Tänään oli kyllä aika mielialarikas päivä. Siis kyllä, mielialat vaihteli laidasta laitaan. Aamulla olin itkupuserossa ja jo pakkaamassa kamojani, mutta iltapäivällä sitten nauratti ja pidin hauskaa Tiinan kanssa. Sanotaanko, ettei aivan sellainen päivä, kuin olisin toivonut mielialanvaihteluiden takia. Mutta muuten oli ihan huippua!!
Ainut kuva, minkä tänään otin ja ihan vaan sen takia että vuosi 1992 oli paras vuosikerta ;D
Kun olin aamun draamasta perheen kanssa selvinnyt, niin jäin yksin kotiin ja odottelemaan Tiinan ilmoitusta, koska hän on junassa, että voin lähteä kävelemään häntä vastaan. Ja lopulta sainkin sellaisen viestin, joten riensin alakertaan laittamaan kenkiä jalkaan ja ovesta ulos.
Kävellessäni tuota kuuden kilometrin pituista matkaa oli mukava ajatella, että todella kävelen sitä viimeisiä kertoja. Toisin sanoen joudun kävelemään tuon matkan enää huomenna, tiistaina, lauantaina ja sunnuntaina. Sitten se on ohi! Ei enää kuuden kilometrin pituista matkaa juna-asemalle, tai junalla 50 kilometrin matkaa Madridiin, jee!!!
Tiina oli juuri saapunut asemalle, kun pääsin perille, joten käännyimme samantien takaisin. Esittelin hänelle Palacio Realin, Aranjuezin aukion, Parque de Isabelin sekä Jardin del Principen, ja käyttiin me täällä minun kotonakin kääntymässä. Nyt on ainakin yksi ihminen, joka todella ymmärtää minua.
"Atocha station memorial", muistomerkki maaliskuussa 2004 tapahtuneen pommi-iskun uhreille. Pisti sanattomaks..
Kävimme syömässä Burger Kingissä ja sen jälkeen suuntasimme istuskelemaan aukiolle. Valitettavasti aika oli mennyt aivan liian nopeasti, joten Tiinan oli lähdettävä kotiinsa ja minun myös omaan kotiini. Tänne saapuessani talo oli edelleen tyhjä, joten en ole oikein muuta tehnyt kuin käynyt suihkussa ja hengaillut. Kohta voisin mennä nukkumaan, että jaksan huomenna bilettää Halloween bileissä.
Mutta tähän loppuun haluaisin kiittää Tiinaa ihan mahtavasta seurasta tänään!! Ja kiitos siitä korvapuustista, oli kyllä hyvää! Tuli ikävä Suomeen.. Mutta nyt, hyvää yötä ihanat nassukat, jotka luette blogiani <3
This is how I feel right now.. Enrique Iglesias - Somebody's Me <3
Tänään kävin shoppailemassa Madridissa ihanaisen Tiinan kanssa. Oli mukava pitkästä aikaa vain kierrellä kauppoja ja hypistellä vaatteita. Päivä alkoi sillä, kun kävimme kyselemässä Carné Joveneita, jotka siis ovat eräänlaisia nuorisokortteja, joilla saisi alennusta vähän joka paikassa. No, valitettavasti emme niitä tänään saaneet, mutta sovimme, että käymme niitä uudelleen kyselemässä joku päivä.
Sieltä suuntasimme Solille ja otimme ensimmäistä kertaa kuvat Solin ehkä tunnetuimmasta nähtävyydestä eli el Oso y el Madroño, eli karhusta ja mansikkapuusta. Ihmettelempä vain, miten en ole yhdeksän viikon aikana kertaakaan ottanut siitä vielä kuvaa, se kun kuitenkin on Madridin tunnus.. No, nyt on sekin tullut kuvattua!
Kävimme kiertelemässä Blancon, Zaran ja muutaman muun kaupan, ennen kuin pyrähdimme sisään Oasikseen, mikä on jo aikaisemmilta kerroilta tuttu ja hyväksi havaittu kauppa. Sieltä löysin etsimäni, eli uuden takin! Minä en pakannut takkia mukaan, kun tänne lähdin, koska ajattelin, että ehdin ostaa sellaisen täältäkin. No, nyt minulla on takki ja olen siitä erittäin ylpeä!
Oasiksesta kuljimme lyhyen matkan McDonaldsiin ja sieltä suuntasimme sitten kenkäkauppoihin. Olin jo aikaisemmin käynyt Diez Oportunidadesissa, mutta en ollut löytänyt sieltä mieleisiä kenkiä. Tänään siellä oli kuitenkin upeita kenkiä ja kaikki lähti 10 eurolla mukaan! Menimme ihan sekaisin Tiinan kanssa, joka löysi itselleen upeat kengät, joissa oli kuulemma kuitenkin hieman liian suuri korko. Veikkaan että hän kuitenkin tulee pysymään niillä kengillä pystyssä, sillä mitkään tappokorot ne eivät olleet! Mutta myös minä löysin aivan ihanat kengät, jotka lähtivätkin mukaani. Nyt minulla on siis kengät maanantai-illalle!
Näistä oon kyl nii ylpee!
Kenkäshoppailun jälkeen ei enää oikein ollut aikaa mihinkään ihmeelliseen, joten maleksimme kohti Solin metroa ja menimme sillä Atochalle. En voi sille mitään, mutta minua lähes itkettää joka kerta, kun odottelen junaa saapuvaksi. En vain haluaisi lähteä pois Madridista, kaupungista jota rakastan.. Siis ihan todella, minua itkettää aina kun joudun palaamaan takaisin Aranjueziin. Onneksi enää vain alle kaksi viikkoa ja sitten en palaa tänne enää todennäköisesti koskaan.
Näistä on kiittäminen Julian siskoa! KIITOS!! <3
Uudet meikit, kun vanhat tosiaan hukkasin..
Tämä lämmittää, toivottavasti :D
Huomenna tulee Tiina vierailulle tänne Aranjueziin, joten pääsen näyttämään hänelle hieman paikkoja. Maanantaina sitten töiden jälkeen minä otan suunnakseni Madridin ja lähdetään tyttöjen kanssa vähän viihteelle juhlistamaan Halloweenia, tiistai kun on vapaapäivä. Ja ensi sunnuntaina pääsen käymään uudessa kodissani ja tutustumassa uusiin tyttöihin! Odotan sitä innolla!
Kyllä vain! Päätin antaa uuden ilmeen blogilleni, kun itsekin olen muuttamassa. Haluan muutenkin pyyhkiä oikeastaan kaiken, mikä liittyy Aranjueziin, niin pois elämästi. En tietenkään aivan kaikkea, sillä kokemushan tämä on ja erittäin opettava sellainen. Eikä koko aikani täällä toki ole ollut pelkkää kärsimystä, vaikka siltä minusta tällä hetkellä tuntuukin. Lasten kanssa on kuitenkin mennyt hyvin ja heihin melkein kaikki hyvät muistot sitten liittyvätkin. Ja muistojahan, niin niitä hyviä kuin pahojakaan, ei koskaan saa poistaa, koska ne meitä vie elämässä eteenpäin.
Tämä blogin ilme saattaa muuttua vielä, mahdollisesti erittäinkin radikaalisti, sillä en ole tyytyväinen tuohon taustakuvaan, koska en haluaisi niiden menevän päälekkäin, haluaisin vain yhden, upean kuvan Santiago Bernabeusta, mutta sepä ei taida olla mahdollista.. Joten minä nyt yritän kehitellä vielä jotain uutta taustakuvaa, mutta parempi tämä on kuin se kuva kartasta, jossa lukee Aranjuez. Värimaailma oli siinä vain sellainen, mistä pidin.. Toisaalta haluaisin kuvan Gran Víasta tai Puerta del Solista, mutta itselläni ei ole sellaista kameraa, millä ikuistaa hyvä kuva ja taas toisaalta, en viitsisi ottaa netistä mitään valmista kuvaa blogini taustaksi (niin siinä kuitenkin varmaan tulee käymään). Kamala probleema! Mutta eiköhän tämä tästä selkene. Joka tapauksessa päivittelen sivua aina kun kerkeän ja jaksan, joten kommenttia vain kehiin, mitä olette mieltä uudesta ulkoasusta. Rakentava palaute on aina mukavaa luettavaa! Vaikka, keskeneräistä työtä ei koskaan saisi kommentoida.. Tällä kertaa annan kuitenkin teille luvan siihen!
Viime aikoina on kirjottaminen jäänyt vähän vähemmälle lähinnä ehkä siitä syystä, että olen elänyt pelkkää arkea, mistä ei ole paljon kerrottavaa, ellei jotain sitten kiinnosta kuulla miten inhoan lasten huoneiden imurointia, luuttuamista ja pölyjen pyyhkimistä. Ja kuinka inhoan yli kaiken kylpyhuoneiden siivoamista tai vaatteiden silittämistä. Niin, epäilen ettei ketään todella kiinnosta semmoinen!
No, nyt voin kuitenkin kertoa jotain uutta, mitä minulle on tapahtunut. Olen nimittäin vaihtamassa perhettä. En noiden töiden takia, nehän kuuluvat jokaisen ihmisen arkipäivään, ellei sitten ole varaa maksaa palkkaa ihmiselle joka ne tekee omasta puolestaan, mutta siis tämä ei ole se syy, miksi vaihdan perhettä. Minulla on ollut lähes alusta asti sellainen fiilis, etten kuulu tänne. Siis Aranjueziin. Rakastan Espanjaa ja todella luulin, että tottakai minä sopeudun ihan minne vain kunhan saan asua Espanjassa, mutta näinpä eivät asiat ole! Niimpä ilmoitin perheelle etsiväni uutta perhettä, joten he voivat alkaa etsiä uutta au pairia. Nyt on sitten käynyt niin hienosti, että tämä perhe on löytänyt uuden au pairin ja minä uuden perheen.
Tein au pair worldiin profiilin viikko sitten ja lähettelin viestejä monelle Madridissa asuvalle perheelle. Huomasin tämän perheen, johon nyt olen menossa, ja toivoin samantien pääseväni sinne, koska he asuivat mielestäni hyvällä paikalla ja heillä on kaksi tyttölasta, jotka ovat vielä sopivan ikäisiä. Sovimme äidin kanssa tapaamisen ja se tapahtuikin jo viime sunnuntaina. Tapasimme Solilla, josta menimme kahville ja minulla oli heti sellainen tunne, että tämän naisen kanssa voisin tulla toimeen seuraavat 5-6 kuukautta! Tänään hän sitten ilmoitti minulle, että he haluavat minut au pairikseen. Olen vain niin huojentunut ja iloinen, että nyt minullakin on perhe, jonne menen vielä oikein mielelläni.
Ja kyllä äiti, tämä ehkä valmistuu jouluksi!
Tuleva osoitteeni kahden ja puolen viikon päästä on siis Alcobendas. Se sijaitsee noin 13 kilometriä Madridista pohjoiseen ja esimerkiksi Penelope Cruz on sieltä kotoisin, joten eiköhän se paikka kelpaa myös minulle. Minulle oli tärkeätä, että uusi osoitteeni olisi lähellä metroa, koska en tykkää käyttää junaa. Metro on paljon helpompi ja nopeampi, ja nyt minulla on metro!
Tämmöistä siis minulle tällä kertaa. Aika suuri muutoshan tämä on, mutta minusta se on ihan tervetullut, koska en pystyisi asumaan täällä kevääseen asti. Tämä tuleva host äitini on käynyt Suomessa ja minusta meillä synkkasi samantien. Semmoista en ole kokenut kertaakaan tämän nykyisen perheeni kanssa. Mutta ei tämä lähteminen helppoa ole. Olen juuri kiintynyt perheen tyttöön ja pojankin kanssa olemme löytäneet yhteisen sävelen, joten heidän takiaan on vaikea sanoa hyvästejä. Lisäksi se olen minä, joka tulee kertomaan tytölle, että lähden, hän kun ei sitä vielä tiedä. Voin vain kuvitella, miten rankkaa siitä tulee, minähän itkin jo silloin, kun ilmoitin perheen isälle etsiväni uutta perhettä.
Ensi viikolla on halloween, mikä tarkoittaa sitä, että minäkin pääsen juhlimaan. On se vain hauskaa, miten täällä Espanjassa halloweenia on ainakin meillä juhlittu jo monta viikkoa ennen varsinaista juhlapäivää! Koristeita ei vielä ole laitettu, mutta karkkivarastot ovat jo täynnä ja lapsille on puvutkin jo hankitty. Täytyy sanoa, että komeita pukuja ainakin näillä minun lapsillani on. Itse en silti taida raaskia pukeutua miksikään maanantai-iltana, kun lähdemme tyttöjen kanssa viihteelle. Minulle suurempi juhla on sitten marraskuun lopussa, kun juhlin omia synttäreitäni ja sinne minun pitää sitten panostaa pukeutumiseen enemmän, koska menemme Kapitaliin (toivottavasti) suurella porukalla. En edes muista, koska olisin viimeksi juhlinut synttäreitäni! Ja onhan 19 vuotta sen verran paljon, että pakkohan niitä on juhlia :D
Olen pahoillani, ettei minulla ole nyt laittaa oikein mitään kuvituskuvaa tänne, koska olen jättänyt tuon turistin elämän muille. Enköhän kuitenkin taas kohta innostu valokuvailemaan, kun täällä alkaa ruska saapua puihin ja vietän tosiaan viimeisiä viikkojani Aranjuezissa, missä on tuo aivan upea puisto. Eilen kävin istuskelemassa ja kävelemässä siellä, ja kyllä se vain on nätti paikka. Ei silti riitä, että yhdessä paikassa koko kaupungista tunnen oloni hyväksi. Nyt minun ei kuitenkaan tarvitse sitäkään enää miettiä, kun minulla on ihana uusi perhe, johon menen oikein mielelläni.
Olen ollut täällä Euroopan toisella laidalla kohta kahdeksan viikkoa. Se on pitkä aika, mutta samalla tuntuu, että se on mennyt aivan älyttömän nopeasti.
Noihin kahdeksaan viikkoon mahtuu niin paljon iloa ja surua, etten pysty niitä edes laskemaan. Mikä ikävintä, en tiedä kumpia on ollut enemmän: iloa vaiko surua.
En tiedä olisinko jaksanut täällä kahdeksaa viikkoa ilman kahta ihanaa ihmistä: Juliaa ja Tiinaa. Juuri lauantai-iltana mietittiin Julian kanssa, että jos olisimme Suomessa tunteneet toisemme kuusi viikkoa, olisimmeko näin nopeasti näin hyviä ystäviä? Vastaus oli melko selvä: ei. Suomessa tarvii paljon enemmän, että pystyy luottamaan uuteen ihmiseen ja jakaa tämän kanssa kaiken. Meitä auttaa tietenkin se, että olemme kummatkin todella kaukana perheistämme ja ystävistämme ja olemme ihan samassa elämän tilanteessa: toimimme kummatkin au paireina täysin vieraassa kaupungissa, josta emme tunne käytännössä ketään.
Minulla ja Julialla on myös se yhteistä, että rakastamme kummatkin jalkapalloa. Ainut, mikä meidät erottaa on Real Madrid ja Barcelona. Mutta vaikka nämä kaksi mahtavaa jalkapallojoukkuetta olisivatkin perivihollisia, niin me voimme Julian kanssa näyttää, että fanit voivat silti olla ystäviä keskenään. Ei siis muuta kuin Sergio Ramoksen ja Cesc Fabregasin pelipaidat päälle ja halailemaan toisiamme kesken kiivaan el Clasicon :D
En ole koskaan uskonut sielunkumppanuuteen, mutta tällä hetkellä minusta tuntuu, että olen löytänyt itselleni siskon, jota minulla ei ole ollut. Se on todella pelottavaa, miten ajattelemme aivan samalla tavalla samaan aikaan Julian kanssa ja sanomme ajatukset ääneen aivan samaan aikaan.
No, ettei tämä teksti menisi aivan Julian ylistämiseksi, niin ilman Tiinaakaan en olisi pärjännyt täällä. Tiina tuo iloa ja piristystä sekä ennen kaikkea tukea minulle täällä. Ilman häntä olisin ehtinyt hajota palasiksi jo ainakin miljoona kertaa. Eräskin mäkkärikeikka olisi voinut olla aika paljon enemmän hajottava ilman Tiinan tukea. Lisäksi Tiinasta on ollut aivan älyttömän paljon apua joka kerta, kun olemme olleet iltaelämässä.
Vielä kun saamme Julian kanssa Tiinan puhuttua yli kanssamme katsomaan jotain jalkapallomatsia, ja puemme hänet esimerkiksi Atletico de Madridin paitaan, niin johan alkaa sujua :D Ilman teitä, ihanat naiseni, en kestäisi täällä päivääkään <3
Ps. Meitsillä alko nyt joulu, sillä päätin alkaa kattoon The Joulukalenteria!! Ihan sama, vaikka jouluun on viel yli kuukaus aikaa :D Se on kuitenkin parasta lääkettä tähän kuumetautiin, joka tällä hetkellä on minut saanut valtaansa..
On ollut erittäin kiireinen viikko, eikä se ole vielä edes ohi. Tänään suuntana jälleen kerran Madrid, mutta sitä ei taida kukaan ihmetellä.
Ihan näin alkuun on pakko pahoitella, jos joku on a) saanut väärän kuvan minusta edellisten kirjoitusten perusteella tai b) pahoittanut muuten vain mielensä. Haluan nyt kuitenkin muistuttaa, että jos joku ottaa nokkiinsa kirjoituksistani, niin minä kirjoitan vain itselleni, perheelleni ja ystävilleni, joita kiinnostaa mitä minä täällä teen, koska en aina ehdi kaikkien kanssa jutella. Olen kuitenkin iloinen jokaisesta lukijasta, enkä halua kenenkään suuttuvan tekstieni aiheista (jotka ovat valitettavasti olleet aika biletyspitoisia viime aikoina, myönnetään!). Jos jollain on siis jotain ideaa siitä, mitä haluaisitte luke niin ehdotelkaa aiheita! Muuten minä oikeasti vain kirjoitan siitä, millainen minun edellinen iltani Madridissa oli, eikä sellaista ole minunkaan mukava lukea sitten viiden vuoden päästä, kun haluan verestää muistoja! Vaikka illat olisivat kuinka mukavia olleetkin!
Ajattelin nyt kuitenkin kertoa vähän tämän hetken au pair fiilingeistä, että pysyisin edes nimellisesti aiheessa. Bilettämäänhän minä en tänne tullut.
Espanjan MM-pokaali viime kesältä. Viva España <3
Voin kertoa ihan suoraan, että au pairin elämä ei ole kovin helppoa. Lasten kanssa on helppoa nykyään, kun he ovat kiintyneet minuun ja minä heihin. Heidän kanssaan ei juuri enää tule ongelmia ja jos niitä tulee, niin ne ovat yleensä helposti ratkaistavissa. Tämänkaltaisia ongelmia ovat esimerkiksi sellaiset asiat kuin se, kuka saa ensimmäisenä enkun tuntinsa ruoan jälkeen tai kenen pitää kattaa pöytä ja kuka sen sitten siivoaa. Lasten kanssa ei siis ole ongelmaa. Ainoat ongelmat ovat minulle työn määrä ja sijainti.
En pidä sijainnista, en pitänyt siitä alkuunkaan enkä pidä siitä vieläkään. En ole edes kotiutunut tänne, minulla on muutavia ystäviä kielikoulusta, mutta se ei riitä, koska en tunne oloani hyväksi täällä. Ja, pikkumaistahan tämä on, tiedän sen, mutta en halua maksaa yli 3 euroa joka kerta kun haluan Madridiin ystävieni luokse ja istua junassa sitä 46 minuuttia.
Toinen on työnmäärä. Teen sellaisia töitä, jotka eivät kuuluisi au pairille (tai näin olen käsittänyt) ja lisäksi minulla on aivan naurettavan pitkiä työpäiviä, kun työt alkavat periaatteessa 7 kun herätän lapset ja annan heille aamupalan, vien heidät kouluun ja sitten alkaa sen päivän siivoilut. Ruoanlaiton jälkeen haen lapset koulusta ja kun ollaan syöty, niin pidän vielä enkun tunnit. Yleensä työni loppuvat siis viideltä, jos host isä on silloin tullut kotiin. Toisin sanoen, minä teen 10 tunnin työpäiviä, vaikkakaan onneksi ne eivät ole kovin rankkoja. Minulla ei silti ole vapaa-aikaa juuri ollenkaan, koska kuudelta alkaa kielikoulu ja siellä menee tunti. Sen jälkeen tulen kotiin, koska, niinkuin jo mainitsin, täällä Aranjuezissa ei yksinkertaisesti ole tekemistä. Joinain iltoina olen vielä myös lapsenvahtina, joten minusta teen melko pitkiä päiviä tuntimäärällisesti ja kuitenkin työmääräni pitäisi olla 35h/vk. Korjatkaa, jos olen väärässä!
En nyt kuitenkaan halua, että joku saa taas väärän kuvan minusta. En haluaisi valittaa, mutta minun omasta mielestäni valitan ihan aiheesta. Ainoat asiat, mitkä minulla tällä hetkellä on hyvin, ovat tämän perheen ihanat lapset joihin olen todella kiintynyt seitsemän viikon aikana, kaverini Madridissa ja tieto joululomasta. Onneksi vielä ennen joulua minulla on synttäritkin, minne näyttäisi ainakin alustavien tietojen perusteella tulevan paaaaljon porukkaa, mistä olen erittäin iloinen <3 Kiitos teille kaikille ihanille, jotka kannustatte ja tuette minua, olette kultaakin tärkeämpiä, enkä todellakaan vaihtaisi teitä mihinkään!
Jos viime viikonloppu oli mahtava, niin ei viimeyökään kovin paljon huonommaksi jäänyt. Tällä hetkellä toivoisin, että joku voisi kääntää kelloja sen verran taaksepäin, että pääsisin takaisin tanssilattialle <3
Eilen iltapäivällä Julia lähetti minulle viestiä: "Olisko tänä iltana juhlimaan lähtijöitä?" eikä tuollaisesta viestistä voi yksinkertaisesti kieltäytyä! Aloimme samantien suunnittelemaan lähtöä ja loppujen lopuksi, useiden mutkien kautta, minä saavuin Madridiin varttia vaille kymmeneltä. Ulos tullessani metrotunnelista minua oli vastassa mies, joka osoittautui erittäin hyödylliseksi, sillä hänen avullaan löysin hostellin, jonka olimme varanneet vain kaksi ja puoli tuntia aikaisemmin. Hostellin ulko-ovella mies pyysi puhelinnumeroani ja kysyi, voisimmeko joskus mennä ulos "tietysti vain kavereina". "Tottakai, mutta tosiaan vain kavereina, koska minulla on poikaystävä." Juu, katsellaan mitä tästä taas seuraa vai seuraako mitään!
Söpö huone, tyksin!
Joka tapauksessa kirjauduin sitten sisälle erittäin ihanaan ja viihtyisään kahden hengen huoneeseen ja laittauduin valmiiksi iltaa varten. Tunnin päästä saapuivat myös Julia sekä Tiina, jotka olivat törmänneet toisiinsa Gran Vian metroasemalla. Olin juuri hetkeä aikaisemmin lukenut huoneen seinältä, että huoneisiin ei saa tuoda kavereita tai alkoholijuomia enää kello kymmenen jälkeen, mutta niin vain Tiina livahti sisään. Tosin, respassa oli silloin mies, joka jo minun tullessani oli alkanut samantien flirttailemaan, joten ehkä hän katsoi läpisormien tämän kerran koska ei raaskinut kaunista Tiinaa heittää uloskaan. Julia alkoi samantien laittautua iltaa varten ja minä autoin häntä kihartelemaan hiukset. Taisin polttaa sormieni lisäksi myös Julian korvan, mutta koko syytä en ota itselleni vaan osa syy kuuluu Tinto de Veranolle ja Sangrialle, joita olin ehtinyt hörppiä.
Joyssa oltiin polvet verillä!
Pääsimme lähtemään ulos vasta puoli yhden-yhden välillä, mutta toisaalta täällähän se on melkein vielä jopa aikaista! Otimme Gran Víalla metron Operalle, koska noissa tappokoroissa en todellakaan lähde kävelemään. Sain silti jo ensimmäisen kosketuksen maanpintaan heti liukuportaissa, kun kompastuin ja kaaduin enkä vieläkään ymmärrä mitä siinä kävi. Muistan vain mustan hetken ja seuraavassa sekunnissa olin maassa, polvet verillä (huomatkaa monikko!) ja käsi kipeänä. No, onneksi minulla oli ihanat naiset mukanani, jotka naurunpuuskasta selvittyään auttoivat minut ensimmäisen kerran sen illan aikana ylös omille jaloilleni.
Operalla otimme suunnaksi Joy Eslavan, johon meidän piti mennä jo edellisellä kerralla. Saimme flaijerit, joiden avulla pääsimme ilmaisiksi sisään, mutta jo ovella törmäsimme tämäntasoisen paikan karuun ongelmaan: laukut tarkistettiin! Siinä meni siis vaivalla mukaan pakattu vesipullollinen Tinto de Veranoa, josta olimme jo kuitenkin metrolla ehtineet hieman hörppiä, hups! Baaritiskillä törmäsimme toiseen ongelmaan: yksi drinkki (tässä tapauksessa Rommikola) maksoi 11 euroa! Kolmas ongelma ja ärsyyntymisen aihe oli huono musiikki, joka siellä soi.. Neljäs oli se, että tanssilattialla ei juuri ollut porukkaa, ja muutenkin paikan asiakaskunta oli sellaista +30 vuotiaita ja viides ongelma oli että emme todellakaan tykänneet paikasta! Niimpä juomat juotuamme vaihdoimme sukkelasti paikkaa ja koska jo viime kerralla Discoteca Palacio vaikutti erittäin hyvältä, menimme sinne.
Sisäänpääsy oli eilen illalla joskus kahden aikaan 10 euroa, joka sisälsi kaksi ilmaista juomaa, ei siis kovin paha hinta! Ja kun laskeuduimme rappuset alas, niin portsareiden sanaan pystyi luottamaan, sillä tanssilattialla oli paljon enemmän väkeä, kuin mitä Joy:ssa oli ollut. Ensimmäiset juomat olivat tutut ja turvalliset Rommikolat. Kohta löysimme itsemme tanssilattialta, josta sain pian raahata kummatkin tytöt vessaan, sillä he olivat jo onnistuneet saamaan kavaljeerit. Eipä silti, toisten juomien jälkeen, jotka olivat jotkut hyvät, keltaiset sekoitukset, minäkin sain jo hieman seuraa. Ensin tämä mies sai nostaa minut ylös lattialta kahdesti, kun kaatusin jalkojen petettyä altani ja sen jälkeen hän raahasi minut pöytään kaulailemaan kanssaan. Itse kun pidin silmät kiinni melkein kaiken aikaa, en oikeastaan nähnyt, minkänäköisen miehen kanssa oikein olin tanssinut, mutta jälkeenpäin sain kuulla miehen olleen ruma ja aivan liian vanha..
Discoteca Palacio es mucho mas mejor!
Niimpä Tiina ja Julia pelastivat minut, mutta samantien kimpussani oli sitten thaimaalainen mies (kuulemma) joka myös tykkäsi enemmän kaulailla kanssani kuin tanssia kanssani.. Sain kuitenkin raahattua itseni tanssilattialle tanssimaan Tiinan kanssa, mutta ei tämä minun mieheni jättänyt minua rauhaan. Onneksi Julia tuli kohta luokseni ja toi iloisen yllätyksen mukanaan, sillä mies, joka oli jo edellisellä kerralla tanssinut kanssani, oli myös nyt paikalla. Hän oli löytänyt Julian ja Julia oli samantien lähtenyt tuomaan häntä minun luokseni. En oikein tiedä, oliko hän iloinen vai ei nähdessään minut, mutta minä hyökkäsin hänen kaulaansa samantien halaamaan häntä. Joka tapauksessa tanssimme, suutelimme ja juttelimme koko lopun ajan. Julia oli tähän mennessä sanonut jokaiselle miehelle että: "No besos", mutta tämän miehen kohdalla hän ei enää kieltänyt meitä suutelemasta. Ja olen oikeastaan todella iloinen siitä :D
Hyvän yön suukko komealta mieheltä on aina ihana saada. Harmi vain, että olin tuossa vaiheessa jo niin hyvässä kunnossa, että halusin vain nukkumaan..
Palasimme ihanalle hotellillemme ja saimme nukkua upeasti pari tuntia, ennen kuin piti herätä, laittautua valmiiksi ja checkata ittemme ulos! Kiertelimme Julian kanssa Madridia, kävimme syömässä aamupalaa ja vain kulutimme aikaa. Ja mikäs sitä oli kuluttaessa, kun oli Espanjan kansallispäivä, komeita poliiseja oli paljon liikkeellä ja lämpöäkin kivasti 34 astetta!
Eli, mitä taas opimme tästä extempore bileillasta Madridissa? Sen, että Joy Eslava on huono paikka, olen suudellut vampyyrejä, olen ehkä ihastunut ja että Madridissa on ihanan halpoja hostelleja :D En kyllä taas tiedä, et pitäiskö sitä olla ylpeä ittestään vai vaan hakata päätänsä seinään ja itkeä, kuinka typeriä asioita sitä voikaan tehdä... Mutta tämähän on vain elämää, toivottavasti kukaan ei ole pahastunut näistä postauksistani :D
Varoitus! Tämä blogipäivitys saattaa sisältää kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia totisemmille lukijoille (mikä siis tarkoittaa, että tämä on kirjoitettu kieliposkella ja pilke silmäkulmassa.) Tämä on siis täysin sensuroimaton versio, koska en todellakaan jaksa kirjoittaa kaikille, mitä olen kokenut ja toisaalta, tähän iltaan on pakko palata joskus myöhemmin, koska niin hauskaa minulla oli! Tämä päivitys on siis lähinnä tarkoitettu vain minulle itselleni ja matkaseuralaisilleni muistin virkistämiseksi, ei niinkään lukijoiden miellyttämiseksi. Mutta onnea silti, jos jaksat lukea loppuun asti ja kiitos mielenkiinnosta! :D
Lauantaina otin junan kohti Solia jossa tapasin Julian, pienen etsiskelyn jälkeen. Meillä oli aluksi tarkoitus odottaa Tiinaa Solilla, jotta mensimme kaikki yhdessä Annalle, joka majotti meidät luokseen, mutta Anna olikin antanut luvan tulla jo aikaisemmin, joten otimme metron, joka veisi meidät oikealle asemalle. Madridin metro on minusta erittäin selkeä, mikä onneksi helpottaa kovasti suunnistusta ympäri kaupunkia. Jotenkin on todella turvallinen olo, että vaikka olisin kovassakin humalassa, niin löytäisin silti perille! Ja tosiaan, siitähän tuolla metrolla matkustaminen on kivaa, että lippu maksaa sen vähän päälle euron ja sillä voit matkustaa ihan minne tahansa ja tehdä niin monta vaihtoa, kuin mahdollista.
Mitähän tässä mahtaa tapahtua?
Anna oli meitä asemallaan vastassa, ja me suuntasimme sitten kaikki yhdessä samantien ruokakauppaan ostamaan seuraavaksi päiväksi aamupalaa. Kaupasta kävelimme noin viisi minuuttia Annan kämppään, johon minä rakastuin samantien!! Se on aivan ihanan iso, valoisa ja siisti ja nyt kai voin paljastaa, että ensi keväänä aijon hakea Madridiin opiskelemaan ja samalla toivoisin saavani huoneen tuosta Annan asunnosta!
Laitoimme patjat iltaa varten valmiiksi olohuoneen lattialle ja kun Tiina soitti olevansa metroasemalla, niin lähdimme kiireen vilkkaa häntä vastaan. Samalla kävimme kaupassa ostamassa juomat iltaa varten. En todellakaan voi lakata ihmettelemästä viinipullojen hintoja. Ihanaa nähdä hyvän pullon alapuolella hintalappu jossa lukee "1,33€", "2,50€" tai "4,85"!! Ostimme Julian kanssa puokkiin kermaliköörin (ei raaskittu Baileysia ostaa, vaikka se ihan parasta onkin) sekä Tinto de Veranon. Palasimme takaisin Annan asunnolle mutta vain hetkeksi, sillä meillä alkoi olla jo hoppu Madridiin.
Otimme bussin, joka vei meidät melko lähelle Solia. Rakastan Solin kauppoja, sillä siellä on niin ihania vaatteita, kenkiä ja vaikka mitä ja HALVALLA! Löysin itselleni korkokengät jotka kustansivat 20€. Samoista kengistä Suomessa olisin varmasti saannut pulittaa ainakin puolet enemmän! Löysimme myös toisesta kaupasta Julialle aivan ihanan mekon! Voin varmaan siis ottaa hieman kunniaa siitä, että Julia näyttää hyvältä, kun minä sen mekon bongasinkin :D
Joka tapauksessa kiertelimme vielä pari kauppaa, ennen kuin Julia lähti katsomaan oopperaa ja me muut suuntasimme vielä laukkukauppaan ja sen jälkeen mäkkäriin. Löysimme itsemme myös Palacio Realin puistosta, josta lähdimme sitten Juliaa vastaan. Ennen kuin palasimme Annalle, otimme metron Lavapiesiin, jossa kävimme syömässä ihanan intialaisen aterian. En ollut aikaisemmin syönyt intialaista ruokaa, mutta hyvää, joskin melko tulista, se oli!! Eli uudestaan on pakko päästä ja pian!
Annalla laittauduimmekin sitten iltaa varten. Kello oli yhtäkkiä jo 12, ja jos aikaisemmin illalla oli väsyttänyt, niin siihen mennessä se väsymys oli kadonnut aivan täysin! Tosin, olihan siinä jo nautittu kermalikööriä, jonka sainkin juoda melkein yksin, kun Julia tyrkkäsi oman lasinsa minulle, sekä sitä viiniä, jonka jaoimme Tiinan ja Julian kanssa. Ja kivasti onnistuivat myös minun kiharat, jotka Anna minulle teki omilla kuumarullillaan, kiitos vielä niistä <3
Näin kauniit naisia minulla oli matkassa <3
Bussilla suuntasimme (ilmeisesti?) Gran Víalle josta kävelimme Operalle(?). Meitä ei olisi haluttanut maksaa sisäänpääsymaksua, mutta koska emme löytäneet niitä flaijereiden jakajia, niin kävelimme sitten ovelle, jossa maksoimme 12€(?) jotta pääsimme Discoteca Palacioon(?). Ei kyllä naurattanut siinä vaiheessa, kun astuimme ovesta sisään ja tanssilattia näytti olevan täynnä +35 vuotiaita ihmisiä ja lavalla lantiotaan keikutti joku artisti, joka ei osannut edes laulaa. No, onneksi Anna kysyi portsarilta/järjestysmieheltä, että ei kai koko ilta ole samanlaista, niin hän vakuutti meille, että tämä artisti lopettaisi aivan justiinsa.
Reippaasti siis kävelimme tiskille ja tilasimme kolme rommikolaa ja Tiinalle jonkin hieman erilaisen drinkin, jotka sisältyivät tuohon 12€ pääsymaksuun. Istuimme alas ja jäimme juttelemaan ja ottamaan valokuvia ja ennen kaikkea odottamaan, että paikalle alkaisi valua meidän ikäisiä ihmisiä ja musiikki olisi tanssittavampaa. Kauvaa sitä ei onneksi tarvinnut odotella, sillä jo joskus yhden aikaan ovista alkoi lappaa nuorempaa väkeä. Toisaalta, kun nyt jälkikäteen miettii, niin mehän olimme aikaisin liikkeellä!
Tanssilattiakin alkoi kutsua, kun vanhempi väki poistui sieltä. Huomasin tässä vaiheessa rakkaussuhteeni kenkiini alkavan rakoilemaan, sillä ensinnäkään nuilla kengillä ei paljon liikahdella ilman tukea ja varsinkaan silloin, kun pää alkaa olemaan jo sekaisin. Onneksi minulla oli kuitenkin kolme ihanaa naista, joista pystyin ottamaan tarpeen tullen tukea.
Pian istuimme kaikki neljä alas hetkeksi lepuuttamaan jalkojamme. Kun musiikki oli sellaista, jota en koskaan ollut kuullutkaan (kuten Maria Maria, siis mitääh??), niin kyllästyin ja lähdin vessaan. Sain kuitenkin kaikki mukaani, joten yksin ei sinnekkään tarvinnut mennä. Sitä paitsi näillä neideillä oli jano (kuten myös minulla), joten oli aika ottaa esiin eväät, jotka jo Annalla olimme pakanneet mukaan juomapulloihin. Ahtauduimme siis samaan vessaan kaikki neljä ja naatiskelimme Tinto de Veranoa ja kermalikööriä vesipulloista!
Kun astuin ulos vessasta ja jäin odottamaan muita vessan ulkopuolelle, luokseni käveli kaksi miestä. Heistä vanhempi alkoi jutella minulle englanniksi ja kyselemään mitä teen Madridissa yms. Onneksi kuitenkin myös se toinen, nuorempi ja paremman näköinen aukaisi myös suunsa ja hänen kanssaan oli mukava jutella. Hämärästi kuulin, kuinka Anna huusi minulle hetken päästä että "Tanja! Tässä ei saa jutella!" ja myöhemmin sain Julialta kuulla, että turvamies oli käynyt Annalle sanomassa että "Sun pitää sanoa tuolle sinun kaverillesi, että tuossa portaiden edessä ei saa seisoskella" ja Anna oli sitten huutanut Julian vessasta avukseen.
Mojito, sí sí sí sí! :D
Palasimme tanssilattialle nelistään, mutta kauvan emme todellakaan tanssineet nelistään. Huomasin nimittäin jo hetken päästä tanssivani jonkun nahkatakkisen espanjalaisen miehen kanssa, joka tunki kieltään kurkkuuni. Ja kohta tajusin myös sen, että Julia tunki kätensä suidemme väliin ja huusi "NO BESOS!" Arvatkaa tehosiko se? Ei, mutta toisaalta, minullakin järki sanoi koko ajan, että ei näin. Sitä paitsi, en ole varmaan koskaan suudellut yhtä pahanmakuista miestä!
Julia, te quiero siempre <3
Julia repi minut istumaan kanssaan tyhjään pöytään, ja onneksi tämä minun mieheni ei seurannut perässä. Julian mies sen sijaan seurasi, mutta onneksi pöydässä ei ollut hänelle tilaa, joten hän jäi seisoskelemaan pöydän viereen. Aloimme jutella Julian kanssa äsköisestä ja samalla halailimme toisiamme kovasti, jotta saisimme hänen miehensä poistumaan. Meidän halailu ei kuitenkaan tainnut tuottaa toivottua tulosta sillä kun vilkaisin hetken päästä ylöspäin, pöydän ääressä oli neljä nuorta miestä, jotka tuijottelivat meitä aika kiinnostuneen oloisina. Ja kun otin kännykkäni esille jotta ottaisin minusta ja Juliasta yhteiskuvan, yksi miehistä nappasi kännykkäni ja otti meistä erittäin avuliaasti kuvan.
Päätimme lähteä Julian kanssa kiertämään pientä Palaciota ja kohta löysimme VIP-alueen, jossa oli tosiaan mukavan pehmeät sohvat ja nauhat, ettei sinne voisi mennä. Nauhat eivät olleet kiinni, joten istuimme hetken mielijohteesta Julian kanssa sohvalle. Samantien meitä tuli häätämään yksi turvamies, joten nousimme aika pettyneen oloisina ylös. Kun olin jo astumassa alas sieltä korokkeelta, niin turvamies nappasi minua kädestä kiinni ja sanoi minulle, että hän voi ottaa kuvan meistä, jos haluamme. Palasimme siis vielä sohvalle ja saimme ikuistettua senkin hetken!
Tiina ja Anna löytyivät tanssilattialta, jossa hetken aikaa pyörimme, mutta päätimme sitten lähteä pois (en yhtään tiedä/muista miksi, koska minulla ainakin oli hauskaa!) Kapusimme siis portaat ylös ja astuimme ulos kylmään Madridin yöhön. Saimme kävellä hetken aikaa, kunnes löysimme erään flaijereiden jakajan. Mies vei meidät baariinsa, jossa meitä odotti alkudrinkit (älkää kysykö mikä se oli..) ja koska olimme maksaneet 6€ siitä että pääsimme sisään, siihen hintaan kuului myös Mojito sekä Rommikola. Aloitimme Mojitoilla ja tanssahdeltuamme hetken, jatkoimme Rommikolalla ja taas tanssimme. Paikka oli sen verran pieni, että juotuamme juomamme, lähdimme suuntaamaan pois päin ja osa syy miksi poistuimme oli myös se, että paikka alkoi menemään kiinni.
Palasimme Discoteca Palacioon, jonne pääsimme sisään kädessämme olevilla leimoilla ilmaisiksi. Vessakäynnin jälkeen suuntasimme tanssilattialle, jossa emme taaskaan saaneet kauvaa tanssia nelistään, kun jo jokaisella meistä oli joku tanssikaverina. Tämän kertainen kavaljeerini oli aika hauskan oloinen ja näköinen kiharapää. Hän osasi tanssia, mutta minulta meinasivat koko ajan mennä jalat alta. Onneksi hän piteli minua pystyssä! Hän myös alkoi hetken kuluttua tunkea kieltään syvälle kurkkuuni ja jostain ilmestyi taas Julia, joka kielsi miestä suutelemasta minua. Mies lupasi pelkästään halailevansa minua, mutta kauvaa se lupaus ei pitänyt.
VIP-alue!
Kohta huomasin miehen taluttavan minua pois tanssilattialta ja hän vei minut istumaan tyhjään pöytään. Hän puheli ummet ja lammet, pyysi puhelinnumeroani ja halusi minun myös lähtevän mukaansa sinä yönä. Sanotaanko vaikka näin, että olisin varmaan lähtenytkin, jos Julia, Anna ja Tiina eivät olisi tulleet paikalle. He olivat kuulemma etsineet minua joka paikasta, eivätkä olleet olleet yllättyneitä, että löysivät minut jonkun miehen seurasta.. Julia sai miehen lopulta puhuttua päästämään minut menemään, sillä tytöt olivat päättäneet, että nyt lähdetään kotiin. Emme kuitenkaan ihan niin pian lähteneetkään, sillä eksyimme vielä tanssilattialle sieltä tulleen hyvän biisin siivittäminä, mutta se oli virhe, sillä se pahan makuinen mies löysi minut sieltä. Tämä edellinen mies oli tunkenut suuhuni purkkaa, joten olin hetkeksi saanut sen pahan maun pois suustani, mutta sitä iloa ei kauvaa tosiaan kestänyt. Tanssimme, tai ehkä suutelimme siis tämän miehen kanssa, kunnes sain järkeni takaisin ja revin Tiinan, Julian ja Annan pois lattialta ja suuntasin tiemme portaisiin.
Ulkona emme kauvas päässeet, kun tytöt löysivät kaupan, joka oli auki. Heillä oli nälkä, joten he menivät sisälle kauppaan. Minua ei huvittanut mennä sinne, joten jäin ulos odottamaan. Viimeisin tanssikaverini oli lähtenyt ilmeisesti peräämme, sillä hän löysi minut ulkoota ja nappasi minut haliinsa. Hän kysyi, mihin olin menossa ja vastasin, että nukkumaan, koska minua väsytti kamalasti. Mies painoi pääni rintakehäänsä vasten ja alkoi leperrellä korvaani, kuinka hänen asuntonsa olisi varmasti paljon lähempänä kuin minun kotini. En jaksanut vastata hänelle mitään, mutta siinä samassa kuulin Julian äänen kun hän kysyi "Missä Tanja muuten on?" Sitten hän tuli erottamaan meitä toisistamme ja alkoi raahata minua kohti Solin metroa. Mies lähti sinnikkäästi jatkamaan samaa matkaa kanssamme ja kävelikin aina metroasemalle asti. Onneksi hän ei sentään metroon asti tullut.
Löysimme itsemme Annan kotoota seitsemän aikaan aamulla. Menimme melkolailla suoraan nukkumaan ja minä heräsinkin sitten jo yhdeltätoista syömään. Juliakin heräili samoihin aikoihin, joten me sitten kaksin söimme aamupalaa. Herättelimme jossain vaiheessa myös Tiinan ja Annan sekä hänen kämppiksensä. Siivosimme patjat pois ja lähdimme jatkamaan krapulaista sunnuntaita el Rastron markkinoille. Matkalla takaisin Solille löysimme pitseerian, mistä tilasimme ihanat pitsat, jotka tuntuivat taivaalliselta siihen olotilaan.
Tänään aamulla ensimmäinen asia, mitä host poika minulta kysyi oli: "Oliko sulla miestä tänä viikonloppuna?" Päätin olla vain sanomatta yhtään mitään, ja ehkä ihan hyvä niin, koska eihän sitä nyt kaikkea kannata 12-vuotiaalle pojalle kertoa. Mutta siis totuus on nyt se, että haluan uudestaan juhlimaan ja mahdollisimman pian <3 Rakastan näitä naisia, ketkä olivat mukanani ja rakastan heitä juurikin sen takia, että he tietävät, miten pidetään hauskaa! Ja minulla oli ihan huippua heidän seurassaan ja KIITOS Julia, kun pidit musta huolta! Olet aina naiseni, vaikkei me naimisiin mentykkään. Ja KIITOS Anna, että lainasit meille olohuoneen lattiaasi! Sitä tulemme varmasti tarvitsemaan uudestaankin ja ehkä pikemmin, kuin kukaan osaa arvata (koska en halua, että seuraava kerta on vasta Kapitalissa syntymäpäivieni kunniaksi!!). Ja KIITOS Tiina siitä että olet olemassa ja olet niin ihana nainen <3 Rakastan teitä kaikkia juoppomursuja!
En tiedä miksi, mutta tämä biisi soi minulla tänäaamuna päässä kun heräsin <3 Suulähettiläät: Vain hullut selviää
Tämä päivä saati viikko ei todellakaan ole kulkenut minun haluamallani tavalla. Vieläkään. Mikähän mahtaa mättää, kun tuntuu, että koko ajan ärsyttää kaikki ja mikään ei todellakaan mene niin kuin haluaisin?? No, ettei tämäkin blogipäivitys menisi aivan angstaamiseksi, niin kerronpa teille jotain kivaa tältä viikolta!
Eilen olin pitämässä 12 vuotiaan pojan enkuntuntia, kun hän yhtäkkiä nosti päänsä ylös tehtävistä ja sanoi aivan naama peruslukemilla että: "Tanja, sä tarviit elämääs miehen." Jäin tuijottamaan häntä monttu auki, kun hän jatkoi soittavansa kavereilleen ja sopivansa treffit jonkun kanssa (ja nyt selvyyden vuoksi kyseessä on siis minun ikäiset kaverit). Enpä taas tiedä, mitä tästäkin seuraa, mutta makeat naurut ainakin sain!
Kiitos mamma <3
Äskön täällä kävi myös paikallinen postipate, joka ilmoitti ovisummerin kautta, että hänellä olisi paketti Tanjalle Suomesta. Ette uskokkaan miten sain jalat alleni, sillä halusin todella nähdä mikä paketti siellä oli, koska tällä viikolla en odota paketteja muualta kuin Hong Kongista, josta minun kännykän akku pitäisi tulla!! Paketin saatuani olin aivan äimänä, mutta onneksi takaa selvisi lähettäjän henkilöllisyys. Kiitos siis mamma todella paljon!!! Nyt on ensimmäiset nimipäiväonnittelut saatu, vaikka varsinaisiin nimipäiviin onkin vielä viikon verran aikaa :D Mutta oli silti erittäin piristävää löytää paketista onnittelukortti, Fazerin sinistä suklaata ja salmiakkisuklaata! Aivan ihanaa <3
Huomenna on perjantai, eikä minulla ole ilmeisesti töitä juuri lainkaan, jos siis lasten kouluun viemistä, sieltä heitä hakemista ja ruoan laittoa ei lasketa, sillä olen tainnut jo maanantaina silitellä kaikki lasten vaatteet, hups! Mutta ei haittaa, voin sitten katsella Formuloiden vapaita harjotuksia Suzukasta ihan rauhassa :P Lauantaina onkin sitten suuntana jälleen kerran Madrid!! Tällä kertaa olen koko yön poissa kotoota, sillä ajattelin korkata Madridin yöelämän! Onneksi ihanainen Anna lainaa kämppäänsä, niin voin sinne sitten kontata yön pikkutunneilla, ettei tarvitse odottaa aamun ensimmäistä junaa Aranjueziin.
Mutta nyt tämä juoppomurmeli lähtee tekemään kanansiipiä rasvakeittimessä (yök!!! inhoan sitä vekotinta...) ja salaattia, katsotaan mitä saan aikaiseksi :D
Rakastan tätä biisiä ihan yli kaiken, joten nyt tekin saatte sitten kuunnella sen! <3 The Wanted: Lightning
Lauantain kulun te jo tiedättekin, eikä siinä illalla enää mitään sen kummallisempaa tapahtunut. Hostvanhemmat lähtivät ulos kymmeneltä, minä annoin lapsille iltaruoan ja laitoin heidät nukkumaan. Sain myös lukea tytölle iltasadun, tietenkin espanjaksi. En sitten tiedä, kuinka paljon hän ymmärsi ääntämystäni :D
Kaunis julkisivu!
Sunnuntaina suuntasin taas aikasin aamulla Madridiin, tarkoituksena mennä el Rastron markkinoille. Otin siis junan Arajuezista Atochalle ja sieltä jatkoin metrolla ensin Gran Vialle ja vaihdoin sitten La Latinaan menevään metroon. La Latinassa sain odotella Tiinaa ehkä noin viisi minuuttia ja lopulta hän saapui sinne aivan hengästyneenä ja pahoitteli "myöhästymistään", mutta emmehän olleet edes sopineet mitään tarkkaa kellonaikaa! Täytyy kyllä sanoa, että paljon helpompi olisi JOS minulla olisi kännykkä jossa on toimiva akku!
Tässä kans!
Toisemme löydettyämme lähdimme kävelemään ja tutkimaan kojuja. En ollut aluksi uskoa, miten iso markkina-alue Rastro on, nimittäin se on varmaan neljä-viisi kertaa isompi, kuin mitä Pellavamarkkinat Lammilla, ehkä vieläkin isompi! Ja ihmisiä oli paljon!! Oli hauska törmätä aivan sattumalta siellä markkinahumussa erääseen suomalaiseen aupairiin, joka vain käveli meitä vastaan ja kysyi: "Suomalaisia?" Tunnistin hänet jo facebookista, mutta nimi ei aivan osunut kohdilleen. Silti oli mukava, että hän lähti minun ja Tiinan kanssa kiertelemään markkina-aluetta!
Nää on nii nättei nää pikkukujat.
Aikamme kierrettyämme käteeni oli tarttunut vain uudet viiden euron aurinkolasit. En kuitenkaan valita, kun lauantaina meni niin paljon rahaa!! Lähdimme pois markkinoilta, koska minulla alkoi olemaan kamala nälkä. Tämä seuraamme liittyny M ehdotti, että menisimme 100 Montaditosiin, missä saa valita sadasta erilaisesta täytevaihtoehdosta oman sämpylänsä sisällön, ja yleensä niitä leipiä tilataan 2-4 nälän suuruudesta riippuen. Leivät ei ole isoja, ehkä noin 12 senttisiä, mutta kyllä niillä nälkä lähtee :D
Ruokapaikan terassilla ei ollut ainuttakaan vapaata pöytää, mutta kauvan emme joutuneet odottelemaan, kun luoksemme jo riensi hieman humalainen skotlantilainen keski-ikäinen mies, joka pyysi meitä liittymään hänen ja hänen ystäviensä seuraan. Kauvaa ei tarvinnut vastausta miettiä, sillä näytti siltä, ettei pöytiä ihan heti vapautuisi ja vattassa kurni jo aika tavalla.
Pöydässä istuskeli jo valmiiksi kaksi miestä, joista toinen oli skotlantilainen (kai!!!) ja toinen espanjalainen. Ei siinä mitään, ihan mukavia miehiä he olivat kaikki kolme, jos siis tykkää kuunnella hieman likaisempaa englantia saati espanjaa :D Mutta joo, näistäkin miehistä selvittiin!
Ruokailun jälkeen, pari tuntia myöhemmin lähdimme jatkamaan matkaa tarkoituksena löytää Tiinalle kielikoulu. M päätti lähteä kotiinsa, joten hyvästelimme hänet ja jatkoimme matkaa Tiinan kanssa kahden. Kielikoulua emme löytäneet, mutta Palacio Realia pääsimme kuitenkin kuvaamaan. Minua ärsytti aivan valtavasti, kun vähintään joka toisella vastaankävelevällä ihmisellä oli jäätelötötteri käsissään ja minäkin halusin jäätelöä (Ben & Jerry'siä tietenkin, mutta sitä en vieläkään saanut!!). Tiinalla oli nälkä, joten päätimme lähteä kohti Gran Vian mäkkäriä. Voin kuitenkin kertoa, että Plaza de Españalta on kamalan pitkä matka kävellä, kun päivällä on jo kävellyt el Rastron markkinoilla ja kengät eivät ole mitkään kävelykengät. Onneksi (silloin vielä ajattelin näin) törmäsimme Opéran kohdalla mäkkäriin aivan yllättäen, joten päätimme mennä sinne. Minä tilasin salaatin ja jäätelön ja Tiina omat ruokansa. Hän kuitenkin ajatteli mennä vielä ostamaan euron hampurilaisen, koska nälkä vaivasi häntä edelleen, joten jäin yksin sinne pöytään.
Plaza de España
Palacio Real
Tämän näköisenä olin liikenteessä,
en siis kovin edustavassa kunnossa..
Tiinan ei tosiaankaan olisi pitänyt jättää minua yksin! Vilkaisin ulko-ovelle ihan omissa maailmoissani, kun huomasin sen työntekijän, joka siivoili sitä roskisaluetta ja sitä, mihin jätetään tarjottimet. Yhtäkkiä tajusin hänen iskeneen minulle silmää, enkä ollut uskoa sitä todeksi! Nopeasti käänsin pääni pois ja yritin miettiä, mitä juuri oli tapahtunut. Jouduin odottelemaan Tiinaa ikuisuudelta tuntuneen ajan, ennen kuin hän palasi onnellisen tietämättömänä äskeisestä. Kerroin sen hänelle ja samalla vilkaisin miehen suuntaan, ja hän teki sen taas!! Kohta mies jo tulikin siivoamaan viereistä, aivan puhdasta pöytää ja moikkasi meitä. Moikkasin häntä takaisin, kun hän sitten katsoi suoraan silmiini ja sanoi että: "olet todella kaunis!" Jäin vain tuijottamaan häntä suu auki ja sitten tämä mies kääntyi Tiinan puoleen ja sanoi tälle: "Sun kaveris on tosi kaunis!" Sitten hän kysyi, mistä päin olen ja kysyi sitten, voisiko joskus tulla kanssani Suomeen. Samalla hän kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan tanssahtelemaan jonnekin, mutta sitten hän muisti, että hänellä oli töitä seuraavana päivänä, mutta heitti kuitenkin ilmaan ehdotuksen bileistä joskus yhdessä.
Hän kävi varmaan kolmesti siivoamassa sen viereisen pöydän, vaikkei siinä kukaan kertaakaan ollut käynyt syömässä, sinä aikana minkä minä ja Tiina vietimme siellä. Kun olimme aikeissa lähteä ja veimme tarjottimia pois, tämä mies oli meitä vastassa ja hän pyysi saada minun puhelinnumeroni ja facebook osoitteen. En tiedä miksi, mutta annoin ne hänelle ja taisin myös luvata lähteä hänen kanssaan ulos joskus!! Poikkesimme vielä vessaan ja sieltä ulos tullessamme tämä mies oli meitä vastassa portaikossa. Hän pyysi minua jäämään hetkeksi juttelemaan, joten en voinut kieltäytyäkkään. Tällä välillä Tiina oli jo ehtinyt karkaamaan, mistä minä en tykännyt ollenkaan.. Jäin siis kaksin miehen kanssa ja hän kyseli, koska voisi soittaa minulle ja koska voisimme mennä ulos.. Loppua en taida kehdata edes kertoa, mutta sen voin sanoa, että koko lopun illan minulla oli hieman omituinen olo ja tuntui, että puna oli korvissa asti..
Pääasia kai on, että on mukava viikonloppu takana. Luulisi tällä pärjäävän edes ensi lauantaihin asti, kun viimein korkkaamme Madridin yöelämän!! Tätä on niiin odotettu! Toivottavasti saan sen kännykän akun tällä viikolla, en millään pysty elämään enää kolmatta viikonloppua ilman kännykkää!!
Laalaa, nyt laulattaa :D Tänään tuli vietettyä niin mahtava päivä Madridissa, että olen happy happy HAPPY!
Aamulla heräsin kahdeksalta, puin päälleni, kävin syömässä aamupalan ja laittauduin Madridiin lähtöä varten. Koska tiesin, mitä osasin odottaa, niin hymyilin kuin naantalin aurinko koko junamatkan Aranjuezista Atochalle. Siellä odottelin Juliaa, joka saapuikin espanjalaiseen tapaan myöhässä (joskaan syy ei ollut hänen vaan junan, joka oli mystisesti mennyt rikki kesken matkan!!). Atochalta suuntasimme metrolla ensin Tribunaliin ja sieltä sitten kohti Santiago Bernabéun metroasemaa. Yllätyin, miten vähän minua jännitti, sillä kohta saisin nähdä yhden niistä asioista Madridissa ihan omin silmin, minkä takia rakastan tätä kaupunkia niin paljon!
Siinä se on <3
Eikä tosiaan ollut minkäänlainen pettymys, kun nousimme portaat metrotunnelista päivänvaloon ja SIINÄ se oli! Kaunis rakennus koko komeudessaan ja voi että se on iso!! Estadio Santiago Bernabéu!
Yläkatsomossa con Julia <3
Tien ylitettyämme suuntasimme lippukassalle ja pulitimme 16 euroa jotta pääsimme sisään. Ensimmäinen kohteemme oli "Stadium Panorama", mistä näimme koko komean kentän ja katsomot melkein ylimmästä kerroksesta. Täytyy sanoa että huimasi olla niin korkealla! Mutta mahtavaa se oli! Vielä kun katsomot olisivat olleet täynnä ihmisiä ja kaikki olisivat laulaneet Hala Madridia, niin varmasti olisi mennyt kylmät väreet! Mutta sen atmosfäärin pystyi kyllä tuntemaan ilman niitä kymmeniä tuhansia ihmisiäkin!
Kuvat otettuamme suuntasimme pari kerrosta alemmaksi Trophy Roomin uumeniin, missä oli koko Real Madridin historia. Vanhojen pelipaitojen, kenkien, pallojen, pokaalien ja muiden upeiden muistoesineiden lisäksi oli mahtava nähdä kuvia niistä suurista miehistä, jotka ovat aikanaan olleet minun ikäisten tyttöjen ja poikien idoleita. Silti odotin vain näkeväni yhdet ainoat kasvot kaikkien niiden kuvien joukosta, mutta vuosien 1902-2000 aikana niitä oli melko vaikea nähdä! Silti koko se paikka oli niin upea, että olin aivan liekeissä! Onneksi sieltä löytyi myös loppupäästä 2000-luvun kuvia ja esineitä, niin että näin kyllä ne eräätkin kasvot monta kertaa! <3
Pakkohan se oli kuvaan päästä näin upeiden kuvien
kanssa!
Campeones, campeones, ole ole oleeee!!
Nähtiin paaaaaaljon pokaaleja :D
Minä ja pokaali vuodelta jotain 1920 tms.
Maailman parhaiden palkintoja!
Minä ja Copa del Reyn pokaali
joka oli ehjä!
Kuka osaa arvata lempipelaajani??
Onneksi hän ei näytä lainkaan kärsivältä..
Nämä olisin voinut ottaa itselleni!
Trophy Roomin jälkeen siirryimme kentälle. Ihan kentälle kentälle emme päässeet tepastelemaan, mutta presidentin aitiossa, toisin sanoen VIP aitiossa tuli istuttua kuten myös vaihtopenkillä! Kyllä täytyy sanoa, että upeat puitteet on niin VIP-vieraille (joita minä ja Julia tulemme siis olemaan jalkapallovaimoina!) ja pelaajille vaihtopenkillä järjestetty. Me like! Oli myös upeata kävellä pelaajatunnelista (valitettavasti) vieraiden pukuhuoneeseen ja nähdä, millaisessa paikassa nämä maailman tähdet vaihtavat vaatteensa, käyvät suihkussa ja meditoivat vessan pöntöllä :D Harmi, etten pääsyt sinne kotijoukkueen pukuhuoneeseen jättämään sitä vaivalla kyhättyä viestiä sille eräälle tietylle pelaajalle.. No, ensi kerralla sitten!
Vaihtopenkkii!! <3
Vierailijoiden pukuhuone.
Pukuhuoneiden jälkeen tulimme Press Roomiin, jossa siis pelaajat ja valmentajat vastailevat haastattelijoiden kysymyksiin pelin jälkeen. Oli kyllä kivä istua siellä pöydän takana, harmi vain että mikit oli viety pois! Upea huone yhtä kaikkia myös se. Ei siellä ihan jokainen jalkapallofani pääse käymään, paitsi jos maksaa 16 euroa päästäkseen Tour Bernabeulle!
Lopuksi oli vastassa Store, josta ostin maailman parhaan pelaajan pelipaidan! En edes kehtaa sanoa, kuinka paljon se maksoi, mutta sen voin sanoa, että se oli HALPA siihen nähden, miten paljon olisin voinut maksaa saadakseni sen. Nyt se on kuitenkin minun, niiin pitkän odotuksen jälkeen, että olen maailman onnellisin ihminen, enkä koe morkkista siitä, että siihen meni niin paljon rahaa!
Pressitilaisuus
Päivän loputtua lähdimme vielä Parque del Buen Retiroon piknikille, koska päättelimme, että ei tämä kesä täällä ikuisesti pysy ja se piknik oli viime kerralla jo niin ihana ja halpa kukkarolle, että se kannatti ottaa uusiksi! Tiina liittyi seuraamme, kävimme kaupassa ja suuntasimme sen jälkeen puistoon, jossa tavan mukaan oli paljon muitakin ihmisiä. Löysimme kuitenkin oman plänttimme puiston nurmelta ja aloimme nauttia ihanan lämpimästä iltapäivästä <3
Harmi, että minun oli pakko palata kotiin jo melkein heti piknikin jälkeen, sillä olin luvannut olla tämän illan lapsenvahtina, jotta vanhemmat pääsevat ulos ihan kaksin, mutta en valita. Tämä päivä oli erittäin onnistunut, oikeastaan paras päivä koko elämässäni! Ja se on paljon sanottu, kun kohta 19 vuotta olen tätä elämää elänyt!
Piknik lounaamme, oli kyllä ihanaa!!
Huomenna suuntaan vielä uudestaan Madridiin ja tällä kertaa päivän teemana ovat el Rastron markkinat con Tiina! Huomenna pitää siis pitää laukusta kiinni tavallista tarkemmin ja yrittää vältellä kaikki epäilyttäviä hiippareita. Mutta eipä minun tarvitse paljon huomenna rahaa mukaan ottaa, kun tämän viikonlopun budjetti ylittyi jo tänään :D Onneksi nuo Rastron markkinat ovat joka sunnuntai, eli paineita ostaa jotain ei vielä ole! Toivottavasti kuvat kertovat miten mahtava paikka tuo Bernabéu on, sillä en osaa sitä sanoiksi pukea, miten mahtavaa minulla siellä oli! Ja se nyt on aivan selvää, että tämä ei todellakaan jäänyt viimeiseksi kerraksi siellä! (Muistakaa klikkailla kuvia, niin saatte niitä suuremmiksi!!)
Tämä kuva on siis ihan aito!
(Kuka huomaa missä illuusio pettää?)
Minun ehdoton lempipaitani tästä lähtien <3
Ensi viikonloppuna ajattelimme viimein korkata Madridin yöelämän, jos vain saamme majapaikan Madridista! Tai siis, mitään majapaikkaahan ei tarvita, jos bilettää niinkuin paikalliset, mutta olisi silti kiva, jos pääsisimme aamuyöksi jonnekin nukkumaan :D Onhan tässä kuitenkin viikko aikaa miettiä sitä!
