If you can't convince them, confuse them

Välillä on sellainen fiilis, etten tiedä mistä tänne pitäisi kirjottaa, mutta jostain pitäisi kirjoittaa. Arjesta on vaikea kertoa mitään mitä ette jo tietäisi, sillä kaikki päivät menevät oikeastaan aivan samalla kaavalla. Oikeastaan rutiini on hyvä asia, koska silloin teen joka päivä kaikki asiat täsmälleen samaan aikaan ja aika menee nopeammin. Minun on pakko myöntää, että lasken päiviä siihen, kun olen taas Suomessa. Tosin, nyt olen yrittänyt mennä viikon kerrallaan eteenpäin.

Tällä hetkellä työpäiviä on jäljellä noin 35. Ne vähenivät eilen tuntuvasti, sillä sain kuulla, että perheen taloudenhoitaja palaa äitiyslomaltaan 19.3. mikä tarkoittaa sitä, että samalla minun työni täällä loppuu. Vielä ei ole tarkkaa päivää, koska tulen Suomeen, mutta katseltuani lentoja, yritän ehdottaa perheelle lähtöpäiväkseni 21.3. Minua nimittäin houkuttelee kauheasti Finnairin suora neljän tunnin lento, joka maksaa alle 200€. Harvoin Finnairilla pääsee lentämään alle 500€lla.

<3

Nyt haluaisin viettää kaiken vapaa-aikani Madridissa, minne en enää puolentoista kuukauden jälkeen taida päästä pitkään aikaan. Opiskelijana ei nimittäin taida olla paljon varaa lähteä Madridiin edes viikonlopuksi. Tuntuu todella haikealta vaan lähteä täältä, sillä tiedän ja tunnen, että tänne minä kuulun. Nyt vain on sellainen tilanne, että minun on pakko mennä Suomeen ja opiskella siellä.

Olen yrittänyt miettiä asioita ja paikkoja, joita haluaisin nähdä ja kokea vielä ennen lähtöäni. Minulla on seitsemän viikonloppua jäljellä ja yksi niistä, se viimeinen on vielä neljän päivän mittainen. Museoista olen käynyt vain Pradossa, eli vielä on Reina Sofia ja Thyssen-Bornemisza näkemättä, siis näistä suurista ja tunnetuista. Lisäksi haluaisin käydä edes kerran vielä piknikillä Retirossa ja tutustua siihen puistoon vähän paremminkin.

Chuecan kaupunginosa Gran Vian pohjoispuolella on myös vielä suurimmaksi osaksi käymättä. Toki olen shoppaillut silläkin suunnalla, mutta täytyy silti käydä vielä katselemassa halpoja kauppoja. Käymättä on myös vielä turistibussi kiertoajelu, mikä vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta on myös melko kallis ajelu. Ja haluan nähdä myös sitä flamencoa, eli flamencobaari kutsuu.

Jalkapallofanina haluan tottakai nähdä futista livenä ja madridistana tottakai ainut vaihtoehto on Real Madridin peli. Oikeastaan minulle on ihan sama, ketä vastaan he pelaavat, kunhan pääsen katsomaan peliä. Ja näiden viimeisten viikkojen aikana kun olen vielä täällä he pelaavat vain sellaisia rupusakkeja vastaan kuin Levante, Racing Santander, Espanyol ja Málaga, siis kotikentällään. Näistä peleistä pitäisi siis valita se mielenkiintoisin ja pitää sormet ristissä että Sergio Ramos pelaa kyseisessä pelissä eikä istu penkillä!

Koska todennäköisesti viimeinen viikonloppuni täällä on isänpäivän takia pidennetty viikonloppu, minulla on todennäköisesti neljä päivää vapaata, eli päivät 16.-19.3. Alunperin olin suunnitellut, että menisin tuona viikonloppuna käymään Sevillassa, koska olen ihastunut siihen kaupunkiin. Siinä missä rakastan Madridia, olen siis vain ihastunut Sevillaan ja sen historiaan ja haluaisin siksi käydä siellä. Tuossa olisi hyvä sauma käydä tutustumassa tuohon kaupunkiin, mutta se taitaa jäädä pelkäksi haaveeksi.

Kyllä minulla selvästi tekemistä olisi vielä viimeisille seitsemälle viikolle. Muistakaapa rakkaat sukulaiset ja ystävät että edelleen kaipailisin jotain ihanaa ihmistä tänne edes viikonlopuksi tyhjän matkalaukkunsa kanssa, sillä kengät huutavat aina minun nimeäni, kun käyn jossain ihanassa kaupassa kuten KoKo, Oasis tai Modalisa. Nyt siis äkkilähtöä tilaamaan ja viikonlopuksi tänne, lupaan ettei siitä ainakaan tylsä viikonloppu tulisi!

Before you try to love someone else, love yourself first

Kylläpä on ollut yllättävän mukavat viimeiset kaksi päivää. Olen oikeasti ollut iloinen ja hymyilevä oma itseni, mikä on täysin kyllä yllättänyt minut, sillä viime aikoina on tuntunut todella ahdistavalta. Mutta nyt taas tuntuu, että voisin ehkä jopa viihtyä täällä tämän jäljellä olevan ajan.

Eilen sunnuntaina päätimme lähteä Julian kanssa aivan extempore katsomaan futista, Malaga - Barcelona. Yhden tunnin "yöunilla" olin oikeastaan yllättävän pirteä, joten ei haitannut ollenkaan istua taas junaan puoleksi tunniksi ja suunnata kohti Solia puoli kuudeksi. Kun Julia saapui, lähdimme kävelemään kohti Operaa. En todellakaan jaksa muistaa, koska olisin viimeksi kävellyt Solilla sunnuntai-iltana, sillä se väenpaljous yllätti minut täysin. Pitäisi tehdä noita sunnuntaikävelyitä useamminkin.

Tiesimme Julian kanssa tarkalleen, minne olimme menossa katsomaan peliä, sillä Operan Entrepans on jo aikasemmilta jalkapalloviikonlopuilta erittäin tuttu paikka. Esimerkiksi viime syksyinen El Clasico tuli seurattua siellä. Entrepans on vähän samantapainen paikka kuin 100 montaditos, mutta vain hieman siistimpi, jos näin voidaan sanoa. Valitsimme pöydän aivan television vierestä, jotta kuulisimme selostuksenkin, tosin minusta tuntuu että muut eivät sitten kuulleetkaan selostuksesta yhtään mitään, sillä me Julian kanssa pidimme ainakin toisella puoliajalla jo aika kovaa meteliä.

En todellakaan muista koska viimeksi olisin nauranut niin paljon ja niin aidosti kuin tuon pelin aikana. Vaikka Malaga otti 1-4 turpiin Barcelonalta ja Messi onnistui tekemään jopa hattutempun, minulla oli silti todella hauskaa. En tiedä, johtuiko se hauskuus siitä, että meidän Tinto de Veranoon laitettiin selvästi (olin itse paikalla näkemässä kun tarjoilija teki juomat) jotain muutakin kuin pelkästään Tintoa vai Julian humaltavasta seurasta, mutta en kyllä valita. Minulla oli erittäin hauskaa, ja niin taisi kuulemma olla takanamme istuneilla pojillakin.

Tämä hauskuutemme huipentui siihen, että kirjottelimme aivan täysin järjettömiä viestejä saamiemme kuittien takapuolelle, jotka jätimme tarjottimelle ennen kuin lähdimme. En ymmärrä mistä mielenviasta se siinä vaiheessa johtui, mutta kirjotimme myös numeromme piirustusten alapuolelle. En ikinä olisi uskonut, että kukaan tarjoilijoista olisi soittanut meille, sillä kirjoitimme viestit kuitenkin ihan suomenkielellä. Siinä kuitenkin erehdyin pahasti, sillä odotellessani junaa takaisin Alcobendasiin sain viestin, jossa yhdeksi Entrepanesin tarjoilijaksi esittäytynyt mies kysyi, voisimmeko tulla joskus takaisin kääntämään viestimme heidän kielelleen. Ainakin saimme vuosisadan naurut Julian kanssa tästä tapauksesta.

Tänään tapahtui paluu arkeen, kun perhe oli tullut yön aikana kotiin. Lapset olivat yllättävänkin virkeitä herätessään, vaikka olivat tainneet päästä nukkumaan vasta joskus yhden aikoihin. Iltapäivä meni totuttuun tyyliin juosten englannin kielikoulun ja kodin väliä. M:n kanssa teimme savesta kaksi kynttilän suojaa, jotka maalaamme huomenna sekä erimuotoisista savimöhkäleistä rakentuneen ukon, jolla voi sitten leikkiä kun savi on kuivunut. B tuli jossain vaiheessa askarteluamme luoksemme aivan innoissaan ilmoittamaan, että jos hän tekee läksynsä kunnolla, menemme illalla syömään Vipsiin. Oikea syy oli kuitenkin se, että lapsilla ei ole huomenna koulua täällä Alcobendasissa olevan paikallisen juhlapäivän vuoksi, joten vanhemmat halusivat juhlistaa sitä. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun käymme ulkona syömässä ja minulle tämä oli myös ensimmäinen kerta Vipsissä.

Täytyy sanoa, että minulla oli todella mukavaa. Minä todella pidän tästä perheestä, tunnen olevani perheen jäsen, vaikken ihan aina ymmärräkkään, mitä isä yrittää minulle sanoa, hän kun ei puhu englantia. Onneksi minun espanjankielen ymmärrykseni on jo kuitenkin aivan huippuluokkaa, vaikken vielä osaa ottaakkaan osaa keskusteluun aivan täysillä. Tai pitäisikö sanoa, etten uskalla. Ja tuo pelkohan on aivan turha, sillä jos sanon jotain väärin, minua korjataan heti erittäin avuliaasti ja oikeastaan se ei haittaa, vaan sehän on minulle pelkästään hyödyksi. Vipsin ruoka oli erittäin hyvää ja erittäin täyttävää, joten nyt kun tätä kirjotan, olen edelleen aivan ähkyssä. Lähtiessämme pois takaisin kohti kotia, lapset halusivat vielä ilmapallot. Me olimme isän kanssa jo ehtineet ulos, kun isä äkkäsi lasten aikeet ja riensi samantien sisälle hakemaan myös minulle palloa. No, mikäpäs siinä, ilmapallothan ovat aina mukavia.


Huomenna olen kotona koko päivän lasten kanssa. Saas nähdä mitä siitä mahtaa tulla, ohjelmassa on ainakin rullaluistelua, sillä huomisen tuntia ei ole vapaapäivän takia, mutta lapset haluavat silti luistelemaan. Jos isä vain löytää minulle sopivan kokoiset luistimet, niin pääsen minäkin näyttämään osaamistani. Hieman jännittää, sillä olen viimeksi kolme kesää sitten rullaluistellut, ja silloinkin se jäi vain kokeiluksi, sillä huomasin luistimieni olevan aivan liian pienet. Toivotaan siis, että lasten hyvätuulisuus kantaisi vielä huomisenkin ja myös tämä minun yllättävä euforiani jatkuisi vaikka koko viikon. Odotan jo viikonloppua todella kovasti, sillä päätin, että jäljellä olevien yhdeksän viikonlopun aikana haluan kokeilla joka kerta uutta discoa, sillä Palace on jo nähty ja Cats sai minut innostumaan uusista paikoista. Ensi lauantaina on siis vuorossa La Riviera. Eli siis viikonloppua odotellessa!

Whatever happens, life goes on

Noniin, niin se viikonloppukin lähenee loppuaan. Ja oli kyllä ihan mukava viikonloppu. Perjantaina jäin yksin kotiin, kun perhe lähti vuoristossa sijaitsevalle mökilleen laskettelemaan, nyt kun vuorillakin on lunta. Ilta meni siis leppoisasti ensin siivoten ja sen jälkeen sohvalla löhöten, kun kerrankin kauko oli kokonaan minun. Loppujen lopuksi kävikin siis niin, että katselin The Big Bang Theorya jatkuvalla syötöllä ja menin yhdeltätoista nukkumaan.

Lauantaina heräsin jo puoli kahdeksalta, enkä vieläkään ymmärrä että miksi sitä aina herää hirmu aikasin viikonloppuisin, vaikka saisi nukkua miten pitkään ikinä huvittaa? Ja sekin on ärsyttävää, että sitä on ihan virkeä kyllä silloin, mutta vaikka herään normaalisti arkipäivisin puoli kahdeksalta laittamaan tyttöjen aamupalaa valmiiksi, olen niin väsynyt ettei mitään rajaa.
No, onneksi minulla oli vaatteita silitettävänä, että oli sentään jotain tekemistä millä tappaa aikaa. Ja nyt minulla ei ole maanantaina vaatteita silitettävänä, ainoastaan pestävänä!
Yhden aikaan olin Solilla, jossa Julia jo odotteli minua (kerrankin näin päin!). Otimme metron kohti Las Suertesia, missä sijaitsee La Gavian ostoskeskus, jonka yhteydessä on myös Ikea. Nyt emme käyneet Ikeassa edes ostamassa herkullista lihapulla-perunamuussi -annosta, vaan ihan vain kiertelemässä La Gavian kauppoja. Loppujen lopuksi minä ostin vain vyön Bershkasta. Harmillista, kun täällä on Ale-myynnit menossa, mutta en oikein uskalla ostaa mitään, kun katson tuota minun vaatekaappiani ja sitten laukkuani. En todellakaan tiedä, miten saan kaikki tavarani mahtumaan tuohon laukkuun 10vk:n päästä. Haluaisin ostaa ainakin yhdet kengät vielä, ne kun ovat niin ihania ja halpoja, mutta en millään raaski, jos käykin niin että joudun ne kuitenkin jättämään tänne. Yritän tässä kysyä, että josko joku haluaisi ottaa semmoisen viikonloppumatkan Madridiin, tulla tyhjän laukun kanssa, johon voisin tunkea omia tavaroitani ja tämä ihana ihminen kuljettaisi ne sitten Lammille? Ilmainen opastettu kaupunkikierros sisältyy tähän :D

Illalla meidän oli Julian kanssa tarkoitus mennä katsomaan Real Betis - Sevilla, eli Sevillan joukkueiden välistä derbyä johonkin baariin, mutta koska se oli "vain" Betisin ja Sevillan välinen ottelu, emme jaksaneetkaan mennä katsomaan sitä. Totuushan on, että tämä peli ei ole VAIN näiden kahden välinen ottelu, vaan kyse on melkein yhtä suuresta asiasta, kuin silloin kun Real Madrid ja Barcelona ottavat yhteen. Sevillalla ja Betisillä on kuitenkin suuri historia takanaan, ja sen takia Andaluciassa näiden kahden välinen kamppailu on erittäin iso asia. Minulle tässä pelissä oli myös jännityksen aihetta, sillä Sevilla on minun lempijoukkueeni heti Real Madridin jälkeen.

Emme siis menneet katsomaan peliä, enkä loppujen lopuksi ehtinyt katsoa sitä kotonakaan televisiosta, sillä kaikki aikani meni yöhön valmistautuessa. Oikeastaan tuntui ihan mahtavalta lähteä ulos pitkästä aikaa, kuunella Flo Ridaa, Pitbullia ja Mohombia samalla kun meikkailin itseäni valmiiksi. Varsinkin Flo Ridan Good Feeling, Wild Ones ja Club Can't Handle Me ovat sellaisia bilefiiliksen nostattajia, että tunnelma oli korkealla. Kaksikymmentä vaille kaksitoista olin taas Solilla, jonne saapuivat myös Jenni, Tiina ja Julia, siis tässä järjestyksessä. Kyllä se on kumma, miten minä olen melkein aina se, joka saa odotella. Koskahan tuo "mañana, mañana" elämäntyyli tarttuisi minuunkin kun en koskaan osaa olla myöhässä?

Solin metrolla sekottelimme myös minun ja Julian alkudrinkit, jonka nimesimme "The Special One" -drinkiksi. Hyvää oli kyllä, vaikka aika erikoinen makuyhdistelmä olikin, mutta kyllä se sen normi Tinto de Veranon voitti. Metron otimme Guzmán el Buenolle, josta kävelimme ehkä noin 300 metriä Discoteca Catsiin. Ja nyt voin tosiaan kaikille niille kertoa, jotka ovat kyselleet missä ne espanjalaiset nuoret oikein juhlivat, että Catsissä. Ainakin se on yksi paikka, missä he juhlivat. Catsiin oli muutamien kymmenien metrien jono, kun saavuimme sinne, mutta jonottaa ei tarttenut loppujen lopuksi kuin ehkä noin 8 biisin ajan. Jonossa oli kyllä aika huippua, kun kuuntelin Julian puhelimesta musiikkia ja Keshan Tik Tokin tullessa takanamme olleet espanjalaiset tytöt alkoivat laulaa ja tanssia kanssani. Biisin loputtua he alkoivat jutella minulle/meille ja kävi ilmi, että nämä tytöt yrittivät sisään väärillä henkkareilla, he kun olivat -95 syntyneitä. Täytyy sanoa, että minun silmiini he kyllä näyttivät aivan 18-19 vuotiailta, mutta toisaalta, minusta kaikki espanjalaiset näyttävät ikäistään vanhemmilta, kun he ovat ohittaneet 13 vuoden iän.

Sisälle päästessämme olin oikeastaan yllättynyt, miten kodikas paikka oli. Cats on todella iso tila, missä soi heti alusta asti hyvä musiikki. Tanssilattiakin oli puolillaan (tanssilattia oli ISO) espanjalaisia opiskelijoita ja tunnelma hyvä. Täytyy sanoa, etten ole aikaisemmin tavannut yhtä mukavia espanjalaisia nuoria, kuin mitä tapasin nyt. Vessassa tytöt alkoivat kyselemään ja juttelemaan erittäin ystävällisesti niitä näitä ja kun yhdessä vaiheessa tanssin yhden pojan kanssa ja hetken kuluttua hänen tyttöpuolinen kaverinsa tuli kysymään minulta, onko minulla jotain intressejä hänen kaveriaan kohtaan, olin aluksi hieman peloissani, että olinko tanssinut tämän tytön poikaystävän kanssa, hän kun tuli aivan iholle kysymään asiaansa. Tyttö osoittautui kuitenkin erittäin mukavaksi ja halusi todella vain tietää, mitä ajattelin hänen kaveristaan.

Jos joku siis haluaa tutustua espanjalaisnuoriin jossain discossa niin menkää hyvät ihmiset Catsiin. Siellä soi hyvä musiikki ja ihmiset vaikuttaa rennoilta ja mukavilta. Nyt oli vielä koeviikko loppunut näiltä nuorilta, joten siellä oli todella paljon porukkaa juhlimassa. Suosittelen siis Catsiä, vaikka omalla listallani Palace pitää edelleen ykköstilaa vain sen takia, että jos jään yksin tanssimaan, niin Palacessa saan samantien seuraa. Samaa ei tapahtunut Catsissä. Lisäksi Palace on Operalla, mistä on helppo kävellä Solille aamulla ja lähteä kotiin, Cats oli aika kaukana kaikesta.

Tänään menen Julian kanssa katsomaan Barcelonan matsin ja samalla syömään jotain, sillä en jaksa laittaa ruokaa täällä kotona. Olen muutenkin erittäin laiska kokki, mutta leipoa tykkään. Senkin takia odotan, että pääsen Suomeen ja pääsen leipomaan kaikenlaisia suolaisia ja makeita herkkuja. Täällä kun ei oikein ole aineita millä tehdä, saatika syöjiä, sillä tuntuu että nämä nyrpistää nokkaansa kaikelle "epätavalliselle". Mutta nyt, hyvää alkavaa ensiviikkoa kaikille!

Unless your name is Google, stop acting like you know everything

Ihan mun lempi biisini tällä hetkellä <3 Nauttikaa samalla kun lueskelette :)

Anteeksi, että tässä on nyt ollut "hieman" pidempi tauko päivitysten välillä. Syy siihen on tämä pitkä sairasteluni, jonka aikana en todellakaan ole tehnyt muuta kuin nukkunut ja tarkistanut sähköpostini. Todella, viime viikolla en töitä tehnyt päivänkään vertaa, ja siitä kuuluu isokiitos tälle ihanalle host perheelleni, joka antoi minun levätä. En vielä tälläkään viikolla ole täysin kunnossa ollut, sillä toisella korvalla en ole kuullut yhtään mitään ja edelleen kivistää kurkkua. Antibiootit on siitä hauskoja kavereita, että ne ainakin joihinkin kolotuksiin auttaa, mutta tänään kun on ensimmäinen päivä ilman niitä, tuntuu että tauti on tulossa takaisin.

Viime viikko meni siis täysin eristyksistä ulkomaailmasta. Tällä viikolla olen sentään vähän päässyt ylös sängystä ja tehnyt työni niinkuin kuuluu. Tänään kävin itseasiassa kysymässä Ventura Rodriguezilla sijaitsevasta kielikoulusta kurssia ja täyttelinkin paperit siinä toivossa, että kurssi alkaisi nyt tammikuussa. Mutta eipäs alakkaan kuin vasta helmikuun 20. päivä! Ketuttaa, koska olisi ollut kiva saada jotain tekemistä päivisin, että nämä jäljellä olevat 11vk menisivät nopeammin.

Minulla on tosiaan jäljellä tätä au pair elämää 11vk, tai oikeammin 10vk ja kolme työpäivää. Se tekee 53 työpäivää. Kyllä vain, minulla on jo aamukampa. Se johtuu siitä, että Suomessa käydessäni minulla tuli aivan kamala ikävä sinne. Nyt kun olen täällä, ajattelen vain ja ainoastaan Suomea, kaiken aikaa ja koko ajan. Oikeastaan eilen oli tunnin pituinen tauko siitä, kun en ajatellut Suomea kertaakaan ja se johtui siitä, että tytöillä oli uusi rullaluistelun opettaja, joka oli älyttömän komea espanjalainen mies. Mutta hänkin vei ajatukseni pois tosiaan vain sen tunnin ajaksi, minkä istuskelin kylmällä kiviportaalla ja odottelin että tyttöjen tunti saataisiin päätökseen.

Minulla on oikeastaan ikävä kaikkea Suomessa. Ennen kaikkea perhettäni, mutta myös omaa sänkyä, omaa huonetta, kotiruokaa ja tietysti ystäviä ja Tarmoa. Älkää nyt käsittäkö väärin: kyllä minulla täälläkin on oma sänky, oma huone, saan kotiruokaa (tietysti espanjalaisten käsitys ruoasta on jotain ihan erilaista kuin minun käsitykseni ruoasta) ja minulla on täällä myös paljon ihania, rakkaita ystäviä. Minulla vain on ihan kamala ikävä sitä kaikkea, ja nyt olen tosiaan itselleni luvannut, että kun reilun 10vk:n päästä pääsen takaisin Suomeen, en hetkeen halua sieltä pois, vaikka kuinka pännisi. Enkä ainakaan lennä mihinkään sillä sitä inhoan yli kaiken.

En ole koskaan aikaisemmin kokenut koti-ikävää, mutta tällä hetkellä oloni on todella kurja. Onneksi nämä edellä mainitut rakkaat ystäväni täällä ovat jo luvanneet järjestää minulle ohjelmaa, että unohtaisin hetkeksi Suomen. Esimerkiksi tänä viikonloppuna, jos vain en kipeämmäksi tule, menen Julian kanssa katsomaan futista johonkin baariin ja sen jälkeen lähdemme Tiinan ja Jennin matkaan kohti Discoteca Catsiä, jossa tytöt olivat viimeviikonloppuna ja jutuista päätellen rakastuivat paikkaan. Minulla on omat ennakkoluuloni, mutta annan nyt tytöille edes mahdollisuuden piristää itseäni. En minäkään jaksa kaiken aikaa olla naama norsun... niin, juuri sillä. Kyllä te tiedätte millä.

On muuten ollut hauska seurata tätä blogini lukijatilastoa. Vaikka nyttenkään en ole kirjoittanut pitkään aikaan mitään, niin silti täällä kävi tänä hiljaisena aikana melkein 100 lukijaa. Yhtenä päivänä, siis yhtenä ainoana päivänä teitä kävi 101 lukemassa tarinoitani TAI sitten se oli vain äitini, joka yhden päivän aikana tarkisti 101 kertaa, olenko jo päivittänyt uutta postausta :D Mutta siis iloinen olen kuitenkin, että minulla riittää lukijoita. Ja nyt tosiaan, jos teillä on jotain postaus toiveita, niin heitelkää toki ilmaan *pop pop pop* ja silleen. Yritän niitä toteutella, jos niitä siis tulee!

Failure is always an option

Terveisiä taas Madridista. Täytyy sanoa, että loma Suomessa oli aivan liian lyhyt ja meni aivan liian nopeasti ohi. Mutta tuon lyhyen loman aikana tuli kuitenkin nähtyä ihania ihmisiä ja ihan vain oleiltua kotona pyjamahousuissa, niinkuin uhkasinkin. Tämä jälkimmäinen johtui kuitenkin lähinnä siitä, että tulin aivan tosi kipeäksi jossain siinä viimeisten ja ensimmäisten päivien paikkeilla, mikä siis tarkoittaa, että tätä "ihanaa" tautia on nyt sairastettu viikko, mutta loppua ei näy.

Minulla oli jo silloin, kun palasin Suomeen, heti sellainen olo, etten haluaisi välttämättä tulla enää takaisin Madridiin. Se ei tosiaan johdu siitä, ettenkö viihtyisi Madridissa, koska kyllä, minä viihdyn täällä. Ei, tämä haluni jäädä Suomeen johtui siitä, että tämä työ alkaa jo tökkimään. Menemättä sen enempää yksityiskohtiin voin vain sanoa, että huomaan, ettei minulla ole enää mitää annettavaa au pairina. Niimpä olisin halunnut jäädä Suomeen ja mennä johonkin parempi palkkaiseen työhön, nyt kun siis päätin, että jään ensi syksynä Suomeen opiskelemaan, mikä tarkoittaa todennäköisesti omaa kämppää ja vuokralaskuja. Että olisi ollut ihan mukava mennä töihin, josta jäisi jotain takataskuunkin.

Kahden viikon loman aikana tuo fiilis vain kasvoi ja kasvoi, kun näin tuttuja kasvoja ja sain nukkua omassa huoneessani, omassa sängyssäni. Niimpä nyt tänään tuntuikin ihan kamalta, kun äiti ja isä jättivät minut Helsinki-Vantaalle puolikuolleena tämän taudin takia ja toivottivat vain tsemppiä jatkoon. Voin kertoa, että itkin. Ja itkin monta kertaa sen kuuden tunnin aikana, mitä vietin lentokoneissa. Ja vielä Madridin lentokentällä. Itse asiassa nytkin. Haluan todella toivoa, että tämä ahdistus menee pian ohi, koska jos ei, niin sitten minulle ei jää muita vaihtoehtoja, kuin myöntää että olen luovuttaja ja lähteä kotiin. Eihän minulla olisi töitäkään enää jäljellä kuin noin kolme kuukautta, mutta se tuntuu hirmu pitkältä ajalta.

Lomani aikana olin kuitenkin ehtinyt unohtaa, miten hyvän näköisiä nämä etelän vetelät ovatkaan ja tänään sainkin sitten shokkihoitoa. Ja täytyy myös sanoa, että koskaan aikaisemmin en ole lentänyt Lufthansalla, mutta tänään tuli tehtyä sitä jo kahdenkin eri lentokoneen muodossa, ja tykkäsin kovasti. Kummallakin lennolla, siis lennoilla Helsingistä Frankfurtiin ja Frankfurtista Madridiin, minulla oli komeita ja mukavia stuertteja. Lisäksi yllätyin siitä, että kummalakin lennolla tarjoiltiin ilmainen sapuska. Olen vain kerran aikaisemmin saannut lentokoneruokaa, ja se oli matkalla Turkista takaisin Suomeen. Vaikka ruoka ei mitään maailman parasta ollutkaan, niin täytyy sanoa, että Lufthansalla ainakin palvelu pelaa. Ylivoimaisesti paras lentoyhtiö niistä kaikista halpalentoyhtiöistä, joita olen tämän lyhyen elämäni aikana kokeillut.

Toivon hartaasti, että jaksan nämä jäljellä olevat kuukaudet ja että osaan pitää suuni kiinni tästä host perheelleni. En tosiaan halua, että he saavat väärän kuvan aikeistani ja siitä etten viihtyisi täällä heidän kanssaan. Ei asiat niin ole, en vain jaksa tätä työtä enää, perhehän on kuitenkin ihan paras, mitä toivoa saattaa. Noo, ehkä minä jostain löydän voimia jatkaa, kunhan tervehdyn. Mutta mitä sitten jos en? Ehkä tässä pitää nyt mennä päivä kerrallaan, vaikka tänään olen koko ajan meinannut ottaa laukkuni ja palata kentälle ja ostaa seuraavan lipun Suomeen.

Tulipa sekavaa tekstiä. Kyllä sen huomaa, kun kuumehoureissa kirjottelee. Mutta, hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille. Minun horoskooppini lupaa hyvää tälle kuukaudelle, joten jos vaikka rupean ajattelemaan sitä ja jätän nämä joutavanpäiväiset luovuttamis puheet taka-alalle. Vaikka, kun minä jotain päätän, niin silloin mieltäni ei muuta enää mikään...