kestäisikö pääni semmoista. Zaragoza olisi toki erittäin kaunis kaupunki tutustuttavaksi ja onhan se Espanjan viidenneksi suurin kaupunki väkiluvulla mitattuna.

Kuten jo totesin, en siis lähtenyt tänäkään viikonloppuna mukaan, sillä minulla oikeastaan on jo suunnitelmia. Siis muitakin kuin nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta kotona. Huomenna ajattelin nimittäin harrastaa kulttuuria. Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, minulla on käymättä Reina Sofian ja Thyssen-Bornemiszan museot, joten huomenna on osotteeni Reina Sofia. Se on nykytaiteen museo, jossa on muun muassa Pablo Picasson (ei siis Picatsun!!) ja Salvador Dalin kuuluisimpia teoksia. Kummatkin kyseiset herrat ovat lempitaiteilijoitani, mutta varsinkin Dalin teokset puhuttelevat minua jollain omituisella tavalla. Huomenna pääsen siis nauttimaan niistä.

Vielä on täysin auki, menenkö huomenna bilettämään ja jatkuuko minun master planini, mutta vaikka se ei jatkuisikaan, niin se ei haittaa. Kerrankin saisin ainakin levätä viikonloppuna, enkä olisi heti maanantaista lähtien niin väsynyt. En ole juonut kahvia melkein 13 vuoteen, mutta nyt sitä on pitänyt juoda kupillinen päivässä, että jaksan pysyä hereillä koko illan. Tämän au pair rupeaman jälkeen en kyllä sitten taas juokkaan kahvia ainakaan seuraavaan 13 vuoteen.

Sunnuntaille ei ole suunnitelmia. Paitsi että haluaisin hirveästi elokuviin. Mission Impossible olisi vielä näkemättä ja haluaisin sen kovasti nähdä vielä kun se pyörii leffoissa. Tom Cruise ei ole koskaan lukeutunut lempi näyttelijöideni joukkoon, mutta noissa elokuvissa hän on aina ollut ihan ok.

Viime aikoina olen innostunut taas kirjoittamisesta. Täällä blogin puolella se ei toki ole oikein näkynyt, mutta se johtuu vain siitä, ettei ole tapahtunut mitään, mistä olisin viitsinyt kirjoittaa. Uusin tarinani on muutenkin vienyt niin paljon vapaa-aikaani, etten ole edes jaksanut miettiä mitään aiheita tänne blogin puolelle.
Olen myös melko ylpeä itsestäni, kun sain viimein tehtyä haun vieraskieliseen koulutukseen ja tänään minulla oli kiinnostusta katsella myös suomenkielisiä koulutuksia. Aikaisemmin en ole ollut kiinnostunut tai edes tietoinen viestinnän alasta, mutta tänään selailtuani eri koulutuksia Media-assistentin koulutus alkoi kuulostaa ja tuntua yhtä hyvältä ajatukselta kuin matkaoppaan koulutuskin. Katsotaan nyt sitten, minne kaikkialle haen maaliskuun yhteishaussa.

Tähän loppuun on pakko todeta, että ette arvaakkaan miten hyvältä tuntuu saada paketteja Suomesta. Ne piristävät kummasti päivää. Maanantaina tuli paketti äidiltä ja sen mukana uusi akku tietokoneeseen. Tänään tuli sitten toinen paketti mammalta, jossa oli äidiltä unohtuneet buranat, suklaata ja ruisleipää. Nämä paketit toi sama postelijooni ja hän on tuonut myös kaikki aikaisemmatkin paketit. Häntä nauratti kovasti, kun hän ojensi paketin minulle: "Otra vez aqui es un paquete para ti de Finlandia". Olen hänen mielestään kuulemma suosittu, mitä sekin ikinä tarkoittaa. Joka tapauksessa on kiva saada paketteja kotoota, kiitos niistä <3