Before you try to love someone else, love yourself first

Kylläpä on ollut yllättävän mukavat viimeiset kaksi päivää. Olen oikeasti ollut iloinen ja hymyilevä oma itseni, mikä on täysin kyllä yllättänyt minut, sillä viime aikoina on tuntunut todella ahdistavalta. Mutta nyt taas tuntuu, että voisin ehkä jopa viihtyä täällä tämän jäljellä olevan ajan.

Eilen sunnuntaina päätimme lähteä Julian kanssa aivan extempore katsomaan futista, Malaga - Barcelona. Yhden tunnin "yöunilla" olin oikeastaan yllättävän pirteä, joten ei haitannut ollenkaan istua taas junaan puoleksi tunniksi ja suunnata kohti Solia puoli kuudeksi. Kun Julia saapui, lähdimme kävelemään kohti Operaa. En todellakaan jaksa muistaa, koska olisin viimeksi kävellyt Solilla sunnuntai-iltana, sillä se väenpaljous yllätti minut täysin. Pitäisi tehdä noita sunnuntaikävelyitä useamminkin.

Tiesimme Julian kanssa tarkalleen, minne olimme menossa katsomaan peliä, sillä Operan Entrepans on jo aikasemmilta jalkapalloviikonlopuilta erittäin tuttu paikka. Esimerkiksi viime syksyinen El Clasico tuli seurattua siellä. Entrepans on vähän samantapainen paikka kuin 100 montaditos, mutta vain hieman siistimpi, jos näin voidaan sanoa. Valitsimme pöydän aivan television vierestä, jotta kuulisimme selostuksenkin, tosin minusta tuntuu että muut eivät sitten kuulleetkaan selostuksesta yhtään mitään, sillä me Julian kanssa pidimme ainakin toisella puoliajalla jo aika kovaa meteliä.

En todellakaan muista koska viimeksi olisin nauranut niin paljon ja niin aidosti kuin tuon pelin aikana. Vaikka Malaga otti 1-4 turpiin Barcelonalta ja Messi onnistui tekemään jopa hattutempun, minulla oli silti todella hauskaa. En tiedä, johtuiko se hauskuus siitä, että meidän Tinto de Veranoon laitettiin selvästi (olin itse paikalla näkemässä kun tarjoilija teki juomat) jotain muutakin kuin pelkästään Tintoa vai Julian humaltavasta seurasta, mutta en kyllä valita. Minulla oli erittäin hauskaa, ja niin taisi kuulemma olla takanamme istuneilla pojillakin.

Tämä hauskuutemme huipentui siihen, että kirjottelimme aivan täysin järjettömiä viestejä saamiemme kuittien takapuolelle, jotka jätimme tarjottimelle ennen kuin lähdimme. En ymmärrä mistä mielenviasta se siinä vaiheessa johtui, mutta kirjotimme myös numeromme piirustusten alapuolelle. En ikinä olisi uskonut, että kukaan tarjoilijoista olisi soittanut meille, sillä kirjoitimme viestit kuitenkin ihan suomenkielellä. Siinä kuitenkin erehdyin pahasti, sillä odotellessani junaa takaisin Alcobendasiin sain viestin, jossa yhdeksi Entrepanesin tarjoilijaksi esittäytynyt mies kysyi, voisimmeko tulla joskus takaisin kääntämään viestimme heidän kielelleen. Ainakin saimme vuosisadan naurut Julian kanssa tästä tapauksesta.

Tänään tapahtui paluu arkeen, kun perhe oli tullut yön aikana kotiin. Lapset olivat yllättävänkin virkeitä herätessään, vaikka olivat tainneet päästä nukkumaan vasta joskus yhden aikoihin. Iltapäivä meni totuttuun tyyliin juosten englannin kielikoulun ja kodin väliä. M:n kanssa teimme savesta kaksi kynttilän suojaa, jotka maalaamme huomenna sekä erimuotoisista savimöhkäleistä rakentuneen ukon, jolla voi sitten leikkiä kun savi on kuivunut. B tuli jossain vaiheessa askarteluamme luoksemme aivan innoissaan ilmoittamaan, että jos hän tekee läksynsä kunnolla, menemme illalla syömään Vipsiin. Oikea syy oli kuitenkin se, että lapsilla ei ole huomenna koulua täällä Alcobendasissa olevan paikallisen juhlapäivän vuoksi, joten vanhemmat halusivat juhlistaa sitä. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun käymme ulkona syömässä ja minulle tämä oli myös ensimmäinen kerta Vipsissä.

Täytyy sanoa, että minulla oli todella mukavaa. Minä todella pidän tästä perheestä, tunnen olevani perheen jäsen, vaikken ihan aina ymmärräkkään, mitä isä yrittää minulle sanoa, hän kun ei puhu englantia. Onneksi minun espanjankielen ymmärrykseni on jo kuitenkin aivan huippuluokkaa, vaikken vielä osaa ottaakkaan osaa keskusteluun aivan täysillä. Tai pitäisikö sanoa, etten uskalla. Ja tuo pelkohan on aivan turha, sillä jos sanon jotain väärin, minua korjataan heti erittäin avuliaasti ja oikeastaan se ei haittaa, vaan sehän on minulle pelkästään hyödyksi. Vipsin ruoka oli erittäin hyvää ja erittäin täyttävää, joten nyt kun tätä kirjotan, olen edelleen aivan ähkyssä. Lähtiessämme pois takaisin kohti kotia, lapset halusivat vielä ilmapallot. Me olimme isän kanssa jo ehtineet ulos, kun isä äkkäsi lasten aikeet ja riensi samantien sisälle hakemaan myös minulle palloa. No, mikäpäs siinä, ilmapallothan ovat aina mukavia.


Huomenna olen kotona koko päivän lasten kanssa. Saas nähdä mitä siitä mahtaa tulla, ohjelmassa on ainakin rullaluistelua, sillä huomisen tuntia ei ole vapaapäivän takia, mutta lapset haluavat silti luistelemaan. Jos isä vain löytää minulle sopivan kokoiset luistimet, niin pääsen minäkin näyttämään osaamistani. Hieman jännittää, sillä olen viimeksi kolme kesää sitten rullaluistellut, ja silloinkin se jäi vain kokeiluksi, sillä huomasin luistimieni olevan aivan liian pienet. Toivotaan siis, että lasten hyvätuulisuus kantaisi vielä huomisenkin ja myös tämä minun yllättävä euforiani jatkuisi vaikka koko viikon. Odotan jo viikonloppua todella kovasti, sillä päätin, että jäljellä olevien yhdeksän viikonlopun aikana haluan kokeilla joka kerta uutta discoa, sillä Palace on jo nähty ja Cats sai minut innostumaan uusista paikoista. Ensi lauantaina on siis vuorossa La Riviera. Eli siis viikonloppua odotellessa!